Fedja on klassikkohahmo lastenkirjojen sarjassa, mutta aikoinaan lapsilleni lukiessani henkilökohtaisiin suosikkeihini eivät sisältyneet Fedjan seikkailut sen paremmin kuin muutkaan venäläiset sadut. Mutta suosittuhan tämä Fedja-herra on kautta vuosien ollut, joten paikka visassa on perusteltu, ja lastenkirjoja on ylipäätään tärkeää pitää esillä.”

Näin avaa Marja-Liisa Rajakangas tämänkertaisen visapurkurupeaman, ja on monessa asiassa oikeassa. Tärkeimmässä eli kirjantunnistuksessa tietenkin, mutta myös siinä, että helpolla avattiin. Ja täysin tarkoituksellisesti, pitäähän Kirjavisan 30-vuotisjuhlasyksy saada ryhdikkäästi käyntiin.

Oikeassa M-LR on myös arvelussaan siitä, että vastauksia tulisi ropisemmalla. Tuli, lähes kaatamalla.

Mutta lisää itse asiasta, Fedja-sedästä, hänen eläinkavereistaan ja koko konkkaronkan luoneesta kirjailijasta.

Näin espoolainen Elisse Heinimaa, debytantti näillä julkisilla visa-areenoilla kaiketi.

”Sitaatti on Eduard Uspenskin lastenkirjasta Fedja-setä, kissa ja koira. Kirja on ilmestynyt suomeksi Otavan kustantamana 1975. Venajänkielinen alkuteos Detskaja literaturan kustantamana 1974.

Sitaatti on ote eräästä kirjan herkullisista keskusteluista, jossa kissa pohtii itselleen sopivaa nimeä. Fedja-setä ehdottaa nimeksi Matroskin, johon kissa onkin hyvin tyytyväinen.

Siinä nimessä on sekä kissaa että merta, perustelee Fedja. ’- Merta siinä kyllä on, ihan selvästi, mutta mikä siinä on kissaa? kysyy kissa. – En tiedä, sanoo Fedja-setä. – Kai se, että kissat ovat juovikkaita ja merimiehet myös. Niillä on sellaiset paidat. Ja kissa oli tyytyväinen. – Matroskin, se on hyvä sukunimi. Siinä on merta ja se on oikea.’

Ilahduin ikihyväksi tästä sitaatista. Olen lukenut kirjan ensi kerran vuonna 1976 ja sen jälkeen monet monituiset kerrat ääneen omalle pojalleni ja sitten oppilailleni lasten kuvataidekoulussa. Kirjan teksti sopii juuri ääneen luettavaksi, kiitos Martti Anhavan nasevan suomennoksen.

Itse tarina kuusivuotiaasta Fedjasta ja hänen eläinystävistään on riemastuttavan monitasoinen. Lapsille se tarjoaa hauskan seikkailun ja pohdintaa itsenäistymisestä, oikeuhdenmukaisuudesta ja toisista huolehtimisesta. Aikuiselle lukijalle kirjailija esittää lisäksi lämpimän huumorin höystämää neuvostotodellisuuden kriittistäkin kuvaamista. Erityisesti on minua naurattanut kohta, jossa koira tykkää käydä valtion kaupassa ostoksilla, koska siellä lihassa on enemmän luita verrattuna torikaupan antimiin jne.

Kirja on ehdottomasti klassikko – ja sen kieli, tarina ja tunnelma vetoavat edelleen lukijoihin ja tarinan kuuntelijoihin ikään katsomatta. Kiitos siis tästä sitaatista!”

On ilo tuottaa iloa lukijoille. Niin myös Eija Lehtomäelle, joka valaisee sukupolvieroja kirjaan suhtautumisessa näin:.

”Kirjaa esiin kaivamatta tiedän, että tämä on Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira. Aivan ihana teos.

Muistan kun luin tätä lapsilleni noin 30 v sitten ja lapsia hermostutti, kun äitiä koko ajan nauratti ääneen.

Kirjasta jäi meidän perheeseemme lentävä lause: ’Kop, kop. Kuka siellä? Täällä posteljooni Petskin. Toin teille pörriäisen.’

Olen yrittänyt lukea kirjaa nyt lapsenlapsilleni, mutta jostain syystä he eivät ole jaksaneet sitä kuunnella. Minulla on myös kirjan jatko-osat, mutta kyllä tämä eka on paras!”

ENSIKERTALAISIA TAITAA olle myös Heikki Mattila, joka kertoo kaukosuhteestaan visaan.

”Olen asunut ulkomailla vuodesta 1997. Ostan Demokraatin aina joulu- ja kesälomilla Suomessa käydessäni, lukeminen saattaa tosin joskus tapahtua vasta lomalta paluun jälkeen.

Tällä kertaa, aamiaisen jälkeen Rovaniemellä hotelli Aakenuksessa, tunsin vielä itseni uniseksi ja selasin Demokraatin kuklttuurisivut esiin. Työväen Musiikkitapahtumasta kertovan artikkelin jälkeen siirryin kirjavisaan. Aiemman kierroksen tuloksia lukematta hyppäsin suoraan uuteen tekstiin.

Ja se teksti oli jollain tapaa tuttu: hiukan ihmettelin, sillä en ole sitä lukenut, mutta kissan repliikissä alkoi kuulua Tarmo Mannin oma hiukan naukuva ääni, joka kaikista Fedja-setä, kissa ja koira -kirjan hahmoista sopii ehkä parhaiten juuri itsetietoisen, mutta asiallisen ystävällisen kissa Matroshkinin persoonaan.

Pari vuotta sitten kuuntelin Ylen Areenasta kyseisen kirjan kaikki luvut, peräkkäisinä iltoina. Tutustuin siis tekstiin vasta yli kuusikymppisenä. Olen kirjan kerran ostanutkin vuosia sitten mutta vain antaakseni sen lahjaksi jollekin nuoremmalle serkulleni.”

Mannia on kuunnellut myös Eero Ollikainen, jonka mukavasisältöinen sähkökirje saapui vähän myöhässä printtipuolta ajatellen

”Eduard Uspenskin teos Fedja-setä, kissa ja koira Ilmestyi suomeksi 1976. Tarmo Manni luki sitä tuoreeltaan radiossa, jota mökillä seurasimme. Meni päähän kuin koivuhalko. Loman jälkeen ostimme oman kappaleen.

Ongelmaksi muodostui tyttäremme Emma, joka oli Bastiljin valtauksen päivänä täyttänyt 4 vuotta. Hänen mielestään vanhemmat nauroivat väärissä kohdissa. Sen lisäksi hän illalla kätki kirjan tyynynsä alle, etteivät muut lukisi sitä häneltä salaa. Fedja -setää luetaan nyt meillä jo kolmannessa polvessa.

Uspenskin kirjat ovat paitsi upeita lastenkirjoja, myös osoitus siitä, että lastenkirjoille ei totalitaristinen järjestelmäkään pärjää.

Uspenskin koko suomennettu tuotanto kannattaa huolella lukea. Toinen suosikkini on Takuumiehet. Siinä koneisiin ja laitteisiin laitetaan mukaan pieni takuumies, joka tiputtaa rasvaa laakeriin ja huolehtii muutenkin laitteesta. Kun takuuaika umpeutuu, takuumies kutsutaan takaisin tehtaalle. Käkikellon takuumies Mestari Könni jää kutsumatta, kun tehdas lopettaa, ja kello käy aina vaan.

Hannu Mäkelä on julkaissut kirjailijasta teoksen Eetu – Matkoja Eduard Uspenskin maailmaan (Tammi 2008).”

Myös Orvo Vitikainen on ollut kuulolla.

”Eduard Uspenskin Fedja-setä, koira ja kissa on jäänyt lukemattomien kirjojen listalleni, mutta Ylen Areena – loistava keksintö – auttaa kesälaitumellakin: Tarmo Mannin lukemana paljastuu kissan nimeksi jo ensi luvussa Matroshkin. Saman laitoksen palkeilta löytyvä radioteatterin podcast tarjoaa nimeksi Matroskin, joten veikkaan sen puolesta.”

Taisi Tarmo pistää kissan ässän suhisemaan itse.

Raila Rinne kertoo kivan teatterimuiston.

”Muistan nähneeni Fedja-sedästä aivan hurmaavan kesäteatteriesityksen Tl. Koskella jokirannassa. Mukana oli aikuisten lisäksi useita lapsia, joille järjestettiin rooleja vasikoina, sammakoina, pupujusseina ym. sitä mukaa kuin lapsia, usein aikuisnäyttelijöiden omia, harjoituksiin ilmaantui.”

RIPAUS KULTTUURIN politiikkaakin mukaan – näin Ulla-Maija Halme:

”Joskus on kulttuurisivuillakin pohdittu, mitä hienolle neuvostoliittolaiselle ja venäläiselle lastenkulttuurille tapahtui Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisenä aikana. Sitä on varmasti vaikea arvioida, varsinkin nykytilanteessa, mutta ainakin Eduard Uspenskin tuotannossa sellainen kulttuuri on elossa.”

Jukka Eero Wuorisenkin vastaus tuli yliajalla, mutta pääsee nyt framille.

”Neuvostoajan vaikeuksien vuoksi Uspenski saisi tämän päivän maailmassa synninpäästön, mutta toisaalta hänen omasta elämästään tehdyt paljastukset tuottaisivat vahvaa dismeriittiä. Alkoholismi, perheväkivaltaisuus, tyttären pahoinpitely yms. olisivat nykyisin vallitsevassa cancel- kulttuurissa riittäviä syitä hänen kirjojensa boikotointiin.

Lasten kirjallisuuden eläinhahmoissa olisi ehkä turvallisinta pitäytyä Gösta Knutssonissa. Pekka Töpöhännän pahin kiusaajakissassa Ilkeä Monnissa on nähty samoja piirteitä kuin Hitlerissä. Nykyisin kaiketi Putinistakin on löydettävissä monnimaisuutta.

Kissa Matroskinin tilalle otettakoon siis Pekka Töpöhäntä.”

Ossi Lehtiö laajentaa vähän kuvaa Uspenskista.

”Kirjoittajan isä toimi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean korkeana virkamiehenä. Eli kirjoittaja omasi aikoinaan melkoisesti verenperintönä pysähtynyttä sosialismin tulkintaa.

Äidin puolelta hänessä saattoi virrata jopa suomalaista geeniperimää, sillä tämä oli kotoisin Tverin oblastista. Näet paikalla oli niemeke, jonka kautta idäntiet kulkijat pääsivät aikoinaan vesistöstä toiseen veneitä kannasta pitkin vetäen.

Ilmailun teknisestä taustastaan huolimatta kirjoittaja ansaitsi elantoaan kirjoittamalla ja animaatioita tekemällä- Hänellä on ollut merkittävä rooli erilaisissa radio- ja TV tuotannoissa. Hän toimi kehittäjänä ja tuottajana useissa lasten TV-ohjelmissa.”

Eero Reijonen avaa kirpeästi aika herkkäviritteisestä aihepiiristä.

”Turhaan Visiiri kainostelee tämän venäläisen lastenkirjailijan esillepanoa. En nyt puutu Visakirjailijaa koskeviin, tämän kuoleman jälkeisiin ikäviin paljastuksiin. Tuskin hän mikään psykopaatti oli, niin kuin tytär Tatjana haluaa kärjistää, mutta vähemmän mukava isä ja aviomies hän kuitenkin pahimmillaan varmasti oli. Liittyy siis hänkin, koko uransa, huippusuosittuja ja koskettaviakin lastenkirjoja tehnyt kirjailija, siihen suureen joukkoon, josta kuoleman jälkeen paljastuu taiteellista tuotantoa kampittavia tarinoita.

Tähän voi vain todeta sen jo aikoja sitten hyväksymäni tosiasian: Jos todella haluat nauttia kirjailijan teoksesta, on pystyttävä erottamaan artistin taiteellinen tuotos tämän arkielämästä. Hemingway on kai tästä se vakuuttavin esimerkki. Tämä sääntö pätee kaikkiin taiteenlajeihin. Ihan kaikkiin. – – –

Visakirjailija ei todellakaan ollut kommunistihallinnon nuoleskelija. Kakku, joka itänaapurissa on tunnetusti monin verroin kovempaa, kuin pohjoismainen vastaava, on todellakin ollut lähellä monta kertaa. Esimerkkinä käynee se, että tämä lastensuosikki kutsua paukautti Brezhneviä Klovniksi, ja jatkoi kuitenkin uraansa ’vapaana’ miehenä. No, tuuheiden kulmakarvojen takaa väijyvä politrukki ei tuolloin ollut enää valtansa huipulla, mutta kuitenkin.

Kyllähän Uspenski, jo ulkomaille vierailuoikeuksiensakin turvaamiseksi, hiukan varoi kaikkein purevinta kommentointiaan politrukeista, mutta oman maan kirjailijakollegat saivat kyytiä. Painokset olivat Uspenskin, ja monen muunkin asiantuntijan mielestä kääntäen verrannollisia teosten tasoon. Visakirjailijan seulasta selvisi vain Juri Kovaljin. Suosikit löytyivät inhan Lännen puolelta. Klassikoista hänen sydäntään lähinnä olivat mm. Victor Hugo ja tietysti Jack London. Oman aikansa lastenkirjailijoista Uspenski nimesi suosikeikseen Astrid Lindgrenin ja Tove Janssonin.”

”Kirjasta on Suomessa tehty lukuisia näyttämöversioita ja niitä esitetään yhä. Onhan niitä muitakin kirjoja Fedja-sedästä. Tätä minulla ei ole enää, mutta toivon, ettei kysymyksen juju ollut kirjassa, mutta henkilöt ovat varmasti oikeat.

Hannu Mäkelän Herra Huu on samankaltainen anarkistinen hahmo kuin Fedja-setä. Herra Huun ensimmäinen esiintyminen kirjallisuudessa oli 1973 – siis vuotta ennen Fedja-setää. Hauska sattuma? No, kuinka vaan, mutta Uspenski ja Mäkelä tekivät yhteistyötä myöhemmin, vuonna 1980 Leningradin valtiollisessa marionettiteatterissa sai kantaesityksen Strashnyij gospodin Au (Kauhistava herra Huu ).

Mauri Panhelainen on kovasti hyvillään sitaattivalinnasta.

Unto Vesalta ajankohtaishuomio, mikä oli visakissallakin taka-ajatuksissa.

”Hauska satukirja, jonka aikuinenkin lukee mielellään.

Nyt kun eletään sellaista surkeaa aikaa, että pakotteet kohdistuvat muun muassa kaikkiin tieteen ja taiteenkin yhteyksiin, Uspenskikin voisi jäädä ilman viisumia, mutta onneksi rakastetut kirjansa elävät. ”

Muuta tietäjien kaartia olivat Pirjo Leinonen, Taru Vuorimaa, Helena Nurmio, Jukka Kallio, Alpo Salminen, Taina Ukkonen, Vexi Lehto, Juhani Niemi, Sirpa Taskinen, Veikko Huuska sekä matti/maijamyöhäsistä myöhäisin, Rauni Anita Martikainen. Palkinto-osasto taisi lehtiversiossa jäädä kuittaamatta. Huippuunsa noussut aktiivisuus noteerataan kahdella kirjapalkinnolla. Ne menevät Elisse Heinimaalle ja Jukka Eero Wuoriselle .

Visasitaatti 12/2022

”Jo hänen esikoisensa osoittaa tyylitajua, ja uusi kirja vakiinnuttaa hänen paikkansa taidehproosassa.” Näin kirjoitti Demokraatin kriitikko tästä visakirjasta kymmenkunta vuotta sitten. Kirjailija on siis jatkoa kevään sarjaan ”kahdella viime vuosikymmenellä debytoineet”. Musiikkimiehiäkin kirjailijamme on, sekä bändihommissa että kirjoittajana.

Siis kuka pohjalaislähtöinen tekijä, mikä teos? Vastaukset viimeistään vasta pe 26.8. klo 12 mennessä (seuraavassa lehdessä visaa ei ole) sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Parkkeerasin Old Brick’s Innin kulmalle, pistän pääni ulos sivuikkunasta ja varmistan ettei oven avaaminen anna yhdellekään kamikazepyöräilijälle onnistumisen mahdollisuutta. Niiden takia on oltava varuillaan koko ajan. Jyväskylässä on lunta enemmän kuin etelässä, pyöräilijöitä onneksi vähemmän, loskaa saman verran. Saan nokkakärryssä pysymään lehtipinon, joka on melkein yhtä korkea kuin minä itse. Pitkähän minä en ole, mutta vähän ylpeä kuitenkin.”