Knausgård (s. 1968) oli noteerattu kahden romaanin kirjailija jo ennen suursarjaansa. 1998 hän sai Norjan kriitikkopalkinnon, jota ei ennen ollut annettu esikoisteokselle. Esseistin ja kriitikon toimiin liittyi pesti raamatunkäännöskomitean stilistinä, mitä muistellaan uutuudessakin.

Karl Ove Knausgård:
Taisteluni. Kuudes kirja

Suom. Katriina Huttunen
Like 2016,  1216 s.

Knausgård ei ehkä ollut varautunut kohun kaikkiin muotoihin. Rehellisyys saattoi kääntyä julkisuudessa raakalaismaiseksi itsekeskeisyydeksi. Sukulaiset, rakastetut ja ystävät joutuivat hankalaan tilanteeseen.

Jo aiemmissa osissa kirjailija pohti rehellisyyttä läheisten ihmisten suojan kannalta. Nyt romaania tehdään ensimmäisen osan ilmestyessä ja mediamylläkän alkaessa. Yhdeksi teemaksi tulee kirjoittamisen oikeutus. Rehellisyys laajenee sisäisestä kamppailusta sosiaaliseksi asiaksi.

Oikeusjutun uhka

Romaanin rakenteellinen preesens (teksti sinänsä on imperfektiä) kestää syyskuusta 2009 alkusyksyyn 2011, jolloin teksti on valmis. Aloittaessaan kuudetta osaa minäkertoja viimeistelee ensimmäistä, joka on menossa painoon.

Romaanin aika liikkuu edestakaisin, kuten koko sarjassa. Kahden vuoden kronologiassa pyörteilee muistoja, joista osa lukijoille jo tuttuja. Usein on oltava tarkkana siitä, mitä aikaa kuvataan.

Monasti teksti repeää laajoiksi pohdinnoiksi kirjallisuuden, kuvataiteen, yhteiskunnan, kielen ja ihmisyyden kysymyksistä. Joskus niillä on omakohtaisen oppimisen juuria. Jälleen vahvistuu, että romaanisarjan minäkerronta ei ole yksinkertaista paljastuskirjallisuutta.

Kun ensimmäisen osan julkistus lähestyy, Knausgård kierrättää tekstiä useilla kuvatuista henkilöistä. Välttääkseen mielipahaa hän on valmis poistoihin ja nimenmuutoksiin, ei kuitenkaan mihin tahansa.

Kirjailijan setä (”Gunnar”) raivostuu näkemästään luonnoksesta ja syyttää veljenpoikaa valehtelusta, jonka motiivi olisi sukukosto. Uhaten oikeusjutulla hän vaatii veljensä poistamista romaanista kokonaan ja vuodattaa ajatuksensa lehtiin.

Useimmat muista ottavat rauhallisemmin. Kovin suuria muutoksia tekstiin ei tehdä.

Hullunmyllyn rattaissa

Uutuusteos on aiempaa suoremmin kirja kirjan kirjoittamisesta. Melkoiseen hullunmyllyyn minäkertoja joutuukin.

Kahdessa vuodessa kirjailija editoi valmiiksi viisi romaania ja kirjoittaa kuudennen. Viimeistelyihin sisältyy lähipiirin lepyttelyä, neuvotteluja kustantajan ja juristien kanssa sekä sarjan alkuosien laukaisema mediamylläkkä.

Kuutososan tapahtumissa uutta on valtava, usein ikävä julkisuus. Kirjailija toki myöntää, että kuuluisuus myös mairittelee.

Perheen arki ja kirjoittamisen pakko näyttävät olevan raastavassa ristiriidassa. Lapsia on kolme, suhde aviovaimon Lindan kanssa on kymmenvuotinen. Näistä koettelemuksista on luettu aiemmistakin osista – ensimmäisellä käyttökerrallaan sarjan nimen taistelu-sana viittasi juuri niihin.

Lindalla on ollut mielenterveysongelmia ennenkin, jopa vuoden mittainen hoitojakso. Nyt rakkautta ja ymmärtämystä koettelee hänen kaksisuuntaisen mielialahäiriönsä kärjistyminen, joka johtaa sairaalaan. Tämä kuvataan eleettömästi.

Karl Oven rakkauteen yhdistyy väsymystä, pelkoa ja syyllisyyttä. Kirjoittamisen itsekkyys ja odottamaton kohu tietysti vaikuttavat perheeseen, vaikka se sinänsä saa olla rauhassa. Karl Ove ei silti syytä tapahtuneesta ketään, ellei itseään.

Epäilyksiä ja kokeita

Romaanisarjan kirjat ovat eripituisia, kuudes niistä pari kolme kertaa laajempi kuin yksikään muu. Yhdessä lauseessa kuitenkin on sanottu, että siitä oli tulossa ”lyhyt”. Finaalin hullunmyllyssä hallinta näyttää pettäneen.

Vaikka Knausgårdin tyyli voi vaikuttaa spontaanilta vuodatukselta, siihen rakentuu yleensä tarkka muoto. Nyt vaikeuksista kielii myös jankkaava pyörittely varsinkin esseetyylisissä jaksoissa.

Romaanin pituus johtuu ainakin yhdestä tietoisesta ratkaisusta. Yli kolmannes tekstistä on esseetä juutalaisten kansanmurhasta, natsismista ja Hitlerin persoonasta. Sinänsä varteenotettavan tekstin olisi voinut julkaista omillaan, vaikka sen teemalla onkin yhteyksiä romaaniin.

Romaanista tulee sekä esitys että dokumentti kirjoittamisen ei-kirjallisista paineista. Väliin kirjailija tuntuu epäilevän, jopa katuvan missiotaan.

Tekstin mukaan sarjan neljäs osa oli viimeistelty niin, ettei ihmisiä voinut mitenkään tunnistaa. Nyt kirjailija pitää tätäkin ratkaisua epäonnistuneena. Päätösosassa lähinnä Gunnar-sedän hyökkäykset saavat hänet ensi kertaa miettimään oman muistinsa pätevyyttä. Osoittautuu, että hän muistaa pääosin oikein.

Saattaa olla, että romaanin loppu henkii väsymystä. Viimeisellä rivillä 2.9.2011 minäkertoja sanoo aikovansa ”…todella nauttia ajatuksesta etten enää ole kirjailija.”

Turha kai lisätä, että Knausgård on viime ja tänä vuonna julkaissut uuden neliosaisen romaanisarjan, josta on ilmestynyt suomeksikin jo kaksi osaa.

Juhani Ruotsalo