Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Koiranilma saattaa sataa Brexit-myönteisten laariin

Sadesään vaikutuksista äänestysaktiivisuuteen on kahta kantaa – nähtäväksi jää, kumpi pitää kutinsa.

Rankkasateet ja ukkonen ovat aiheuttaneet tulvia osissa Lontoota ja Kaakkois-Englantia, mikä voi vaikuttaa EU-kansanäänestyksen tulokseen. Äänestyspaikat avautuivat tänään kello yhdeksältä Suomen aikaa.

BBC:n mukaan Lontooseen on ennustettu kuukauden sademäärää muutaman tunnin aikana. Teillä ja junaraiteilla on jo ollut suuria liikennekatkoksia.

Lontoon palolaitos on ottanut käyttöön pelastusveneitä, joilla se on hakenut ihmisiä pois tulvien ympäröimistä kodeista Romfordin kaupunginosassa, palolaitos kertoo Twitter-tilillään.

Independent-lehden mukaan sateet hellittävät puoleen päivään mennessä Suomen aikaa, mutta alkavat iltapäivällä taas uudestaan.

EU-kielteiset voivat hyötyä

Sateisen sään takia äänestysaktiivisuus voi laskea, mikä hyödyttäisi tutkijoiden mukaan EU-eroa ajavia, arvioi Telegraph.

Tosin asiantuntijoiden mielipiteet siitä, vaikuttaako sää ensinkään äänestysaktiivisuuteen, vaihtelevat.

Lisää aiheesta

EU-eron kannattajat sanovat kuitenkin äänestävänsä varmemmin, kuin EU-jäsenyyden kannattajat, sanoo YouGov-tutkimusyrityksen Joe Twyman tuoreessa analyysissä Telegraphin mukaan.

Äänestysasiantuntija John Curtice puolestaan arvioi, että säällä ei ole vaikutusta äänestysaktiivisuuteen – ellei edessä ole esimerkiksi suuri tulva.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE