Politiikka
10.8.2026 13:25 ・ Päivitetty: 10.8.2026 13:31
Kokoomusedustaja osallistui tv-realityyn – ei kertonut eduskunnalle syytä poissaoloonsa
Kokoomuksen kansanedustaja Noora Fagerström on mukana Erikoisjoukot-televisio-ohjelman kuudennella kaudella, joka nähdään televisiossa syyskuun alusta alkaen.
Fagerström vastaa STT:lle tekstiviestillä, että ei ole ilmoittanut eduskuntaan syytä poissaololleen. Tällöin poissaolo merkitään ”muuksi poissaoloksi”. Hän sanoo kertoneensa poissaolosta etukäteen kokoomuksen eduskuntaryhmän johdolle.
Syyskuun alusta Nelosella ja Ruudussa nähtävä kuudes Erikoisjoukot-kausi on kuvattu toukokuun loppupuolella.
KANSANEDUSTAJIEN poissaolot eduskunnasta tosi-tv-ohjelmiin osallistumisen vuoksi ovat herättäneet keskustelua.
Eduskunnan puhemiesneuvosto on pitänyt ongelmallisena kansanedustajien sitoumuksia sellaisiin asioihin, jotka johtavat pitkiin poissaoloihin ilman hyväksyttävää syytä.
Hyväksyttäviksi syiksi kansanedustajan poissaololle henkilökohtaisen syyn vuoksi katsotaan esimerkiksi vanhempainvapaat, oma tai lähiomaisen sairaus, perheenjäsenen kuolema tai hautajaiset.
Kesäkuussa vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran osallistumisesta Erikoisjoukkojen kuvauksiin syntyi kohu. Virta oli ohjelman kuvausten takia noin viikon poissa eduskunnasta.
Lisää aiheesta
Kohu paisui, kun paljastui, että Virta oli ilmoittanut olevansa pois ”henkilökohtaisen syyn” vuoksi. Myöhemmin vihreiden organisaatio muokkasi syyn muuksi poissaoloksi.
PUOLUEJOHTAJA Virta esiintyy ohjelmassa vasta seitsemännellä kaudella, joka esitetään alkuvuodesta 2027 ennen eduskuntavaaleja.
- Kesäkuun alun kuvauksista nousseen julkisen keskustelun vuoksi olemme poikkeuksellisesti jo vahvistaneet Sofia Virran osallistumisen kuvauksiin, mutta tuo kyseinen kausi nähdään tv:ssä vasta ensi vuoden puolella, vastataan Nelonen Median viestinnästä STT:lle sähköpostitse.
Ainakin Iltalehti on kertonut jo aiemmin kesällä, että Virta ja Fagerström eivät osallistu samalle tuotantokaudelle.
Eri tiedotusvälineet ovat uutisoineet myös perussuomalaisten kansanedustajan Mikko Lundénin osallistuneen samalle seitsemännelle kuvauskaudelle. STT ei maanantaina tavoittanut Lundénia kommentoimaan osallistumistaan ohjelmaan. Nelonen Media ei myöskään vahvista osallistujia tässä vaiheessa.
Teksti: Saila Kiuttu / STT
Nelonen Media kuuluu Sanoma-konserniin, joka on STT:n pääomistaja.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Päätoimittajalta
16.6.2026 14:22
Tässä menee raja: puoluejohtaja ei voi kadota tositelevision kulisseihin
