Politiikka
24.10.2017 20:58 ・ Päivitetty: 24.10.2017 17:08
Kokoomusedustaja: Tämä vero pois heti – ”Ei ole mitään järkeä luoda kyttäyskoneistoa”
Kokoomuksen kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Jaana Pelkonen esittää, että laki koiraverosta kumotaan nyt, kun viimeisetkin kunnat ovat luopumassa siitä. Pelkosen mukaan vero on ollut tehoton, surkeasti valvottu ja tuottanut mitättömän verokertymän suhteessa veron aiheuttamaan työhön.
”Hallituksella olisi oiva paikka laajentaa norminpurkutalkoita koiraverolakiin. Koiravero on ollut voimassa enää kahdessa kunnassa, Helsingissä ja Tampereella. Molempien kaupunkien pormestarit esittävät koiraverosta luopumista ensi vuoden talousarvioesityksessä. Mikäli vero saadaan molemmissa kunnissa poistettua, se olisi syytä siirtää myös lainsäädännöllisesti historiaan.”
Koiraveron periminen tuli kunnille vapaaehtoiseksi vuonna 1979, minkä myötä suurin osa kunnista luopui verosta. Nykyään koiraveroa peritään enää Helsingissä 50 euroa ja Tampereella 34 euroa koiralta vuodessa.
”Koiravero on nykyiselläänkin ollut lähes vapaaehtoismaksu. Arvioiden mukaan Helsingissä esimerkiksi vain joka neljäs koiran omistaja on sen maksanut. Koska kyse on verokertymältään pienestä verosta, ei ole mitään järkeä luoda kyttäyskoneistoa, joka tekisi ”koiraverotarkastuksia”. Koiravero on ollut kaikin puolin ongelmallinen vero.”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
23.10.2017 07:09
Macronin koira Nemo virtsasi presidentinpalatsin takkaan – isännän tapaaminen keskeytyi
Kotimaa
18.8.2017 12:15
Näin huumerikollinen narahti lentokentällä: ”Sieltä löytyikin sitten pari kiloa hasista” – tullimies muistelee karvaisen kollegansa ällistyttävää vainua