Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Pieni ja hento sote, siinä kaikki — yksityiset yritykset odottavat jo valmiina suklaakonvehdit tautivuoteilla

Jatkossa puhelimeen vastataan nopeammin. Nämä ministeri Juha Rehulan (kesk.) sanat jäivät kaikumaan monen suomalaisen mieleen hallituksen eilisen sote-joulunalusinfon jälkeen.

Vastaajahan voi toki olla robotisaation edetessä yhä useammin myös robotti: Mikäli valitset sotekeskusta, paina yksi, mikäli maksuseteliä, paina kaksi, mikäli palvelusetelin, paina kolme, jos kyse on henkilökohtaisesta budjetoinnista, valitse neljä jne…

Ne, jotka infoa jouluostoksiltaan ja siivouspuuhiltaan ehtivät seurata, saivat yhteisen kokemuksen: Valinnanvapausmalliksi brändätty uudistus hahmottuu perin vaikeasti. Jos asian selittäminen käy ministereiltä takellellen, kuinka kansalainen voi ymmärtää, mistä on kyse. Ei sillä, eipä nykyjärjestelmän selittäminenkään aivan yksinkertaista puuhaa olisi.

Oppositon puolelta hallituksen mallia on kommentoitu vasta yleisellä tasolla. SDP:n Antti Rinne jakoi monen kokemuksen todetessaan eilen illalla, että esitys on erittäin sekava ja epämääräinen. Pahimmat pelot yhtiöittämisen ja valinnanvapauden pirstaloitumisen osalta näyttävät Rinteen mukaan toteutuvan.

Heti tänä aamuna keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen tuli esiin omine tiedotteineen. Tähtäin ei ollut oman mallin kehumisessa vaan enemmänkin opposition sättimisessä.

Kaikkonen moitti oppositiota muun muassa siitä, että se on antanut ymmärtää sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan olevan myynnissä markkinoille ja etenkin suurille terveysalan yrityksille.

Samat pelot löytyvät kuitenkin hallituksen itsensä julkaisemasta asiantuntijamuistiosta, joka on kovasti erisävyinen kuin hallituksen oma tiedottaminen tai tiedotusmateriaali. Pelot pitäisikin edelleen ottaa vakavasti ja kehittää mallia laajalla yhteistyöllä.

Ainutlaatuinen koe.

Hallitukselle on annettava pisteet siitä, että se itse omasta puolestaan tuo esiin ja julkaisee sote-uudistukseen liittyviä asiantuntijoiden riskejä ja pelkoja. Eilen julkaistussa sosiaali- ja terveysministeriön muistiossa pelotellaan ihan kunnolla ja samoilla asioilla kuin oppositio.

Tosin muistio lienee jo vanhentunut, sillä hallitus on muuttanut malliaan vielä viime metreilläkin.

Ensinnä muistio muistuttaa, ettei hallituksen kaavailemaa järjestelmää ole toteutettu vielä missään. Kyseessä on ainutlaatuinen koe. Sen vuoksi vaikutusten arvioiminen on ylipäätään hankalaa.

Muistio toteaa myös, miten ”erityisesti alkuvaiheessa” järjestelmä voi näyttää monimutkaiselta ”eikä kaikilla asiakkailla ole tahtoa tai kykyä valita itselleen sopivaa palveluntuottajaa”. Tällä perusteella puhelimeen vastaajille näyttääkin olevan vuodesta 2019 lähtien erityistä tarvetta. Jatkossa puhelimeen vastataankin myös useammin.

Muistion mukaan myös asukkaiden yhdenvertaisuus voi kärsiä. Tämä taas johtuu siitä, ettei kaikilla maakunnilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia turvata asiakkaiden valinnanvapautta.

Palveluntarjonta lisääntyy todennäköisesti suurissa asutuskeskuksissa, mutta harvaan asutuille alueille ei lisätarjontaa välttämättä synny. ”Näin valinnanvapauden toteutuminen ja aiempaa nopeampi hoitoon pääsy perustason palveluihin toteutuu epätasa-arvoisesti”, muistio pelottelee.

Maakunnan asiakaskunta monisairasta.

Ministeriöiden yhteinen muistio pitää niin ikään todennäköisenä, että suurten yritysten määrä toimialalla kasvaa nykyisestä julkisten palvelujen yhtiöittämisen myötä. Pienten ja keskisuurten yritysten määrä sen sijaan pysyy ennallaan tai lisääntyy jonkin verran.

Nykyinen julkinen tuotanto joutuu sopeutumaan hyvin nopealla aikataululla uudenlaiseen toimintaympäristöön, koska yhtiöittämisprosessi voi virallisesti käynnistyä vasta maakuntien toiminnan käynnistyttyä.

Muistio huomauttaa, että uudistuksen käynnistymisvaiheessa muodostuvat markkinaosuudet saattavat jäädä pitkäaikaisiksi. Toisin sanoen, kun nykyisen julkisen tuotannon yhtiöittämisprosessi voi käynnistyä virallisesti vasta maakuntien toiminnan käynnistyttyä, yksityiset yritykset odottavat jo valmiina suklaakonvehdit tautivuoteilla.

Muistion mukaan asiakkaiden valikointi markkinoiden avaamisvaiheessa vaikuttaisi pitkäkestoisesti eri toimijoiden asemaan ja kokonaiskustannusten kehitykseen.

”On todennäköistä, että valinnanvapauspalveluja tuottavien yritysten asiakaskunta muodostuu aiemman asiakkuuden pohjalta. Yksityisten yritysten nykyinen asiakaskunta koostuu pääosin työterveyshuollon ja yksityisesti palveluja käyttäneistä ’perusterveistä’ asiakkaista. Maakunnan yhtiöiden (’vanha julkinen’) asiakaskunta koostunee pääosin työterveyshuollon ulkopuolella olevista, usein monisairaista ja iäkkäistä potilaista”, muistiossa todetaan.

Omat alaluvut muistiossa on varattu muun muassa otsikoille ”säästöjen toteutuminen on epävarmaa” ja ”integraation toteuttaminen voi olla haastavaa”.

Soteen kasaan saaminen ei ole helppo tehtävä. Se on nähty vuosien saatossa. Hallituksen malli on yhä Dave Lindholmia mukaillen Pieni ja hento sote, siinä kaikki. Paljon on parannettavaa.

Ehkä näin joulun aikana voi kuitenkin julistaa tasapuolisesti niin hallitukselle kuin oppositiolle jouluevankeliumin sanoin: ”Älkää peljätkö”. Turun joulurauha olkoon myös soterauha, jota ei pidä laittomalla taikka sopimattomalla politikoinnilla häiritä. Sen jälkeen taas pelotellaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE