Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Köyhyysryhmä” esittää armahdusta ylivelkaantuneille: “Edistäisi uuden alun mahdollisuutta”

Eduskunnan “köyhyysryhmän” jäsenet esittävät, että itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi annettaisiin kertaluontoinen velka-armahduslaki. Sillä poistettaisiin kaikki vuotta 2002 edeltäneet ulosotto- ja pakkoperintävelat.

Kansanedustajat uskovat, että tämä olisi askel kohti järjestelmää, jossa ulosotto- ja pakkoperintävelat lyhenevät nykyistä nopeammin.

– Ulosoton kesto olisi kohtuullista alentaa esimerkiksi 10 vuoteen haasteesta, kun ei ole kyse velan hoidon laiminlyönnistä. Tämä edistäisi uuden alun mahdollisuutta, kansanedustajat muistuttavat toimenpidealoitteessaan, joka jätettiin perjantaina hallitukselle.

Aloitteessa esitetään, että 10–15 vuotta kestäneissä ulosotoissa ulosottoa voitaisiin siirtymäaikana keventää suojaosuuden erityiskorotuksella tai ulosottolomilla.

– Velka-armahduslakiin voidaan sisällyttää kompensaatioita, jos valtion talousarviossa varataan tälle määräraha, aloitteessa ehdotetaan.

Eduskunnan “köyhyysryhmään” kuuluu edustajia eri puolueista. He paneutuvat vaikeuksissa olevien auttamiseen. Velka-armahdusaloitteen ovat allekirjoittaneet Anneli Kiljunen (sd.), Antero Laukkanen (kd.), Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.),  ja Kari Uotila  (vas.).

Perintä- ja ulosottojärjestelmä on ruuhkauttanut oikeuslaitoksen.

Lisää aiheesta

He ehdottavat lisäksi, että hallitus asettaa tavoitteeksi puolittaa ulosotossa olevien määrä. Se oli vuoden 2016 lopussa 244 000 henkilöä. Ulosotossa oleva rahasumma nousi yli neljään miljardiin euroon.

– Tämä edellyttää ylivelkaantumisen syiden ennaltaehkäisemistä. Ulosotto- ja perintäjärjestelmässä lähtökohdaksi on otettava ylivelkaantuneiden asioiden kuntoon saattaminen ja uuden alun mahdollistaminen.

Kansanedustajat siirtäisivät painopistettä ennaltaehkäisyyn esimerkiksi talousopetuksella, velkaneuvonnalla ja sosiaalisilla pienlainoilla.

– Mikäli kyse on yrityksistä, on pyrittävä rahoitusvaikeuksissa olevan yrityksen kuntoon saattamiseen ja liiketoiminnan jatkamiseen.

Perintä-ja ulosottojärjestelmä on viime vuosikymmenenä ruuhkauttanut oikeuslaitoksen ja siitä on tullut jo itsessään iso ongelma. Tuomioistuimissa vuoden 2000 jälkeen velka-asioiden määrä on noussut 50 000:stä 300 000:een ja on nykyisin lähes 70 % kaikista asioista.

Viivästyskorot pahentavat velkaantumista. Korkeakorkoisia velkoja olisikin köyhyysryhmän kansanedustajien mukaan muutettava pitkäaikaisiksi vakauttamislainoiksi normaalilla tai alennetulla korolla.

– Ennaltaehkäisy, virheiden oikaisu, velan kohtuullistaminen, korko- ja velkahelpotukset tai maksulomat vähentävät ulosotossa olevaa summaa. Ne edistävät velan maksukykyä, yrittämistä, työllistymistä ja tuovat yhteiskunnalle verotuloja ja säästöjä sosiaaliturva- ym. menoihin, kansanedustajat painottavat aloitteessaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE