Suhde vaurauden näyttämiseen on Suomessa tavannut olla luokkasidonnaista. Perinteisesti rahaa on ollut esiteltäväksi asti vain yläluokalla, mutta juuri yläluokka on vältellyt rahan esittelemistä.

Monarkian aikaan puhuttiin ylemmistä säädyistä, sieltä häveliään rahan standardit periytyvät. Kyseessä oli Jumalan säätämäksi ajateltu yhteiskunnallinen järjestys, jolla ylempien ylemmyys ja vauraus perusteltiin.

Ennen nationalismia kansakunnat samastettiin monarkkiin, hallitsijaan, jolla oli valta ylentää ja alentaa alamaisiaan. Muuta ”luokkakiertoa” ei ollut. Hallitsija aateloi kenet halusi ja antoi palkinnoksi tiluksia ja kartanoita.

Kun sääty-yhteiskunnan aikainen jarru poistettiin, ylemmät yhteiskuntaluokat suhteellistuivat. Eliittiin saattoi päästä intellektuaalisella pääomalla tai kertyneellä vauraudella.

VANHOISTA ajoista jäi tähteeksi äkillisesti ylennettyjen pyrkimys tehdä eroa köyhään taustaansa. Vaurastuvat tai vauraudesta haaveilevat halusivat osoittaa käyttäytymisellään kuuluvansa jo valmiiksi ”ylempään säätyyn.”

Työväen tapojen yhdistämistä rahaan pidettiin rahvaanomaisena ja ennen muuta nousukasmaisuutena. Yksi selkeä merkki nousukkaan elkeistä liittyi rahan näyttämiseen. Vain entinen köyhä kerskui rahoillaan.

Oikea yläluokka, jota viisaammat vauraudesta haaveilevat pyrkivät imitoimaan, noudatti säädyllisiä hyveitä. Niihin luettiin esimerkillinen käytös, hyväntekeväisyys ja tukku luonteen piirteitä, joiden tarkoituksena oli osoittaa, että yhteiskunnallinen asema oli ansaittu ja muiden yläpuolella oleva ihminen oli säädetyllä paikallaan.

Jossain vaiheessa ja joissain kulttuurisissa lokeroissa aiemmasta nousukasmaisuudesta tuli hyve, jota edellytettiin. Pohjois-Amerikassa syntynyt rap-musiikki palvoi avoimesti rahaa. Mitä överimmin asiat olivat, sitä paremmin. Autot ja korut olivat isoja. Menestys näytti köyhää, jopa rikollista taustaa vasten makeammalta.

Todellinen kehumisen arvoinen luokkanousu oli peräisin virallisen yhteiskunnan ulkopuolelta ja se oli itse tehtyä. Miljonääriksi saattoi päätyä musiikilla, huumekaupalla ja parituksella. Ja se kerrotiin kaikille.

NELOSTIEN mitalta mutkia oikoen olemme pisteessä, jossa Instagramin kaltaiset somekanavat ovat vapauttaneet sisäisen nousukkaamme.

Nyt on lupa esitellä kallista ruokaa, uusia vaatteita ja matkoja. Nyt on lupa kiillottaa, vähän lavastaakin. Näyttää pintaa.

Instagramin superjulkkisten parista löydämme myös työväenluokkaisesta taustasta ponnistavan entisen pääministerimme Sanna Marinin. Hän makaa 7.12. julkaisemassaan päivityksessä ”siskonpedissä” kavereidensa kanssa, Kämpin Mannerheim-sviitin sängyllä.

Muissa kuvissa hän on sviittimiljöössä tasavaltalaisten ritarikuntien korkeimmissa kunniamerkeissä ja täydessä iltapukuvarustuksessaan.

Sanna Marinin glamour-postaukset ovat saaneet somessa kehuja.

Omassa somessaan Marin onkin oma itsensä. Hän ei kuuntele oopperaa tai seurustele diplomaattien kanssa.

Hän bilettää Suomen kalleimmassa hotellihuoneessa seuranaan muun muassa vauraudellaan leveilevä kiinteistönvälittäjä.

(Noin 5000 euroa yöltä maksavassa Mannerheim-sviitissä on tilaa yli 250 neliömetriä. Sänkykään ei ole ihan Mannerheim-mittainen: askeettinen marsalkka nukkui itse alle metrin levyisellä kenttävuoteella.)

INSTAKUVA ja sen viesti ovat hyvin bling bling. Itsenäisyyspäivä tekee samalla kuvasta myös tasavaltalaisen.

Mannerheim ja kunniamerkit on siirretty pois sankarihautausmailta ja presidentinlinnasta häpeämättömän kaupalliseen, omia saavutuksia ja vaurautta esittelevään ympäristöön.

Kunniamerkeistä tulee mieleen rap-muusikoiden asusteisiin kuuluvat kultakäädyt. Olin köyhä, en ole enää. Repikää siitä.