Politiikka
19.12.2022 15:30 ・ Päivitetty: 19.12.2022 15:30
Kuntaministeri tiukkana: Nuorten jengiytymiselle ja rikollisuudelle ei saa olla jalansijaa Suomessa
Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) on huolissaan nuorten osattomuuden ja näköalattomuuden kasvusta Suomessa, ja koronakriisi on kärjistänyt ongelmien kasvua.
– Nuorten lisääntyvällä jengiytymisellä ja rikollisuudella ei saa olla jalansijaa Suomessa ja siksi tarvitaan ratkaisuja erityisesti ilmiön juurisyihin puuttumalla, ministeri toteaa tiedotteessa.
Paatero näkee yhteiskunnassa selkeitä merkkejä siitä mitä seuraa, jos nuorten osattomuus ja totaalinen näköalattomuus omassa elämässä kehittyy äärimmilleen.
– Ongelma on suuremmissa määrin myös kuntien ongelma ja kunnilla on erityisesti ilmiön juurisyihin puuttumisessa merkittävä rooli. Esimerkiksi koulujen ja asuinalueiden eriytyminen on yksi isoimmista ongelmia aiheuttavista epäkohdista, joihin on myöhemmissä vaiheissa vaikeampi puuttua.
Hän muistuttaa, että osattomuuden torjuminen lähtee liikkeelle jo neuvolasta.
– Lapset tarvitsevat ympärilleen riittävästi tukea ja turvaa varhaiskasvatuksessa ja kouluissa, mutta myös perheet ja vanhemmat tarvitsevat tukea vanhemmuudessa.
Paateron mukaan myös kotouttamiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota, sillä perheen integroituminen yhteiskuntaan on jopa ratkaisevan tärkeää osattomuuden ennaltaehkäisyssä.
Lisää aiheesta
– Vahvistusta tarvitaan erityisesti etsivään nuorisotyöhön ja esimerkiksi tulokselliseksi havaittuun ankkuritoimintaan. Moniammatillisessa yhteistyössä on huolehdittava myös siitä, että kuntien ja hyvinvointialueiden väliset yhdyspinnat toimivat saumattomasti..
PAATERO keskustelisi myös poliisien resurssien lisäämisestä ja muista akuutin tilanteen vaatimista keinoista, joita esimerkiksi rikosten kitkeminen vaatii.
– Ratkaisevaa on kuitenkin pitkäjänteinen työ perimmäisiin syihin puuttumalla. Millään muulla keinolla ongelma ei yksinkertaisesti poistu. Pahimmillaan pelkästään nuoria leimaavalla puheella ja kovia keinoja lisäämällä ongelma vain paisuu entisestään.
Valtiovarainministeriö teetti kyselyn 10-17-vuotiaille lapsille ja nuorille siitä, miten he toivoisivat julkisia varoja kohdennettavan. Vastaajat ohjaisivat varoja nykyistä enemmän tasa-arvoisiin harrastusmahdollisuuksiin, kouluun ja oppimiseen sekä hyvinvointiin ja terveyteen, myös mielenterveyteen.
– Nuorille tärkeimmät asiat ovat niitä hyvin arkisia ja tavallisia asioita: turvallisesta ja hyvästä arjesta kasvaa hyvinvoiva, osaava ja välittävä uusi sukupolvi. Kaiken ytimessä on loppujen lopuksi ihmisen kokemus ja varmuus siitä, että on tärkeä ja näkyvä. Jokaisen lapsen ja nuoren on voitava luottaa tulevaisuuteensa ja siihen, että voi rakentaa itselleen ihan tavallista, hyvää elämää, Paatero painottaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
19.12.2022 11:04
Kokoomuksen rooli jengivälikysymyksessä herätti ihmetystä – Purran puhetta luonnehdittiin ”umpirasistiseksi ja hurmahenkiseksi”
Politiikka
19.12.2022 09:09
SDP:n Viljanen: On surullista, että oikeisto-oppositio pyrkii tekemään joidenkin nuorten pahoinvoinnista vaaliaseen