Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Kysely: yrittäjät törmäävät yhä lahjontaan etenkin rakennusalalla

iStock

Kahdeksan prosenttia pk-yrittäjistä kertoo havainneensa työssään korruptiota eli eriasteisia lahjonta- tai vaikutusyrityksiä.

Demokraatti

Demokraatti

Suomen yrittäjien uuden kyselyn perusteella tällaisia tarjouksia ovat esittäneet useimmin toisen yrityksen edustajat, mutta myös kunnan tai valtion palkollisilta ja yksityishenkilöiltä tulee kyseenalaisia oman edun ajamisehdotuksia.

Suomen pitäisi tilastojen perusteella olla maailman vähiten korruptoituneita maita, mutta se ei tarkoita etteikö lahjontayrityksiä tapahtuisi. Korruptio voi olla myös rakenteellista, tietynlaisten kilpailijoiden suosimista, ei niinkään suoraa rahan tai etujen tarjoamista.

Tämän vuoden aikana Suomessa on käräjöity muun muassa marja-alan ja valvontaviranomaisten korruptiosyytteistä.

ENITEN korruptiota ovat kyselyn perusteella havainneet yli kymmenen ihmistä työllistävät firmat, nuoret alalle tulleet yrittäjät ja rakennusalan yrittäjät. Pääkaupunkiseudulla ja Pohjois-Suomessa ehdottelut ovat yleisimpiä.

Harmaaseen talouteen on törmännyt 17 prosenttia rakennusalan yrittäjistä, etenkin Pohjois-Suomessa.

Yrittäjägallupiin vastasi syys-lokakuun vaihteessa vajaat 1  200 mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten edustajaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE