Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Nuorisotutkimusverkoston tutkimuksessa seurattiin kaikkia noin 60 000:ta Suomessa 1987 syntynyttä lasta syntymästä vuoteen 2012.

Noin joka seitsemäs ei ole suorittanut peruskoulun jälkeen mitään tutkintoa. Liki kolmannes on joutunut turvautumaan toimeentulotukeen. Joka kolmas on saanut joko psykiatrisen diagnoosin tai ostanut psyykeläkkeitä. Tosin suurin osa ikäluokasta voi kuitenkin aivan hyvin.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila huomauttaa, että oppitulosten heikentyminen ja poikien heikko pärjääminen peruskoulussa on ollut jo vuosia tiedossa.

Tuomas Kurttila luopuisi kokonaan oppivelvollisuusiästä.

SDP:ssä on liputettu oppivelvollisuusiän nostamisen puolesta. Lapsiasiavaltuutettu Kurttila toteuttaisi oppioikeuden, jossa jokainen lapsi saisi perusopetuksen ja muutoksena nykyiseen myös toisen asteen koulutuksen. Näiden suorittamista ei siis sidottaisi lainkaan ikään.

– Yksilöllistyminen pitää tapahtua niin, että pidämme huolta jokaisesta lapsesta. Teemme työtä lapsen elämäntilanteen lähtökohdista.

Hänen mukaansa paljon korostettu opetuksen digitalisointi ei ole vastaus esillä oleviin ongelmiin.

– Täytyy paljon syvällisemmin miettiä lapsen opetuksen ja kasvun tukea. Täytyy huomattavasti enemmän kiinnttää huomiota siihen, miten kouluvalmiudet rakentuvat ennen kouluikää.

Kurttila toteaa, että varhaiskasvatuksen yhdenvertaisuudessa on juuri otettu takapakkia. Hän viittaa muun muassa lasten subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamiseen.

– Niiden vanhempien lapset, joilla on työttömyyttä, saavat vähemmän varhaiskasvatusta kuin muut. Nyt kun katsomme lapsia, jotka eivät tämän päivän perusopetuksessa pärjää, huomaamme että meillä periytyy kouluttamattomuus ja huonoasaisuus. On tärkeää, että näiden lasten mahdollisuus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen mahdollistetaan.

– Tarvitaan täysin päinvastainen lähestyminen kuin kuluneen vuoden aikana on ollut. Kun ratkaisuksi haetaan digitalisaatiosta ei tunnusteta varhaiskasvatuksen merkitystä ja kouluvalmiuksia ja sitä miten oppimisvaikeuksien tunnistaminen ja tuki voidaan tehdä ennen koulunaloitusikää.

Kurttila on huolissaan siitä, miten nykyisen koulujärjestelmän seurauksena joka kahdeksas 15-vuotias poikia on toiminnallisesti lukutaidoton. Toisen sanoen, heillä ei ole sellaista lukutaitoa, jonka varassa voisi jatkaa toisen asteen opintoihin.

– Nykyinen oppivelvollisuusikä on tehnyt kunnille ja valtiolle erittäin helpoksi laistaa vastuun näistä lapsista ja nuorista.

Vaikka moni on käytännössä lukutaidoton, silti vain hyvin pieni osuus lapsista jää vaille perusopetuksen päättötodistusta.

– Tämä näiden kahden asian välinen erotus tarkoittaa heitteillejättöä, sitä että meidän järjestelmän läpi surffaa koko ajan lapsia ja nuoria, joista emme ole todellisuudessa pitäneet huolta.

Kurttilan mielestä oppivelvollisuus päättyy tällä hetkellä juuri siinä vaiheessa, kun lapsi ja nuori tarvitsee eniten tukea.

– Kysymys on ymmärryksestä sitä kohtaan, mikä on lapsen ja tässä tapauksessa usein pojan kypsyysvaihe, kun hän yläkoulun loppuvaiheessa miettii elämänvalintojaan. Yläkoulu on todella ongelmallinen, kun ajattelee lapsen ja nuoren elämänvaihetta. Toinen aste pitää liittää oppivelvollisuuteen ja katsoa, mitä tukea lapsi tarvitsee.

– Meidän yksi Akilleen kantapää on se, miten opettajalähtöinen koulumaailma muuttuu lapsilähtöiseksi niin, että todella rakennamme sellaista tukea, mitä lapsi tarvitsee. Oppimisen tukea ei ole, jos ei ole kasvun ja kehityksen tukea.

Entä rahat? Mistä ne otettaisiin oppivelvollisuuden pidentämiseen, oppivelvollisuusiästä luopumiseen sekä sen myötä yhä suurempaan yksilöllisyyteen opetuksessa?

– Se vaatii ilman muuta määrätietoista investointia, vahvempaa valtion vastuuta rahoittamisesta. Mutta investointi tuottaa itsensä takaisin. Nyt joka ikäluokasta noin 15 prosenttia tippuu koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Jos tämä asia selätetään, Suomi on taas kerran vahvoilla. Jos näin ei tapahdu, olemme hiljaisen näivettymisen tiellä, jolla huoltosuhdekaan ei korjaannu.