Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lastentarhaopettajat eivät tahdo pysyä alalla

Varhaiskasvatuksen laadun kannalta tärkeä kysymys on henkilöstön riittävyys. Varhaiskasvatuksen professori Marja-Leena Laakso toteaa, että yleinen ongelma on, etteivät lastentarhaopettajiksi kouluttautuneet tahdo pysyä alalla.

Samaa sanoo JHL:n sopimustoimitsija Minna Pirttijärvi.

– Tällä hetkellä tilanne on se, että ammatillista henkilöstöä, kuten lastenhoitajia ja päivähoitajia saadaan hyvin ja heitä riittää, mutta lastentarhaopettajia on vaikeampi saada esimerkiksi Uudenmaan alueella ja ruotsinkielisillä alueilla, Pirttijärvi sanoo.

Laakso selittää, että lastentarhaopettajien alanvaihtointoon vaikuttavat palkkaus ja ammatin arvostus.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) toivoo, että varhaiskasvatuksen vetovoimaa ammattina nostetaan.

Palkkataso on hänen mukaansa työmarkkinakysymys.

Grahn-Laasonen kertoo, että lastentarhanopettajien yliopistokoulutukseen on kehysriihessä varattu 28 miljoonan euron määräraha, jolla hänen mukaansa voidaan vastata ammattilaisten tarpeeseen.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE