Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Laura Huhtasaari ylistää Trumpia Huomenta Suomessa: “Antoi poliittiselle korrektiudelle turpaan, osoitti että voi sanoa mitä vaan”

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari sanoi jo ennen vaaleja, että hän äänestäisi Donald Trumpia. Hän kiittelee Huomenta Suomessa Trumpin johtajuutta ja sitä, että “oma kansa ensin” on Trumpillekin tärkeää.

— Lisäksi hän antoi poliittiselle korrektiudelle turpaan. Hän osoitti, että voi sanoa mistä vaan ja mitä vaan.

Huhtasaaren mukaan Trump olisi joutunut sanomisistaan syytteeseen Suomessa, mutta hänen mukaansa sananvapautta tarvitaan juuri epämiellyttävien asioiden julkituontiin.

— Uskon myös, että Trump tuo piristysruiskeen Yhdysvaltojen talouteen, mikä tarkoittaa Suomelle hyvää.

SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen hämmästelee Huhtasaaren puheita. Hän muistuttaa, että Trump pilkkasi muun muassa vammaisia ihmisiä.

— Mitä vammaisjärjestöissä nyt ajatellaan? Mitä Yhdysvalloissa nyt ajatellaan? Että vammaisia voidaan tehdä naurunalaisiksi. Tai että naisista voidaan puhua niin halveksuvasti, että hän voi kouria naisia eikä siitä seuraa mitään.

Tuppuraisen mukaan Trumpin puheista on sivistys kaukana.

Lisää aiheesta

— Olisin varovainen noin innostuneista arvioista mitä Huhtasaari esitti.

Huhtasaari sanoo kuitenkin, ettei hyväksy Trumpin puheita vammaisista tai naisista.

— Mutta olen sitä mieltä, että poliittinen korrektius on mennyt liian pitkälle.

Huhtasaaren mukaan ihmiset halusivat heittää korrektiuden roskakoriin.

Tuppurainen ei ymmärrä myöskään Huhtasaaren näkemystä Trumpin myönteisestä talousvaikutuksesta Suomeen.

– Jos Trump lähtee toteuttamaan tätä ohjelmaansa läpi, hän tekee valtavat veronalennukset kaikkein rikkaimmille, mikä on aika erikoinen paradoksi, että Yhdysvaltain köyhät laittoivat toivonsa tällaiseen miljardööriin, joka lupaa toisille miljardööreille valtavat veronalennukset.

– Jos hän tekee sen infrastruktuuriohjelman, hän tulee romuttamaan Yhdysvaltain julkisen talouden. Miten hän aikoo rahoittaa tämän? Viime kesänä hän sanoi, että jättää Amerikan velat maksamatta. Tämä vielä aiheuttaa uuden finanssikriisin ja maailma ajautuu entistä syvemmälle suohon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE