Politiikka
11.9.2021 08:49 ・ Päivitetty: 11.9.2021 08:49
”Leikkaaminen sopii kokoomukselle, kun se koskettaa pienituloisia” – SDP:n Mäkynen puolustaa arvonnousuveroa
Hallitus esittää budjettiehdotuksessaan arvonnousuveroa, jolla pyritään puuttumaan verovälttelyyn. Kansanedustajan, SDP:n 2:n varapuheenjohtajan Matias Mäkysen mukaan verossa ei ole kyse maastamuuton verottamisesta, vaan oikeudenmukaisesta veropolitiikasta.
”On epäoikeudenmukaista, että nykytilanteessa piensijoittajat maksavat osingoistaan ja myyntivoitoistaan veroja, vaikka samaan aikaan suurituloisilla on mahdollisuus välttää verot siirtämällä kirjansa vaikka vain väliaikaisesti verokeitaaseen ja nostamalla myyntivoitot siellä. Arvonnousuveron käyttöönotolla hallitus haluaa tehdä oikeudenmukaista veropolitiikkaa ja puuttua tähän epäkohtaan”, Mäkynen sanoo tiedotteessaan.
Mäkynen huomauttaa, että Suomi ei ole suinkaan ainoa maa, joka puuttuu yksityishenkilöiden verovälttelyyn, vaan vastaava vero on jo voimassa useissa länsimaissa, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Ruotsissa.
”Ei siis pidä paikkaansa, että veron käyttöönotto lisäisi poismuuttoa Suomesta. Päinvastoin arvonnousuvero estää verosyistä tehtäviä muuttoja, sillä tähän saakka verojen välttely Suomesta muuttamalla on ollut mahdollista.”
Petteri Orpo ilmoitti, että aikoo poistaa arvonnousuveron, mikäli kokoomus on seuraavassa hallituksessa.
Tavallisen kansalaisten elämään arvonnousuveron käyttöönotto ei Mäkysen mukaan myöskään vaikuta, sillä voimaan tullessaan vero tulisi koskettamaan vain hyvin varakkaita henkilöitä.
”Verovälttely sen sijaan satuttaa kaikkia suomalaisia, sillä veroparatiiseihin siirretyt myyntivoitot ovat poissa tavallisten ihmisten palveluista, jotka täytyy kustantaa jollakin muulla tavalla.”
Lisää aiheesta
Oppositiopuolueista etenkin Kokoomus vastustaa arvonnousuveron käyttöönottoa, vaikka on samaan aikaan julkisesti kertonut kantavansa huolta Suomen talouden tilasta. Mäkysen mielestä puheissa on ristiriita.
”Vain muutama viikko sitten kokoomuksesta ehdotettiin toimeentulotuen ja työttömyysturvan leikkaamista valtion menojen rahoittamiseksi. Nyt puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo ilmoitti, että aikoo poistaa arvonnousuveron, mikäli kokoomus on seuraavassa hallituksessa. Leikkaaminen sopii siis kokoomukselle, mutta vain silloin, kun se koskettaa pienituloisia. Siitä on oikeudenmukaisuus kaukana”, Mäkynen toteaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
10.9.2021 11:59
Kansanedustajan kuppi nurin: ”Kertoo kaiken kokoomuksen todellisista arvoista”
Politiikka
10.9.2021 08:05
Andersson suomii Orpoa: ”Kokoomus asettuu verovälttelijöiden puolelle”
Päätoimittajalta
10.9.2021 07:22
Orpon propagandakoneisto pyörähti käyntiin, asiantuntija kumoaa oikeiston väitteet yksi kerrallaan: ”Ei estä”
Politiikka
10.9.2021 06:45
Orpo uhoaa: Tämä vero poistetaan