– Siinä tullaan ideologisiin kysymyksiin. Koen, että me olemme niin kaukana toisistamme talous- ja työllisyyspolitiikassa ja yhteiskunnan kehittämisessä niin monissa asioissa, että ajatus tuntuu erittäin vaikealta, Orpo perustelee haastattelussa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kummeksuu Orpon lulostulon ajankohtaa.

– Se on mielestäni erikoinen, koska vaaleihin on vielä paljon aikaa. Ei kokoomuksen etumatka niin ylivoimainen ole, että sillä olisi syytä valita jo nyt hallituskumppaneita. Tässä asenteessa saattaa ehkä olla tietoista pelihenkeä myös taustalla.

– Mutta silti hänestä SDP sopii kokoomukselle ikään kuin apupuolueeksi, Andersson muotoilee.

– Kyllä minä olen tulkinnut demareita niin, että puolue haluaa tehdä asioita toisin kuin porvarihallitus. Vaikuttaisi siltä, että Orpolla on eri käsitys.

Anderssonin mukaan vasemmistoliitolla on selkeä tavoite: Se on punavihreä hallituspohja vaalien jälkeen.

Hän epäilee, että aiemmat kokemukset hallitusyhteistyöstä saattaa vaikuttaa Orpon mielipiteisiin. Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen vasemmistoliitto tuli Jyrki Kataisen (kok.) hallitukseen, mutta erosi siitä keväällä 2014 kehysriihen ratkaisujen takia.

– Vasemmistoliitto ei ollut helppo hallituskumppani kokoomukselle. Kataisen aikana oli paljon hallituksen sisäisiä vääntöjä, me painoimme kovaa oman linjamme puolesta. Se varmaan näkyy osittain.

Andersson pitää selvänä, että vasemmistoliitto on eri mieltä nykyisen hallituksen kanssa, koska puolue haluaa inhimillisempää politiikkaa.

– Toivomme, että muutkin puolueet olisivat valmiita rakentamaan vaihtoehtoa, joka lisää tasa-arvoa ja huomioi myös pienituloiset.

Andersson ei usko, että Suomessa mennään kohti ruotsalaista blokkipolitiikkaa, jossa jo ennen vaaleja tehdään porvarisen sekä vasemmiston blokkien omia vaaliohjelmia.

– Mutta riippuu tietysti siitä, mitkä mielialat ovat kussakin puolueessa. Toivomme, että voimme tehdä yhteistyötä niissä kysymyksissä, joissa näkemyksemme ovat lähellä toisiaan.

Li Andersson pitää tärkeänä, että puolueet pystyisivät yhteisiin sitoumuksiin kaikille tärkeistä asioista, kuten koulutuksen asemasta.

JOHANNES IJÄS, MARJA LUUMI