Politiikka

”Loikkaus ei perinteisesti ole parantanut mahdollisuuksia” – Tutkija: Äänestäjien näkemykset vaikuttivat Juvosen paluuseen

Lehtikuva / Mikko Stig
Kansanedustaja Arja Juvonen palasi tänään perussuomalaisiin.
Lehtikuva / Mikko Stig
Kansanedustaja Arja Juvonen palasi tänään perussuomalaisiin.
Lehtikuva / Mikko Stig
Kansanedustaja Arja Juvonen palasi tänään perussuomalaisiin.

Äänestäjien näkemykset vaikuttivat kansanedustaja Arja Juvosen paluuseen perussuomalaisten eduskuntaryhmään, Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä uskoo.

Tutkijan mukaan Juvonen olisi poliittiselta profiililtaan sopinut ehkä paremmin johonkin muuhun ryhmään.

Juvonen erosi perussuomalaisten ryhmästä kaksi viikkoa sitten, muttei liittynyt siitä irronneeseen Uusi vaihtoehto -ryhmään.

– Jotain yllättävyyttä siinä voi nähdä sikäli, että poliittisten ja ideologisten näkemysten kannalta hän olisi saattanut olla lähempänä joitain muita ryhmiä. Hän on tehnyt sen johtopäätöksen, että hänet on valittu eduskuntaan perussuomalaisten listoilta ja äänestäjien mandaatti sanelee sen, että niissä riveissä tulee jatkaakin, Jokisipilä sanoi STT:lle.

Perussuomalaisten ryhmä ehti jo kutistua 15 kansanedustajaan, mutta paluut ovat kasvattaneet määrän 17:ään. Uusi vaihtoehto -ryhmän vahvuus on 19 edustajaa. Jokisipilä arvioi, ettei ryhmien välisiin voimasuhteisiin tule enää suuria muutoksia.

Eduskuntaryhmästä loikkaamista pidetään radikaalina temppuna.

Joidenkin kansanedustajien näkemyksiin on saattanut vaikuttaa äänestäjien tapaaminen kotiseuduilla juhannuksen aikaan.

– Se on ehkä avannut silmiä sille, miten äänestäjäkunnassa on kuhunkin liikkeeseen suhtauduttu, Jokisipilä sanoi.

– Vaikka Halla-ahon johtamiin perussuomalaisiin tulee arvotason kritiikkiä monesta suunnasta, eduskuntaryhmästä loikkaamista pidetään niin poikkeuksellisena ja radikaalina temppuna, ettei se ole mitään laajaa hyväksyntää saanut.

Kansanedustajien laskelmissa vaikuttaa myös se, mistä ryhmästä on parhaat todennäköisyydet saada jatkoa kansanedustajauralle seuraavissa vaaleissa.

– Se on monimutkaista matematiikkaa tällä hetkellä. Loikkaus ei perinteisesti ole ainakaan parantanut mahdollisuuksia. Mutta tässä lähtötilanteessa, kun puolueen kannatus on ollut niin paljon alhaisempi kuin 2015, on valituksi tuleminen saattanut muutenkin näyttää vaikealta.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat