Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak muistutti maanantaina televisioesiintymisissään, miten suomalaisten reserviläisten kannattaisi hoitaa itsensä fyysisesti hyvään kuntoon vuoden 2024 aikana.

Hän arvioi myös, ettei kotivaran merkitys ole edes pahimpien koronavuosien jälkeen hävinnyt mihinkään.

Moni kuulija tuntui yllättäen ottaneen uhkakuvista puhumisen pelottavana, jopa jonkinlaisena sodan povaamisena. Osittain syynä tähän on Salonius-Pasternakin julkisuuskuva ja innostunut esiintymistapa. Joitakin se näyttää ärsyttävän aina, riippumatta siitä mitä hän sanoo.

Silti tässä hän on oikeassa. Suomen turvallisuuspoliittisista ja maanpuolustukseenkin liittyvistä tulevaisuudenkuvista on puhuttava mieluummin realistisesti kuin hyssytellen.

TUTKIJA viittasi varoitteluissaan ensi vuonna järjestettäviin Yhdysvaltain presidentinvaaleihin ja Donald Trumpin arvaamattomuuteen. Mikäli Trump valitaan uudelleen presidentiksi, hän voisi antaa kaverilleen Vladimir Putinille hyvän diilin Ukrainan alistamisessa jonkinlaiseen epäedulliseen rauhaan.

Kun Ukraina-pulma on ratkaistu, Putin voisi rohkaistua pullistelemaan muillekin naapurimailleen, Naton jäsenillekin.

Kreml kun tarvitsee ulkoisia vihollisia sisäpoliittisista syistä, peitelläkseen kansalaisilta roistovaltion sisäistä alennustilaa ja hallinnon rappiota.

NATON jäsenyys suojaa Suomea ja muita puolustusliiton maita suorilta hyökkäyksiltä, mutta yhteiskuntia lamauttavaa kiusantekoa se ei estä.

Venäjä on epäsymmetrisessä sodankäynnissään (jota hybriditoimiksikin kutsutaan) erikoistunut pientä ja isompaa tuhoa aiheuttaviin likaisiin temppuihin, joita ei voi suoraan osoittaa Kremlin tekosiksi.

Venäjä on takavuosina surmauttanut omia vastustajiaan keskellä Naton jäsenmaita ja jopa räjäyttänyt ammusvarastoja niissä. Suomikin on nähnyt mystisiä energia- ja tietoliikenneinfran rikkoutumisia tänä syksynä Itämerellä.

VIIMEISET pari vuotta Venäjän uhitteluhaluja ja -kykyä on hillinnyt maan asevoimien kiinniolo Ukrainan rintamalla. Sotilaallista voimaa ja muskeleita ei ole riittänyt muualle.

Poikkeus on arktinen alue Jäämeren rannoilla, siellä Venäjän pohjoiset joukot ovat yhtä kovassa iskussa kuin ennen Ukraina-hyökkäystä.

Venäjä tyhjensi keväällä 2022 myös Suomen itärajan lähellä olleet varuskuntansa Ukrainaan, kun hyökkäys siellä ei edennyt suunnitelmien mukaan. Moni näistä joukoista tuhoutui sodan kuluttavimmissa vaiheissa lähes kokonaan – mutta tämä tila ei jatku loputtomiin.

Olen kuullut monta kotimaista ja kansainvälistä arviota siitä, miten sotatalousmoodiin siirtynyt Venäjä saa asevoimansa taas huomattavasti nykyistä parempaan järjestykseen vuoden 2025 kevääseen mennessä.

Suuressa maassa varttuu joka vuosi uusia varusmiesikäluokkia, ja vähitellen Karjalankin varuskunnat alkavat taas täyttyä koulutetuista joukoista. Kalustoakin niillä alkaa vuoden kuluttua olla tarpeeksi ainakin jonkinlaista operointikykyä varten.

MEILLÄ LÄNSIMAISSA on tavattu naureskella Venäjän nyt käynnistämälle sotatarviketuotannolle, koska tuotantolinjoilta valmistuu “vanhanaikaisia” tankkeja ja kolhonnäköisiä tykinputkia.

Silti jos puolustautujalla ei ole tarpeeksi panssarintorjunta-aseita, vanhakin hyökkäävä tankki on heille hyvin tappava uhka.

Yhtä vähän naurunaihetta on Venäjän Iranista ostamissa lennokeissa tai Pohjois-Korealta saaduissa, vähän muotopuolissa tykinammuksissa. Ainakaan aseiden kohteina olevia ukrainalaisia ne eivät huvita, kysykää vaikka.

Ukrainassa sotivien suomalaisvapaaehtoistenkin mukaan jokainen itsemurhalennokki vaurioittaa kohdettaan valmistusmaasta huolimatta. Pelkkä tiedustelulennokin surina pahentaa taistelustressiä, pakottaa naamioitumaan ja rajoittamaan liikkumista.

Samoin jokainen suutariksikin jäänyt kranaatti vie pahasti ukrainalaisten raivaustyöntekijöiden aikaa – ja saattaa silti räjähtää käsiteltäessä.

POLITIIKASSA Venäjä on onnistunut saamaan globaalista etelästä yllättävän runsaasti uusia liittolaismaita. Informaatiovaikuttamisessa sen narratiivi Ukrainan fasisteista ja kolonialistisen lännen pahoista aikeista uppoaa Aasian ja Etelä-Amerikan päättäjiin mainiosti.

Venäjä on yhä vahvemmin alkanut rakentaa kotiyleisölleen myös Suomesta uutta viholliskuvaa, ja tämä ei voi naurettavuudestaan huolimatta olla vaikuttamatta myös kaukaisempiin maihin.

Tämä kaikki meidän on otettava huomioon, varmuuden vuoksi, ja näistä on puhuttava avoimesti.

Nyt meillä on nimittäin vielä aikaa valmistautua vaikka mihin.

EN USKO, että Suomessa oikeasti ollaan niin lumihiutaleita, ettei ikävistä mahdollisuuksista voisi puhua sen takia, että joku saattaa pahoittaa mielensä tai menettää yöunensa hetkeksi.

Suomella on nimittäin kaikki kyvyt ja keinot selvitä kaikista meihin kohdistuvista paineista tai painostuksista. Meillä on Nato-jäsenyys sekä omat sotilaalliset vahvuutemme.

Suomalaiset ovat todellisten uhkien edessä sitkeitä ja valmiita pelaamaan yhteen – kuten näimme jo koronapandemian alussa sekä Nato-jäsenyyttä hakiessamme.

Suomalaisten kriisinsietokykyä voi silti aina parantaa.

Sekin auttaa, jos yhteiskuntamme ei kyykkää heti ensimmäisen hybridikiusan, sähkökatkon tai vedenjakeluhäiriön tullessa. Tällaisiin hetkiin, kun Wolt tai Foodora eivät toimi, se keittiön kaapista löytyvä kotivara, vesi- ja ruokasatsi on vain ihan järkevää varautumista.

Eikä edes Salonius-Pasternakin puhe reserviläisten kuntoilutarpeesta ole missään nimessä triviaalia saati turhaa.

Jokaiselle kansalaiselle tekisi hyvää olla tämän talven jälkeen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin nyt kinkun-, seitanin- ja konvehtiensyöntisesongin aikaan.

Sitä ei tarvitse perustella maanpuolustussyillä, ellei halua – ihan kansanterveyskin riittää. Resilienssi, tarmo ja kyky sietää pelottaviakin asioita kasvaa siinä samassa, kaupanpäällisenä.