Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Maan suurimmassa ay-järjestössä JHL:ssä heräsi kummastus: Onko kiky-sopimusta enää olemassa?

Päivi Niemi-Laine.

Kun paljon puhuttu kiky-sopimus solmittiin, sen allekirjoittivat kaikki kolme ammatillista keskusjärjestöä, SAK, STTK, Akava ja työnantajien EK. Liki kaikki asianosaiset liitot niin palkansaajapuolelta kuin työnantajista ovat allekirjoittaneet sopimuksen, joka oli historiallinen monellakin tapaa.

Kikyssä itseasiassa laskettiin palkansaajien ansiotasoa. Työaikaa pidennettiin ja julkisen sektorin lomarahoja leikattiin.

Hallituskin teki osansa alentamalla tuloveroja.

Konsensus toimi työmarkkinoilla, kuten on toiminut vuosikymmeniä.

Sen jälkeen on tapahtunut paljon. EK oli jo aiemmin päättänyt muuttaa sääntöjään niin, ettei se enää sovi minkäänlaisista keskitetyistä. Kiky ehdittiin saatellaan voimaan juuri ennen kuin sääntömuutos astui voimaan.

Ammattiliitot neuvottelivat omia sovelluksiaan, kunnes EK jysäytti uuden pommin. Se irtisanoi nk. keskusjärjestösopimuksen, joka piti sisällään monille liitoille elintärkeitä asioita. Vähäisimpiä niistä eivät olleet irtisanomissuoja tai luottamusmiessopimus.

Pommin jälkeen työmarkkinoilla on lähinnä ihmetelty, mitä tämä oikein merkitsee.

Lisää aiheesta

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine piipahti Demokraatin syntymäpäivänä Ympyrätalossa.

– Tässä on herännyt kysymys, onko koko kikyä enää olemassa, koska tavallaan yhtä sopimusosapuolta ei enää ole.EK on hävinnyt näyttämältä, Niemi-Laine sanoo.

–Mehän voimme nyt iskeä pöytään vaatimuksen työajan pidennyksen korvaamisesta ja lomarahojen leikkauksesta, JHL:n puheenjohtaja sanoo.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola oli puolestaan syntymäpäiväjuhlilla täynnä kysymysmerkkejä.

– EK pesee nyt kätensä kaikesta. Saa nähdä, mitä siitä seuraa, Palola sanoo.

Antti Palola. (Kuva. Jari Soini)

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE