Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Media: Yhdysvaltain puolustusministeri vahvistaa Pohjois-Korean joukkojen saapuneen Venäjälle

LEHTIKUVA / AFP / SERGEI OLEXANDROV

Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin on vahvistanut, että Pohjois-Korean joukkoja on saapunut Venäjälle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Austin kertoi toimittajille, ettei joukkojen tarkoituksesta ole vielä varmuutta. Asiasta uutisoi muun muassa Washington Post.

Etelä-Korea kertoi aiemmin tänään oman tiedustelutietonsa pohjalta, että Pohjois-Koreasta on lähetetty 1  500 uutta sotilasta Venäjälle.

Venäjällä olevien pohjoiskorealaisten sotilaiden kokonaismääräksi Etelä-Korea arvioi nyt 3  000. Joulukuuhun mennessä määrän arvellaan kasvavan 10  000:een.

Naton pääsihteeri Mark Rutte sanoi viimeksi tiistaina, ettei voi vahvistaa, onko Pohjois-Korean sotilaita Ukrainassa. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on sanonut, että Venäjällä oltaisiin kouluttamassa kaksi pohjoiskorealaista prikaatia, joissa kummassakin olisi enimmillään 6  000 sotilasta.

Saksa kertoo kutsuneensa Pohjois-Korean lähettilään puhutteluun maan Venäjälle antamasta tuesta. Saksan ulkoministeriön mukaan joukkojen lähettäminen olisi vakava kansainvälisen oikeuden rikkomus.

Maanantaina Pohjois-Korean YK-lähettiläs kiisti, että maan sotilaita olisi lähetetty auttamaan Venäjää Ukrainan sodassa. Etelä-Korean puheet ovat Pohjois-Korean mukaan “perättömiä huhuja”.

Ukraina kehotti keskiviikkona rintamalle mahdollisesti päätyviä Pohjois-Korean sotilaita antautumaan.

Etelä-Korean mukaan sen tiedustelu on havainnut, että Pohjois-Korean sotilaiden perheitä on siirretty ja eristetty. Tätä pidetään keinona ulkomaille lähetettyjen sotilaiden kontrolloimiseksi.

Etelä-Korean tiedustelun mukaan Venäjän armeija on rekrytoimassa suurta määrää korean kielen tulkkeja.

Uutista täydennetty kauttaaltaan klo 14.26.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE