Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mikko Majander, 51: “Elämme uusien eriarvoisuuksien aikaa”

Mietin, että katselenko itseäni peilistä muuten kuin hampaita harjatessa. Kotoa lähtiessä tietenkin tarkistan, onko paita napitettu oikein vai juoponnappiin. Peili on minulle ihan puhdas pragmaattinen väline. En pysähdy sen ääreen pohtimaan. En maailmaa enkä itseäni. Peilaamisessa on samaa kiusallisuutta kuin valokuvattavana olemisessa.

Elämme uusien eriarvoisuuksien aikaa, niin taloudellisessa kuin muussakin mielessä. Voi olla, että kulttuurisen, henkisen ja sivistysperinnön alueella ne kuilut saattavat kasvaa itseasiassa kaikkein nopeiten. Vaikka meillä onkin nämä hienot koulusysteemit, niin tuntuu, että eriarvoistumisen eväät kumpuavat enemmän ja enemmän ihmisen kotitaustan jättämästä perinnöstä. Se ei ole vain työväenliikkeen asia, vaan se leimaa koko yhteiskuntaa.

Historioitsijana olen harrastanut paljon työväenliikkeen historiaa. Onhan se kyllä ollut aivan keskeisesti sivistysliike. Koulupolitiikka on ollut suuri menestys, ja väylä yhteiskunnan demokratisoimiseen. Mutta sivistys on nyt ikäänkuin ulkoistettu kunnalliseksi palveluksi. Työväenliikkeessä oli ihmisen kasvamisen velvoite; oli velvoite oppia eri taitoja, nauttia niiden antamista mahdollisuuksista ja nauttia laaja-alaisesti myös kulttuurista.

Työväenliike oli myös vahva urheiluliike. Terve sielu terveessä ruumiissa. Molemmat puolet tarvitaan ihmisen hyvinvointiin. Viime vuosina on ollut hurjaa kuntoiluhypettä. Vaikka hampaat irvessä lenkille tai kuntosalille. Kirjojen lukeminen on aivan yhtä tärkeä aivolenkki tai -jumppa. On tärkeää pitää huolta päästään yhtälailla kuin ruumiistaan. Nämä voisi hyvin rinnastaa toisiinsa. Muutaman kerran viikossa pitäisi harrastaa kuntoilua, mutta miksi me emme puhu, että muutaman kerran viikossa pitäisi harrastaa kulttuuria.

Mikko Majander on Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja ja poliittisen historian dosentti Helsingin yliopistossa.

Teksti: Nora Vilva

Juttu ilmestyi ensin Demokraatin viikkolehdessä 28.4. 2106

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE