Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Miksi Päivärinta ja kumppanit jättivät Ylen? – Entisen toimitusjohtajan Jungnerin mukaan taustalla “elämänjano”

Ylen entinen toimitusjohtaja Mikael Jungner ottaa Facebookissa kantaa kolmen toimittajan lähtöön Yleltä.

Yleltä ovat lähteneet lyhyen ajan sisällä toimittajat Salla Vuorikoski, Jussi Eronen ja Susanne Päivärinta.

Jungnerin mukaan toimittajien lähtö oli hyvä asia kaikille osapuolille.

– Perinteisesti työ on monessa paikassa jaettu pikku osiin, nuo osat standardoitu ja tuota kaikkea johdetaan hierarkialla. Voisi sanoa että tekeminen ja ajattelu on erotettu toisistaan. Työntekijät tekee ja pomot ajattelee. Aika on kuitenkin muuttumassa. Yhä useammin työpaikoilla edellytetään että tehdään ja ajatellaan itse, Jungner päivittää

– Noiden Yleltä lähteneen kolmen toimittajan elämänjano vaatii työpaikkaa, jossa saa tehdä ja ajatella itse. Yle ei siihen taivu. Siksi oli hyvä lähteä. Muuten olisi todennäköisesti palanut loppuun. Ja aiheuttanut turhaa jännitettä kollegoille ja esimiehille. Nyt kolmikko pääsee toteuttamaan unelmiaan vapaammin, hän tulkitsee.

– Ja kyllä se Ylekin vielä muuttuu. Mutta ei ihan vielä, Jungner lisää.

Viimeisin Yleltä lähtenyt toimittaja Susanne Päivärinta syytti vastavaa päätoimittajaa Atte Jääskeläistä sensuurista. Myös muut lähteneet toimittajat ovat kritisoineet Ylen toimintatapoja. Kritiikki pulpahti pintaan Terrafame-uutisoinnissa.

Joulukuisessa blogikirjoituksessaan Mikael Jungner on puolustanut Jääskeläistä.

”Kaikille nyt Atte Jääskeläistä tiukasti arvosteleville haluan muistuttaa, että Atte on Suomen selkeästi lahjakkain journalistisen tekemisen strateginen osaaja. Aten pois vaatiminen olisi kuin vaatisi Steve Jobsia ulos Applelta”, Jungner kirjoitti.

Hän vaatii myös Ylen ympärillä käytävän keskustelun rauhoittamista.

“Kannattaa jättää menneet sivuun, katsoa työkavereita ja pomoja tiukasti suoraan silmiin ja ratkaista nämä ongelmat. Ei se sen kummempaa ole”, hän sanoi.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE