Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ministeri höpisee nyt omiaan” – tuohtuneilta omaishoitajilta sataa arvostelua

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen vaatii ministeri perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikolta (kesk.) vastausta siihen, miten omaishoidon määrärahojen käyttöä valvotaan.

Omaishoitoon käytettävät rahat ovat loppuneet monissa kunnissa kesken vuoden.

Asia nousi esiin eduskunnan kyselytunnilla, omaishoitajien viikolla. Mäkisalo-Ropposen kertoo saaneensa palautetta ministeri Saarikon vastauksista, joissa omaishoitajien tilanteen väitettiin parantuneen.

– Omaishoitajat ovat tuohtuneena viestineet, että ministeri höpisee nyt omiaan, sillä tilanne on monin paikoin huonontunut aiemmasta, Mäkisalo-Ropponen sanoo.

Kuntien työntekijät ovat epäilleet, etteivät rahat ohjaudu sinne, minne pitäisi.

Esimerkiksi päivätoimintaa on vähennetty ja mieluisa vuorohoitopaikka on kysymättä vaihdettu halvempaan, johon hoidettava ei nyt halua lähteä.

– Eräs omaishoitaja kertoi, että hän oli saanut päätöksen, että omaishoidon kriteerit kyllä täyttyvät, mutta määrärahat ovat loppuneet jo kesällä, joten omaishoidon tukea ei voida myöntää.

Lisää aiheesta

Mäkisalo-Ropposen mukaan kuntien työntekijät ovat epäilleet, etteivät omaishoidon rahat ohjaudu sinne, minne pitäisi, koska ne ovat loppuneet kesken vuoden.

Ministeri Saarikko lupaili, että asia hoidetaan kuntoon. Mäkisalo-Ropponen toistaa, että palaute omaishoitajilta kertoo päinvastaista. Hän vaatii ministeriltä selvää vastausta.

– Jos ja kun rahaa on kerran myönnetty omaishoidon tukeen, on moraalisesti väärin käyttää sitä muuhun. Miten ministeri Saarikko aikoo valvoa rahan käyttöä kunnissa ja alueilla, Mäkisalo-Ropponen kysyy.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE