Pitkäaikainen epävarmuus taloudessa ja huolet toimeentulosta vahvistavat edullisia lähtökohtia poliittisten asenteiden kärjistymiselle. Oman selviytymisen varjeleminen lisää epäluuloja vieraita vaikutteita ja ihmisiä kohtaan. Halu liittoutua ikään kuin puolustuskannalle samoin ajattelevien kanssa lisää kärjekkyyttä ja johtaa moniin epätoivottaviin ilmiöihin.

Yksi näistä ilmiöistä on fasismi, jonka nousua on voitu todistaa viime vuosina eri puolilla Eurooppaa, myös Suomessa. Sotien välisen ajan, 1920–1930, jälkeen liikkeen nousu on nyt voimakkaimmillaan.

Historian tutkijoiden mukaan (mm. Silvennoinen, Tikka ja Roselius: Suomalaiset fasistit, WSOY 2016) suomalaista fasismia ei koskaan ole ollut olemassakaan itsenäisenä kansallisena ilmiönä. Sillä on ollut joitakin meille sopivia erityispiirteitä, mutta juuret ovat olleet kansainvälisessä ääriliikehdinnässä.

Fasismin piirteitä saaneissa mielenosoituksissa on meilläkin käytetty tunnuksia, jotka sopivat hyvin yhteen muualla Euroopassa mm. uusnatsien esittelemien tunnusten kanssa. Mielenosoitukset ovat usein johtaneet vahingon- ja väkivallantekoihin. Se on aiheesta lisännyt kansalaisten turvattomuuden tunnetta muiden huolien lisäksi.

Fasismin voittamisen vaikeudet liittyvät ääriliikkeitä laajemman yleisen ilmapiirin kehitykseen. Erityisesti yleinen välinpitämättömyys, joka voidaan tulkita myös jonkinasteiseksi hyväksynnäksi antaa suotuisan ympäristön myös fasismin yleistymiselle.

On epämukavaa ryhtyä aktiivisiin toimiin ääri-ilmiöitä vastaan, vaikka niitä ei sinänsä hyväksyisikään. Ehkä niiden kanssa jotenkin tulee toimeen, kunhan suoranaista konfliktia välttää, ajatellaan.

Fasistisen mielenosoituksen yhteydessä sattunut kuolemantapaus on johtanut lainsäädäntömme ajan- ja asianmukaisuuden tarkasteluun. Suuria puutteita ei ole havaittu, mutta lakien noudattamisen seurannassa on ollut selkeitä laiminlyöntejä. Ne ehkä aiheutuvat juuri edellä sanotusta löysästä, jonkin verran välinpitämättömästä asenteesta ilmiötä kohtaan. Omat viranomaisasenteet lisäävät valvonnan tehottomuutta.

Lakien tarkastelun yhteydessä on kysytty, kuinka voidaan puuttua esim. rasistista toimintaa harjoittavien ryhmien toimintaan. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kriminalisoitu. Nykylain perusteella voidaan katsoa, että rasistinen ryhmä on järjestäytynyt tekemään rikoksen kansanryhmää vastaan (apulaisprof. Sakari Melander).

Käytännön tasolla ei lainkohta kuitenkaan ole riittävän täsmällinen, kun tällainen ryhmittymä saattaa olla rekisteröity yhdistys. Rekisteröinti edellyttää, ettei toiminta ole lain tai hyvän tavan vastaista. Esimerkiksi fasistista luonnetta osoittavaa Suomen Vastarintaliikettä ei ole pidetty järjestäytyneenä rikollisuutena. Lakia on siis täsmennettävä. Ainakin rotusyrjinnän kieltävän YK-sopimuksen täyttäminen on turvattava nykyistä täsmällisellä säädöksellä.

Vaikka lakeja täydennetään ja hallintotoimia tehostetaan, jää aina väljyyttä pahantahtoisille toimijoille. Esimerkiksi Saksassa on ylintä oikeusastetta myöten käyty prosesseja fasismin kitkemiseksi. Päätöksiä tehtäessä on ollut vaikeuksia rajata yleisten kansalaisoikeudet ja laissa kielletyt ääri-ilmiöt.

Eräs korkeimman oikeuden tuomari on siellä rajauksen vaikeuteen tuskastuneena todennut, ettei ”tyhmyyttä voi lailla kieltää”. Sen sijaan kansalaisvalppaus ja -aktiivisuus on tehokeino. On lopetettava fasismin kehityksen sivusta seuraaminen, välinpitämättömyys. Salliva ”valkoinen hämärä” tarvitsee lisää valoa.