1.11.2016 19:00 ・ Päivitetty: 1.11.2016 20:09
Natsi-Saksan salainen poliisi Gestapo ei ole aivan sitä mitä on luultu
Suuren yleisön mielikuva natsi-Saksan salaisesta poliisista Gestaposta on syntynyt amerikkalaisten menestyselokuvien kautta. Niissä pitkiin mustiin nahkatakkeihin ja jykeviin koppalakkeihin sonnustautuneet miehet syyllistyvät häikäilemättömään väkivaltaan kirkkaassa päivänvalossa kenenkään voimatta estää heidän sadistista julmuutta.
Edellinen ajatusrakennelma ei ole täyttä valhetta muttei myöskään lähelläkään koko totuus.
Frank McDonoughin myyttejä purkava teos viime vuodelta on nyt suomennettu. Natsikirjallisuuden harrastajille se on niin sanottu must, pakko-ostos. Mitä oikeastaan tiedämme Gestaposta?
Ei, Gestapo ei pitänyt koko saksalaista yhteiskuntaa pihdeissään. Saksassa asui ennen toista maailmansotaa yli 60 miljoonaa ihmistä. Salaisen poliisin virallinen henkilöstömäärä oli suurimmillaankin vain noin 15 000. Esimerkiksi Itä-Saksan vakoiluorganisaatio Stasi oli kuusi kertaa suurempi, vaikka maassa oli vain neljännes natsi-Saksan väkimäärästä.
Stasi on silti vertailukohde, koska myös Gestapon kokoaan suurempi valta perustui suureen ilmiantajajoukkoon, epäviralliseen henkilökuntaan. Saksalaisen järjestelmällisenä pidetty Gestapo oli tästä johtuen myös tosiasiallisesti ylityöllistetty turhanpäiväisten asioiden parissa. Kirja kertoo tapausesimerkein, kuinka kansalaiset käyttivät natsien valvontakoneistoa henkilökohtaisten kaunojen maksamiseen.
Aliresursoidun Gestapon tehokkuutta oli “henkilöstöpolitiikka”. 1930-luvulla perustetun salaisen poliisin kenttäetsiviä olivat entisen rikospoliisin ammattilaiset. Eivät epämääräiset öykkärit, jotka muodostivat puolimilitaarisen SA:n “myrskyosaston”. Gestapon aluepäälliköiksi nousivat nuoret oikeusoppineet.
Yksi myyteistä on sekin, että Gestapo olisi hutiloinut ja käyttänyt tuomiovaltaa omavaltaisesti. Jokainen tapaus tutkittiin tarkkaan. Lopullisia rangaistuksia ei määrännyt Gestapo vaan oikeuslaitos. Yllättävän suuri osa jutuista raukesi tutkinnan päätteeksi.
Totta kai Gestapo oli myös armoton. Se iski täydellä voimalla ja päättäväisyydellä natsien poliittisiin vastustajiin ja rodullisiin ryhmiin. Juutalaisten lisäksi muun muassa kommunistit, homoseksuaalit ja roomalaiskatoliset olivat Gestapon vihollisia, joita kohdeltiin säälittä. Niin sanotut tavalliset saksalaiset olivat turvassa, elleivät huudelleet humalapäissään natsien vastaisia iskulauseita kapakkailloissa.
Nürnbergin oikeudenkäynneissä Gestapo julistettiin rikolliseksi järjestöksi. Hämmentävää, kuinka vähän sitä palvelleita lopulta tuomittiin. Tosiasiassa moni Gestapo-mies sai jatkaa elämäänsä kaupan, teollisuuden tai lain aloilla kuin Gestapoa ei olisi koskaan ollutkaan.
Gestapo – Natsi-Saksan salaisen poliisin historia avartaa osaltaan kuvaa Hitlerin Saksasta, vaikkei ehkä lukukokemuksena mene vetävimpien natsiteosten joukkoon.
KIRJA:
Frank McDonough:
Gestapo – Natsi-Saksan salaisen poliisin historia
2015
suomennos Mari Janatuinen 2016
Atena Kustannus
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.