Tuoreella korkeakoulutettujen keskusjärjestön puheenjohtajalla ei olisi mitään sitä vastaan, että Akavalla olisi yhdistävänä pelin rakentajana työmarkkinoiden myllerryksessä jokin rooli.

– Katsotaan tämä neuvottelukierros ensin loppuun ja palataan sitten pohtimaan, mitä pitää tehdä ja ketkä siinä pohdinnassa ovat mukana, hän toppuuttelee Demokraatin haastattelussa.

Sen verran hän uskaltautuu arvioimaan, että jälkipyykkiä on tulossa tämän palkkakierroksen – tai paremminkin palkkakierteen – jälkeen.

POLITIIKAN retoriikka on koventunut myös työmarkkinoilla ja yhteisymmärrys näyttää olevan aika hukassa. Tällä palkkakierroksella yhteen ovat ottaneet erityisen kovasti julkinen ja yksityinen sektori.

Löfgren pohtii, ettei keskinäisen ymmärryksen löytämiseen ole yhtä taikalääkettä. Hän listaa kolme keinoa: tutkittuun tietoon tukeutuminen, muiden näkökulmien ymmärtäminen ja positiivisten yhteisten nimittäjien nostaminen esiin. Näillä voisi lähteä liikkeelle.

– Eri osapuolilla on kuitenkin paljon yhteisiä nimittäjiä, tavoitteita, joita voisi nostaa enemmän keskusteluun. Sitä kautta rapautunutta luottamusta voisi kohentaa. Olen ehkä idealisti, hän naurahtaa.

Löfgrenille jäi mukava fiilis Akavan eduskuntavaalipaneelista, jossa teemoina olivat turvallisuus, koulutus, osaaminen ja osaaminen. Kuinka ollakaan, puoluejohtajat eivät tapelleet.

– Yleisestikin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, eikä vain työmarkkinapöydissä, muiden näkökulmien ja taustojen ymmärtäminen olisi äärettömän tärkeää eli ei juuttua ideologisiin erimielisyyksiin.

Löfgren ärsyyntyy ”vanhojen kaivelusta” politiikassa, koska kaikki ovat vuorollaan tehneet vääriä päätöksiä.

– Jos vaalimenestys perustuu toisten tekemiin vanhoihin synteihin, se on aika surkuteltava tilanne. Haluan nähdä, että kaikilla on kuitenkin sama tavoite, Suomen pärjääminen ja talouskasvu, mitä kautta saadaan hyvinvointia kaikille.

NYKYMUOTOINEN työmarkkinakeskusjärjestökenttä sai ensimmäisen naispuheenjohtajansa – viimeinkin, moni huokaisi – kun Löfgren valittiin Akavan puheenjohtajaksi suurella ääntenenemmistöllä marraskuun puolivälissä. Hän kertoi jo kampanjansa aikana haluavansa lisätä Akava-yhteisön sisäistä yhtenäisyyttä, joka oli usean akavalaisen liiton mielestä päässyt rapistumaan.

– Avoimuus merkitsee minulle sitä, että kaikki pääsevät valmistelemaan päätöksiä. Se on kaiken ydin yhdistysmallissa, jossa on mukana 36 liittoa. Valtaosalla on asioista yhteiset intressit, mutta erojakin on. Siksi on tärkeää, että kaikki saavat vaikuttaa ja kaikki myös ymmärtävät, miksi lopputulos on mikä on.

Juristi kun on, Löfgren pitää sisäisiä pelisääntöjä erittäin tärkeinä. Hän kertoo esimerkin eduskuntavaaleista. Akavalle on tullut pyyntöjä osallistua erilaisiin puolueiden ja ehdokkaiden maksullisiin seminaareihin. Puheenjohtajana hän halusi läpinäkyvät periaatteet siitä, missä Akava voi olla mukana.

Akava osallistuu hänen mukaansa tasapuolisesti eri puolueiden tilaisuuksiin tietyllä euromääräisellä ylärajalla. Mutta jos joku Akavan agendoista on näkyvästi esillä, osallistumista voi arvioida erikseen.

MONELLA SUULLA on huokaistu, kuinka suomalainen työmarkkinajärjestelmä on rikki ja se on näkynyt erityisesti viime ja tällä neuvottelukierroksella. Löfgren on vakuuttunut, että peliä ei ole menetetty. Akava pitää erityisen tärkeänä sovittelujärjestelmän uudistamista.

– Työmarkkinaneuvottelujen hajautuminen ja siirtyminen yritystasolle lisää mahdollisten konfliktien määrää ja siksi sovittelutoimeen on saatava enemmän resursseja. Osapuolet lähtevät myös liian usein valmistautumattomina tai takki auki sovitteluun. Sovittelijan työ on hankalaa, jos riidan kohdetta ei ole yksilöity, Löfgren listaa nykyisiä ongelmia.

Akava on esittänyt, että sovittelutoimen yhteyteen voisi perustaa informaatioyksikön hieman Ruotsin mallin mukaan, mutta ei sieltä kopioiden.

– Tällä hetkellä meillä ei ole mitään mekanismia, joka tuottaisi laajaa taloudellista ja työmarkkinadataa, jonka pohjalta osapuolet voisivat muodostaa yhteisen tilannekuvan, missä mennään.

SUOMI ON ylpeillyt koulutuksen laadustaan, josta merkkinä ovat olleet mahtavat Pisa-tulokset. Niissä on kuitenkin romahdettu. Trendi näkyy myös korkea-asteen suorittaneiden määrässä: koulutetuin ikäluokka on vuonna 1978 syntyneet. Mitä tehdä?

Löfgrenin mielestä ongelmiin pitää puuttua varhaiskasvatuksesta lähtien tarjoamalla tarpeeksi tukea. Yksi keino on kuitenkin ylitse muiden: raha. Akava on vaatinut pitkään koulutuksen rahoituksen laittamista kuntoon ja se tarkoittaa perusrahoituksen vahvistamista yli hallituskausien.

– Koulutuksen rahoitus on ollut liian katkonaista, ja se jarruttaa kaiken kehittämistä. Ei voi olla niin, että joka neljän vuoden välein koulutusrahoitusta myllerretään taas kerran. Nykyinen hallitus saa tosin hyvät pisteet koulutukseen satsaamisesta. Mutta jos seuraava taas leikkaa, hukkaan menevät nämäkin neljä vuotta.

Ennakointi tuleviin osaamisen tarpeisiin on viisasta, Löfgren painottaa. Akava lisäisi korkeakoulujen aloituspaikkoja – mutta sen edellytyksenä on siis koulutuksen rahoituksen vahvistaminen.

– Akavalainen yliopisto- ammattikorkeakouluhenkilöstö vastaa opetuksen laadusta. Se kärsii, jos opiskelijamäärä kasvaa, mutta resursseissa ei tapahdu mitään.

EDUSKUNTAVAALIT ovat jo ovella. Akava odottaa seuraavalta hallitukselta, että sen ohjelmasta löytyvät keinot nostaa työllisyysastetta ja kestävää talouskasvua. Löfgren on hyvillään siitä, että kaikki puolueet ovat yksimielisiä tki-panostusten tarpeellisuudesta.

Koulutus, osaamisen varmistaminen, on luonnollisesti korkealla Akavan listalla. Keskusjärjestön mielestä työperäinen maahanmuutto on ehdoton edellytys, että hyvinvointivaltio pysyy pystyssä väestön ikääntyessä.

Akava tavoittelee myös ansiotuloverotuksen keventämistä kaikissa tuloluokissa. Löfgren toivoisi, että verotuksesta ja julkisen talouden kestävyydestä voitaisiin keskustella ilman poliittista väriä. Hän viittaa talouspolitiikan arviointineuvoston näkemyksiin.

– Se on nähnyt työn korkean verotuksen tietynlaisena talouskasvun jarruna, kun verotus ei kannusta uralla etenemiseen, ottamaan vastaan entistä vaativampia tehtäviä. Mielestäni päättäjät saisivat olla myös enemmän huolissaan kotimaisesta ostovoimasta, kun Suomessa ei ole enää sellaista työmarkkinamallia, jossa sitä voitaisiin säännellä.