Huhtikuun kuntavaaleissa ehdokkaita on ensimmäistä kertaa alle 30 000. Suora vertailu vuosikymmenien takaiseen maailmaan ei ole silti mielekäs, koska vuodesta 1996 alkaen puolueet ja niihin rinnastettavat tahot ovat voineet asettaa ehdolle enintään puolitoistakertaisen määrän ehdokkaita valittavien valtuutettujen lukumäärään verrattuna.

Silti trendi on ollut suuressa kuvassa laskeva. Vuosituhannen vaihteen 40 000 ehdokkaasta on tultu kymmenentuhannen ehdokkaan verran alas. Samalla myös itse valtuutettujen määrä on pudonnut noin 12 000:sta alle 9000:een.

Jos ei ole ketä äänestää, voi olla vaikea keksiä syytä äänestää.

VUOSIEN aikana on puhuttu muun muassa yleisen kiinnostuksen menettämisestä politiikkaan ja huonosti korvattujen luottamustehtävien nyysimästä vapaa-ajasta.

Kun SDP edellisen kerran huipensi kuntavaalikampanjansa ensimmäiseen sijaan vuonna 2004 ennen kokoomuksen pitkää voittoputkea, äänestysprosentti oli 58,6 %. SDP pystyi siis voittamaan, vaikka äänestysinto oli verrattain matala.

Kesällä 2021 äänestettiin ns. koronakuntavaalit poikkeuksellisena ajankohtana. Moni on arvellut sen perusteella, että huhtikuu sopisi ajankohtana kansalaisille paremmin ja äänestysprosentti voisi taas nousta.

Maailmanpoliittinen tilanne on tunkenut tälläkin kertaa väliin ja mistään vaalikuumeesta ei ole näkynyt ainakaan toistaiseksi merkkejä. En panisi paljoa rahaa kiinni äänestysprosentin suuren loikkauksen puolesta.

MONESSA Suomen kunnassa ehdokasmäärän lasku on johtamassa tai on jo johtanut eriskummalliseen näkymään.

Kaikkiaan 63 kunnassa on vähemmän kuin kaksi ehdokasta yhtä valtuustopaikkaa kohti. Pyhärannassa ja Merijärvellä ehdokkaita on vain 1,2 per valtuustopaikka, joten lähes kaikki vaaleihin ehdolle innolla lähteneet tai sinne jollain keinolla maanitellut tulevat myös valituiksi.

Vaalilaki on ollut kaukaa viisas hahmotellessaan, kuinka toimitaan siinä nyt jo käden mitan päässä olevassa vaihtoehdossa, ettei kunnassa saada ehdolle edes niin monta ehdokasta kuin on valtuustopaikkaa.

Jos vaaleja varten hyväksyttyjä ehdokkaita on yhtä paljon tai vähemmän kuin valittavia valtuutettuja, ei vaaleja toimiteta lainkaan. Tulee ns. sopuvaalit ja kaikki tulevat valituksi.

VAIKEINTA läpimeno on ehdokasmäärien perusteella Helsingissä, Turussa ja Vantaalla, missä ehdokkaita on noin kymmenkertainen määrä valtuustopaikkoihin verrattuna.

Kattavimmin ehdokkaita on Suomen kaikkiin kuntiin saanut keskusta, jonka peittoprosentti on edelleen sangen komea 97. Ehdokasmääräänsä rajusti romahduttanut perussuomalaiset on tässä tilastossa sekä kokoomuksen että SDP:n edellä heti keskustan takana.

Istuvista kunnanvaltuutetuista kokoomus onnistui puolueista parhaiten saamaan tuttuja nimiä uudelleen ehdolle, kun luvut suhteuttaa puolueen kunnanvaltuutettujen määrään. Absoluuttisesti ykkönen on kuitenkin keskusta.

SDP:llä ei ole ehdokkaita lainkaan 17 kunnassa ja kokoomuksella 22 kunnassa. Keskusta jäi nolliin vain 8 kunnassa. Suhdetta kuvaa, että etelän suurten kasvukeskusten puolueena identifioituneilla vihreillä jäi ehdokas hankkimatta peräti 108 kunnassa. Kuntia on kaikkiaan 292.

Sellainenkin erikoisuus on etenkin pikkukunnassa mahdollinen, että ehdokas tulee valituksi, vaikkei saisi varsinaisissa vaaleissa yhtään ääntä. Käsittämätön voi toteutua, jos äänet keskittyvät ylivoimaisen valtapuolueen muutamalle ehdokkaalle.