Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

16.5.2024 11:59 ・ Päivitetty: 16.5.2024 11:59

”Monet armeijassa palvelleet vastustavat miehitystä ja sotatoimia” – israelilaiselta veteraanisotilaiden järjestöltä vahva viesti

Kuvassa (vasemmalta) Joel Carmel, Jani Kokko, Elisa Gebhard, Ville Skinnari ja Ori Givat.

Kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) tapasi israelilaisen Breaking the Silence -järjestön edustajia eduskunnassa.

Demokraatti

Demokraatti

Ori Givatin ja Joel Carmelin tapaamiseen osallistuivat myös SDP:n kansanedustajat Elisa Gebhard ja Jani Kokko sekä Kirkon ulkomaanapu.

Breaking the Silence on Skinnarin mukaan merkittävä ja tunnettu israelilainen veteraanisotilaista koostuva kansalaisjärjestö, joka on tehnyt 20 vuotta tärkeää työtä ihmisoikeuksien puolustajana. Järjestö pyrkii kasvattamaan tietoisuutta miehityksen arkipäivästä Itä-Jerusalemissa, Länsirannalla ja Gazassa.

Skinnari sanoo Tel Avivista saapuneiden veteraaniedustajien painottaneen, että sodan jatkuminen ei ole kenenkään etu.

– Heillä oli vahva viesti siitä, miten vahingollinen järjestelmä Israelin miehitys on myös israelilaisille, ja että monet Israelin armeijassa palvelleet vastustavat miehitystä ja sotatoimia. Breaking the Silence kerää sotilailta todistuksia siitä, millaista armeijassa palveleminen on, kun työtehtäviin kuuluu muun muassa palestiinalaisten kotien miehittäminen ja lasten pidättäminen, ja miten Israelin järjestelmä toimii, Skinnari kertoo tiedotteessa.

TAPAAMISESSA kuultiin järjestön ajankohtaiskatsaus Gazan sodan ja Länsirannan tilanteesta sekä järjestön edustajien näkemyksiä Israelin toiminnasta Gazan sodassa ja miehittäjävaltiona. Breaking the Silence on kerännyt yli 1 400 sotilaan todistajalausunnot.

– Järjestö kritisoi Israelin armeijan toimintatapoja, joissa ei piitata siviiliuhrien suuresta määrästä. Ainoa ratkaisu järjestön edustajien mielestä on sodan lopettaminen ja miehityksen päättäminen, sillä miehityksen jatkuessa eivät palestiinalaiset tai israelilaisetkaan voi elää rauhassa, Skinnari toteaa.

Skinnari pitää erittäin tärkeänä juuri nyt, että kansalaisjärjestöjä kuullaan ja kansainvälinen yhteistyö toimii.

– Kansalaisjärjestöjen, kuten Kirkon ulkomaanavun, rooli palestiinalaisten auttamisessa on merkittävä ja sitä on tuettava. Suomen hallituksen ja EU-maiden on jatkettava ja vahvistettava pyrkimyksiä sodan lopettamiseksi mahdollisimman pian. Sodan jatkuminen ei ole myöskään israelilaisten etu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU