Varhaisimpien työmarkkinakirjausten mukaan maailmankaikkeutta luodessaan Jumala työskenteli kuutena päivänä viikossa, ja relasi chillisti seitsemäntenä. Hän antoi samalla alaisilleenkin yleissitovan käskyn kunnioittaa lepopäivää. (Asiasta uutisoi ensimmäisenä Raamattu.)

Hieman ristiriitaisesti Hän on teologien mukaan silti tavoitettavissa alaisten viesteille ja rukouksille 24/7 ilman eri korvausta, mutta työaikalakeja tässä ei kuitenkaan rikota. Jahve on yrityksen pääomistajaan tai hallituksen puheenjohtajaan verrattavassa asemassa, kokonaispalkkaisessa johtajasopimuksessa.

Suomalaista palkansaajakeskustelua viikonloppuna hallinnut kina sunnuntailisistä ei siten koske alkuperäisen lepopäiväajattelun luojaa.

Vihreiden puoluekokouksessaan pohtima aloite sunnuntaille korvamerkityn lisäkorvauksen poistamisesta perustui kärjistykseen, ettei viikon seitsemännen päivän erikoisasema sinänsä ole enää maallistuneille suomalaisille tarpeen.

Tällainen puhe kuitenkin yksinkertaistaa ”pyhätyön” käsitettä liikaa, kuten usein käy myös teollisuudenalojen perinteisten sauna- tai tunturilisien kanssa.

Sauna- ja lauantailisissäkään ei ole enää pitkään aikaan ollut kyse konkreettisesti saunomisen turvaamisesta, vaan poikkeuksellisten työaikojen aiheuttaman kuormituksen korvaamisesta.

Palkkatyössä käyvät ihmiset ovat kaikkea muuta kuin kaikkivaltiaita omasta ajankäytöstään.

Kyllä, on yhteiskunnan toimivuudelle tärkeää, että ruokakaupat ja palvelut ovat auki mahdollisimman hyvin, eikä monilla aloilla tehdä eroa siitä mille päiville työvuoroja tulee. Sunnuntai on sadoille tuhansille suomalaisille tavallinen viikonpäivä muiden joukossa.

Silti julkinen Suomi (koulut, lasten päivähoidot) toimii valtaosin viiden päivän työviikkoon ja vapaaseen viikonloppuun jaettuna. Tästä seuraa väistämättä juuri lauantaihin ja sunnuntaihin kasautuvia järjestelyongelmia niille perheellisille ihmisille, jotka työskentelevät kaikkina viikonpäivinä.

Olisiko sunnuntailisä helpompi ymmärtää, jos puhuisimme viikonlopputyöstä haitta- tai hankaluusvuoroina – jotka hankaloittavat ihmisten arkea? Tai auttaisiko erilainen semantiikka meitä tajuamaan, miten tärkeistä asioista levon turvaamisessa ja levon menettämisen korvaamisessa on oikeasti kyse?

Meillä toimistohiirilläkin on nyt takanamme pari vuotta koronan pakottamaa etätyötä, missä työn, vapaa-ajan ja levon rajat ovat hämärtyneet ennenkokemattomasti. Työviestien ja yhteydenottojen purkaminen mihin kellonaikaan vain, arkena tai pyhänä, kuormittaa aivojamme ja syö jaksamistamme.

Emme osaa tai tajua vetää rajoja, ja pyhittää lepoaikojamme niin kuin pitäisi.

Fyysisillä aloilla on sama juttu: työpaine ja kiire kasvavat. Työvoimapulan takia monilla työpaikoilla joutuu tekemään käytännössä jatkuvasti pientä palkatonta ylityötä kelloon – tai viikonpäivään – katsomatta.

Tämä kehitys on suoraan sanottuna jumalattoman surullista ja lyhytnäköistä, ja tappaa vähitellen myös sitä paljonpuhuttua kilpailukykyämme.

Huolimatta siitä, pitääkö lepopäivien kunnioittamista uskonnollisena käskynä tai pelkkänä työssäjaksamisen edellytyksenä, on vain oikeudenmukaista että mistä tahansa viikoittaisen työrytmin sekoittamisesta ja arjen hankaloitumisesta saa asianmukaisen korvauksen.

Puhutaanpa siitä sitten sunnuntai-, sapatti- tai vaikka lentävän spagettihirviön lisänä, tai arjenvaikeutusrahana.