Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Muuttaako suomalainen oikeustapaus Jehovan todistajien käytänteitä Euroopassa – DW: Suomen tietosuojavaltuutetun kannalle tukea

Suomessa on taitettu vuosia peistä siitä, voivatko Jehovan todistajat tehdä niin kutsuttua ovelta ovelle -työtä siten, että he ottavat ihmisten ovilla talteen heidän nimensä ja muita tietoja.

Tietosuojavaltuutettu valitti asiassa korkeimpaan hallinto-oikeuteen 16.01.2015.

Helsingin hallinto-oikeudessa oli tehty tätä ennen äänin 2–1 päätös, jonka mukaan henkilötietoihin pitää hallinto-oikeuden päätöksenkin mukaan aina kysyä suostumus. Sen sijaan se oli eri mieltä tietosuojavaltuutetun ja -lautakunnan kanssa siitä, kuka on ovelta ovelle -työn muistiinpanojen rekisterinpitäjä. Jehovan todistajat olivat valittaneet päätöksestä hallinto-oikeuteen.

Jehovan todistajat Suomessa katsovat, että sen seurakunnat tai Jehovan todistajat -uskonnollinen yhdyskunta eivät ole yksityisten Jehovan todistajien tekemien henkilökohtaisten muistiinpanojen rekisterinpitäjiä.

Lopulta korkein hallinto-oikeus pyysi joulukuussa 2016 EU-tuomioistuimelta ennakkoratkaisua Jehovan todistajien toiminnasta. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on ollut ratkaistavana kysymys siitä, onko Jehovan todistajia pidettävä tietosuojadirektiivissä ja henkilötietolaissa tarkoitettuna rekisterinpitäjänä.

Nyt Deutsche Wellen tekemä tuore uutinen kertoo, että Jehovan todistajien ovelta ovelle -työssään tekemät muistiinpanot rikkoisivat EU:n ylimmän tuomioistuimen edustajan, julkisasiamies Paolo Mengozzin mukaan EU:n tietosuojalainsäädäntöä. Näin ollen hän tukee näkemyksellään Suomen tietosuojaviranomaista. Mengozzin kannan arvellaan mahdollisesti ennakoivan myös Euroopan unionin tuomioistuimen kantaa. Päätöstä saadaan odottaa kuitenkin kuukausia.

Mikäli tuomioistuin asettuisi Suomen tietosuojavaltuutetun kannalle, suomalainen oikeustapaus saattaisi muuttaa koko uskonnollisen yhteisön käytänteitä ainakin Euroopan alueella.

Suomessa Deutsche Wellen uutisesta kertoi ensimmäisenä Jehovan todistajien asioista uutisoiva johanneksenpoika.fi-uutissivusto.

Sivustoa ylläpitävä Jari-Pekka Peltoniemi teki aikoinaan vuonna 2011 tietosuojavaltuutetulle ilmoituksen Jehovan todistajien ovelta ovelle -työn käytänteistä. Oikeustapaus on peruja tästä ilmoituksesta.

Tietosuojavaltuutettu julkaisi Peltoniemen mukaan jo vuonna 2000 kannanoton, jonka mukaan Jehovan todistajien kotikäyntien jälkeen tekemät muistiinpanot muodostavat henkilörekisterin, ja henkilötietolain mukaisesti tietojen keräämiseen vaaditaan lupa niiltä, joiden tietoja kirjataan ylös.

Näin Jehovan todistajat ohjeisti ”kenttäpalveluksesta” vuonna 2013.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE