Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Näin oikeuskansleri lausui kiistellystä rajalaista

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Oikeuskansleri Tuomas Pöysti.

Oikeuskansleri Tuomas Pöystin mukaan sisäministeriön valmistelema välineellistetyn maahantulon torjuntaan kaavailtu lakiluonnos vaatii vielä selkeyttämistä. Pöysti on kertonut näkemyksistään lausunnossaan sisäministeriölle.

Demokraatti

Demokraatti

Lain käyttökynnys, se milloin tasavallan presidentti voisi yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ottaa rajalain antamat poikkeustoimenpiteet käyttöön, vaatii Pöystin mukaan selkeyttämistä ja tarkentamista.

Rajalain hyväksyntä eduskunnassa vaatisi ensin eduskunnan 5/6-enemmistön, koska lain hyväksyminen edellyttää perustuslain nopeutettua muuttamista. Varsinainen hyväksyntä edellyttäisi vielä 2/3-enemmistön.

OIKEUSKANSLERIN mukaan myös ihmisoikeuksiin kohdistuvien rajoitusten edellytyksistä tulisi säätää esitettyä täsmällisemmin.

– Rajatussakin poikkeuksessa on vältettävä puuttumasta ihmisoikeuksien ydinalueeseen, joihin kuuluvat oikeus elämään ja kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun kielto. Perustuslakiin tehtävän poikkeuksen on tästä syystä oltava luonnoksessa esitettyä täsmällisemmin rajattu, oikeuskansleri toteaa lausunnossaan.

Sekä välineellistetyn maahantulon kohteena olevien henkilöiden, eli mahdollisten itärajan yli ilman lupaa pyrkivien ihmisten, että suomalaisten rajaviranomaisten oikeusturva, edellyttäisivät lakiluonnoksessa ehdotetun sääntelyn täsmentämistä. Oikeusturvan vähimmäisvaatimukset edellyttävät, että sääntelyn tulisi olla selkeää, ennakoitavaa, välttämätöntä ja oikeasuhtaista.

– Rajaviranomaisen harkintavaltaa on pyrittävä tarkentamaan ja rajoittamaan, jotta lainsäädäntö ei mahdollista sen mielivaltaista soveltamista, lausunnossa todetaan.

HALLITUS on myöntänyt, että julkisuudessa käännytyslaiksi kutsuttua lakia on ollut vaikeaa kirjoittaa sellaiseen muotoon, joka täyttäisi nykyisen perustuslain ja kansainvälisten sopimusten asettamat vaatimukset. Mikäli vuoden määräajaksi suunniteltu laki hyväksyttäisiin, se mahdollistaisi turvapaikanhakemisen keskeyttämisen kuukaudeksi kerrallaan itärajalla.

Rajan ylittävät henkilöt voitaisiin lain voimassa ollessa palauttaa takaisin Venäjälle ilman, että heillä olisi mahdollisuutta hakea Suomesta turvapaikkaa. Tämä pushbackiksi kutsuttu menettely on kansainvälisten pakolaissopimusten vastainen.

Lakiluonnokseen on kirjattu lapsia, vammaisia ja haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä koskevia poikkeuksia.

LAIN tarkoituksena on pysäyttää hybridivaikuttamiseksi kutsuttua Venäjän toimintaa, jossa ilman matkustusasiakirjoja liikkuvia turvapaikanhakijoita päästetään tai tuodaan Suomen rajalle.

Oikeuskanslerin lausunto ei estä hallitusta antamasta lakiesitystä eduskunnalle, mikäli se niin päättää tehdä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE