Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Neuvottelut Helsingin johtopaikoista alkavat tänään

Vaalimainoksia Helsingin Vuosaaressa.

Neuvottelut Helsingin kaupungin johtopaikkojen täyttämisestä alkavat tänään.

Kokoomuksen pormestariehdokas Jan Vapaavuori on kutsunut kaikki Helsingin kaupunginvaltuustoon päässeet ryhmät koolle ensimmäiseen tapaamiseen, jossa käydään läpi neuvottelujen kulku ja aikataulu.

Neuvotteluissa sovitaan muun muassa Helsingin pormestarin ja apulaispormestarien paikkojen täyttämisestä. Kaikkiaan jaossa on satoja erilaisia tehtäviä, kun neuvotteluissa sovitaan myös esimerkiksi lautakuntien ja johtokuntien jäsenyyksien kaltaisista luottamustehtävistä.

Lopullisesti tehtävien haltijat lyödään lukkoon 7. kesäkuuta kaupunginvaltuuston kokouksessa.
Kuntavaaleissa massiivisen yli 29 000 äänen potin kerännyt Vapaavuori on todennäköinen Helsingin uusi pormestari, sillä kokoomus oli Helsingissä suurin puolue 28,4 prosentin äänipotilla. Kokoomus paransi tulostaan vuoden 2012 kuntavaaleista 1,5 prosenttiyksikköä. Vihreät oli Helsingin toiseksi suurin puolue 24,1 prosentin ääniosuudella.

Ensin ovat vuorossa ryhmien väliset neuvottelut, minkä jälkeen paikkojen täyttämisestä keskustellaan ryhmien sisällä.

Helsingin kaupunginhallituksen jäsen Laura Rissanen (kok.) arvioi, että ryhmien välisiin neuvotteluihin menee pari viikkoa.

– En usko, että neuvotteluista tulee kovin vaikeita, vaalitulos oli kuitenkin aika selvä, Rissanen sanoi STT:lle.

Lisää aiheesta

Prosessia helpottaa Rissasen mukaan se, että paikat jaetaan belgialaisen matemaatikon Victor d’Hondtin kehittämän menetelmän mukaisesti. Näin ollen esimerkiksi pormestarin ja apulaispormestarien paikkoja täytettäessä vaalien suurin puolue kokoomus saa valita ensin. Seuraavaksi saa valita toiseksi suurin puolue vihreät, minkä jälkeen valintavuoro on jälleen kokoomuksella. Tämän jälkeen valinta vuorossa ovat kolmanneksi suurin puolue SDP, vihreät ja vasemmistoliitto.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE