Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Nokian ja YIT:n tulokset laskivat – Nokian liikevoitto putosi 574 miljoonasta eurosta 334 miljoonaan euroon

Teknologiayhtiö Nokian tulos laski odotettua enemmän huhti-kesäkuussa. Myös rakennusyhtiö YIT:n liikevoitto kääntyi tappiolliseksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Nokian oikaistu liikevoitto putosi 334 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 574 miljoonaa euroa. Uutistoimisto Reutersin kokoamassa ennusteessa analyytikot odottivat keskimäärin 373 miljoonan euron liikevoittoa.

Nokian liikevaihto laski kuusi prosenttia 5,32 miljardiin euroon.

Yhtiö pitää kuluvan vuoden odotukset ennallaan ja katsoo, että tavoitellut kustannussäästöt etenevät aikataulun mukaan. Nokia odottaa yhä, että kaupallisten 5g-verkkojen käyttöönotto alkaa tämän vuoden loppupuolella.

Nokia arvioi, että verkkoliiketoiminnan markkinaolosuhteet paranevat tämän vuoden lopulla etenkin Pohjois-Amerikassa. Yhtiön mukaan verkkoliiketoiminnan tilauskanta oli kuluneen vuosineljänneksen lopulla vahva.

Rakennusyhtiö YIT:n oikaistu liikevoitto laski puolestaan huhti-kesäkuussa 24,4 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 39,5 miljoonasta eurosta.

Liikevaihto laski 909 miljoonaan viime vuoden takaisesta 983 miljoonasta.

Lisää aiheesta

Tulosta heikensi muun muassa infraprojektit-segmentin heikko tulos ja se, että Venäjällä ei valmistunut kohteita ennakoidusti.

Oikaistussa tuloksessa on huomioitu myös YIT:hen helmikuun alusta sulautuneen Lemminkäisen luvut.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE