Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt menee kummalliseksi: Berner-sotku mutkistuu päivä päivältä

Valtiovarainministeriön (VM) ja liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) välille on puhjennut poikkeuksellinen sanasota liikenneverkkoselvityksestä.

Liikenne- ja viestintäministeriö lähetti torstai-iltana erikoisen tiedotteen, jossa kerrotaan VM:n virkamiesten osallistuneen LVM:ssä tehdyn liikenneverkkoyhtiön selvitystyöhön alusta alkaen.

LVM:n mukaan VM:stä osallistui eri tavoin yhteensä kahdeksan virkamiestä liikenneverkkoyhtiön selvityksen valmisteluun. Heidän asiantuntemustaan hyödynnettiin muun muassa verolaskelmissa.

LVM:n tiedotteeseen on liitetty yksityiskohtainen selvitys liikenneverkon kehittämistä selvittävän hankkeen organisoinnista.

Erikoinen tiedote oli mitä ilmeisimmin reaktio Lännen Median aiemmin torstaina julkistamaan juttuun VM:n viime perjantaina lähettämästä sähköpostiviestistä.

“Vastalauseita ja varoituksia ei huomioitu”

Lännen Median mukaan VM lähetti viime perjantaina hallituspuolueiden ministeriryhmien sihteereille ja ministereiden erityisavustajille sähköpostiviestin, jossa kritisoitiin liikenneverkkoyhtiön selvitystyötä.

Lisää aiheesta

Sähköpostiviestin mukaan VM:ään ei missään vaiheessa saapunut tavanomaista pyyntöä osallistua valmisteluun eikä VM tällaisia henkilöitä asettanut. VM ei toistuvista pyynnöistä huolimatta saanut valmistelumateriaalia kommentoitavaksi tai perehdyttäväksi.

– VM ei ole toimittanut myöskään kirjallista lausuntoa selvitykseen, koska sellaista ei ole pyydetty eikä selvitysluonnosta saatu. Lukuisia VM:n useaan otteeseen esittämiä vastalauseita, huolia tai varoituksia ei selvityksessä ole otettu huomioon, VM:stä lähetetyssä sähköpostissa kirjoitetaan Lännen Median mukaan.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) vetämä liikenneverkkoselvitys oli esitelty vuorokautta aiemmin torstaina.

LVM ilmoitti maanantaina keskeyttävänsä kiistellyn liikenneverkkoselvityksen. Selvitykseen kuului muun muassa ehdotus autoveron poistosta, mikä ajoi hallituksen ministerit keskinäiseen kiistaan.

STT ei torstai-iltana tavoittanut Berneriä eikä valtiovarainministeri Petteri Orpoa (kok.) kommentoimaan ministeriöiden viestienvaihtoa.

STT–TUOMAS SAVONEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE