Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

OECD: Vanhempien koulutustausta vaikuttaa lasten koulutustasoon – Suomessa korkeakoulutus periytyy keskimääräistä vähemmän

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Opiskelijoita Helsingin yliopiston kirjastossa.

Suomessa korkeakoulutus periytyy, mutta vähemmän kuin OECD-maissa keskimäärin. Tieto selviää taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n tuoreesta raportista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Education at a Glance -raportissa vertailtiin tänä vuonna maita erityisesti tasa-arvon toteutumisessa koulutuksessa ja työmarkkinoilla. Raportissa todetaan muun muassa, että vanhempien koulutustaustalla on suuri vaikutus lasten koulutustasoon.

Suomessa korkeakoulututkinto on 60 prosentilla niistä 25-64-vuotiaista, joiden vähintään toisella vanhemmalla on korkeakoulutus. Sen sijaan korkeakoulutettuja on vain 30 prosenttia niistä 25-64-vuotiaista, joiden vanhemmilla ei ole korkeakoulututkintoa.

OECD-maiden keskiarvoluvut ovat 72 prosenttia ja 19 prosenttia, eli korkeakoulutus periytyy niissä selvästi Suomea enemmän.

RAPORTIN mukaan tyttöjen ja naisten tulokset koulutuksessa ovat lähes kaikilla mittareilla parempia kuin pojilla ja miehillä.

Suomessa sukupuolten väliset erot nuorten aikuisten koulutustasossa ovat OECD-maiden keskitason mukaisia. Suomessa 25-34-vuotiaista naisista 46 prosentilla ja miehistä 33 prosentilla on korkeakoulutus. OECD-maiden keskiarvot ovat naisilla 54 prosenttia ja miehillä 41 prosenttia.

Roolit kääntyvät toisin päin työmarkkinoilla. Vaikka nuoret naiset ovat paremmin koulutettuja, he työllistyvät miehiä heikommin.

Nuoret, korkeakoulutetut naiset myös tienaavat Suomessa 85 prosenttia verrattuna nuoriin, korkeakoulutettuihin miehiin. OECD-maissa vastaava osuus on keskimäärin 83 prosenttia.

RAPORTISSA vertailtiin myös sitä, kuinka paljon rahaa valtiot käyttävät koulutukseen vuodessa. Sen mukaan Suomi käytti koulutukseen rahaa 5,4 prosenttia bruttokansantuotteestaan. OECD-maiden keskiarvo oli 4,9 prosenttia.

OECD-maat käyttivät koulutukseen keskimäärin 14  209 dollaria (12  684 euroa) vuodessa oppilasta kohden, kun taas Suomi käytti raportin mukaan 14  723 dollaria (12  685 euroa) vuodessa oppilasta kohden.

OECD-järjestöön kuuluu 38 maata ympäri maailmaa.

Uutista muokattu klo 12.56: lisätty toiseksi viimeiseen lauseeseen täsmennys “oppilasta kohden”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE