Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Oikeusministeri Henriksson Demokraatille: Tätä vaalivirkailijoiden rokottaminen tarkoittaisi

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) saapumassa Säätytalolle Helsingissä (kuva helmikuulta).

Hallitus kävi tänään Säätytalolla neuvotteluita ja keskusteli muun muassa valmiuslain toimivaltuuksien käyttöönotosta.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Hallitus pohti myös kuntavaalien kotiäänestystä toimittavien vaalitoimitsijoiden rokottamisesta. Tämä merkitsisi valtioneuvoston asetuksella vahvistetun rokotejärjestyksen muuttamista.

Demokraatti tiedusteli jo päivällä sosiaali- ja terveysministeriöstä, ollaanko siellä laatimassa muutosta rokotusjärjestystä koskevaan asetukseen vaalivirkailijoiden rokottamiseksi. Tuolloin ministeriöstä kerrottiin, ettei keskeneräistä asiaa kommentoida.

Nyt valtioneuvosto tiedottaa, että mikäli vaalit pidetään ajallaan, hallituksella on valmius muuttaa rokotusjärjestystä. Koronarokote voidaan antaa kotiäänestystä suorittaville vaalitoimitsijoille. Sen lisäksi kunnat huolehtivat riskiryhmiin kuuluvien ja yli 70-vuotiaiden vaalitoimitsijoiden rokottamisesta hyvissä ajoin.

Kevään kunnallisvaaleissa kotiäänestykseen ilmoittautuvien määrän ennakoidaan nousevan. Kotiäänestykseen voivat ilmoittautua myös korona-altistuksen vuoksi karanteeniin määrätyt henkilöt.

Demokraatin myöhään illalla tavoittama oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) selvitti, mitä tarkoittaa hallituksen valmius muuttaa rokotusjärjestystä.

– Se tarkoittaa juuri sitä, että jos vaalit pidetään ajallaan niin, lähdemme siitä, että rokotusjärjestykseen tulee sellainen muutos, että kotiäänestyksen suorittavat vaalivirkailijat rokotetaan ja myös sitten ne vaalivirkailijat, jotka ovat täyttäneet 70 tai kuuluvat riskiryhmään. Tämä on hallituksen päätös tältä illalta, tarkempi valmistelu tulee sitten varmasti tässä lähiaikoina. Sehän on sosiaali- ja terveysministeriön asetus, se vaatii sitten sen asetuksen muuttamista.

Lisää aiheesta

– Normaali prosessi tämä on. Hallitus on linjannut näin ja ja tältä pohjalta se valmistelu jatkuu.

Siihen, koska valtioneuvosto pääsisi rokotusjärjestyksen muutoksesta päättämään, Henriksson ei ota kantaa.

– Se on virkamiesten asia selvittää.

Henriksson arvioi, että rokotukset koskisivat noin 2 000 vaalivirkailijaa. Virkailijoita on yhteensä noin 20 000.

Näkeekö oikeusministeri vaalien järjestämisen suoranaiseksi edellytykseksi sen, että mainitut vaalivirkailijat voidaan rokottaa.

– Kyllä minä näen sen erittäin tärkeänä palikkana, että ylipäänsä voidaan nyt lähteä vaaleja järjestämään. Meidän pitää saada vaalivirkailijoita kuntiin ja varsinkin kotiäänestykseen. Kotiäänestyksessä voivat äänestää myös karanteenissa olevat eli sellaiset, jotka ovat altistuneet koronavirukselle. Silloin on tärkeää, että vaalivirkailijat voivat tuntea olonsa turvalliseksi.

Sitä, millaisia tilanteita vaalivirkailijoiden rokottaminen aiheuttaa esimerkiksi vaalivirkailijoiden valinnassa Henriksson ei lähtenyt illalla spekuloimaan.

Demokraatti kysyi Henrikssonin tämän hetken näkemystä siihen, voidaanko hänen mielestään kuntavaalit pitää.

– En pysty kommentoimaan sitä sen kummemmin, Henriksson sanoi ja muistutti, että puoluesihteerit tapaavat tulevana perjantaina.

Tähän asti kaikki puoluesihteerit ovat olleet kuntavaalien järjestämisen kannalla.

Näitä valmiuslain pykäliä saatetaan esittää käyttöön

Hallitus päätti keskusteluissaan myös jatkaa valmiuslain mukaisten toimivaltuuksien käyttöönotosta.

Tavoitteena on tehdä päätökset asetuksista valtioneuvoston istunnossa perjantaina, jonka jälkeen ne annetaan eduskunnalle.

Hallitus keskusteli seuraavien valmiuslain toimivaltuuksien käyttöönotosta, niiltä osin kuin se on välttämätöntä:

Seuraavilla pykälillä pyrittäisiin helpottamaan terveydenhuollon painetta hoitaa koronapotilaita sairaalahoidon kasvun vuoksi:

  •  86 §, sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden toiminnan ohjaaminen
  •  88 §, 1 kohta, kiireettömän hoidon määräaikojen noudattaminen

Nämä pykälät taasen liittyvät viranomaisviestintään ja siihen miten viestinnälliset ristiriitatilanteet ratkotaan poikkeusoloissa:

  • 106 §, 1 momentti, hallintoviranomaisten viestintä poikkeusoloissa
  • 107 §, toimivallan ratkaiseminen

Esimerkiksi pykäliä, jotka viittaisivat ulkonaliikkumiskieltojen esittämiseen ei olla tällä erää esittämässä.

Valtioneuvosto teki yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa 1. maaliskuuta päätöksen siitä, että maassa vallitsevat poikkeusolot.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE