Saarikko vastasi, että asiaa ei viedä eteenpäin. Hän perusteli kantaansa sillä, että lainsäädäntö varmistaa riittävät välineet ikääntyneiden etujen ja oikeuksien toteutumiseksi. Ministeri luetteli lakeja, joiden mukaan työyhteisöillä, kunnilla ja maakunnilla on velvollisuus huolehtia vanhuspalveluiden laadusta ja ikäihmisten oikeuksien toteutumisesta.

– Olen pettynyt ministerin suhtautumiseen, Mäkisalo-Ropponen puuskahtaa.

Hänen mielestään mikään nykyisistä velvoitteista ei kata sitä, mikä olisi vanhusasiavaltuutetun tehtävä. Mäkisalo-Ropponen korostaa, että valtuutettu muun muassa arvioisi ikääntyneiden etujen ja oikeuksien toteutumista ja seuraisi heidän elinolojaan. Hän myös arvioisi, miten lainsäädäntö ja yhteiskunnallinen päätöksenteko vaikuttaa ikääntyneiden hyvinvointiin.

Mäkisalo-Ropponen visioi, että valtuutettu voisi aloittein, neuvoin ja ohjein kehittää yhteiskunnallista päätöksentekoa. Hän välittäisi myös tietoa ikääntyneistä heidän parissaan työskenteleville, viranomaisille sekä muulle väestölle.

Kansanedustaja vaatii, että hallituksen pitää vihdoinkin suhtautua vakavasti viesteihin, jotka kertovat ikäihmisten palvelujen määrän ja laadun heikentymisestä sekä eriarvoistumisesta.

– Suomi tarvitsee vanhusasiavaltuutetun toimen! Mallia voi ottaa lapsiasiavaltuutetun työskentelystä, jonka asemaa ja merkitystä ei kukaan kiistä.

Lapsiasianvaltuutettu antaa muun muassa kerran neljässä vuodessa eduskunnalle kertomuksen toimialaltaan.

– Juuri tällaista palautetta päättäjät tarvitsisivat myös ikäihmisten oikeuksien toteutumisesta, Mäkisalo-Ropponen korostaa.