Politiikka
31.1.2025 17:01 ・ Päivitetty: 31.1.2025 16:29
”Oli varmaan odotettavissa jokin tämmöinen tilanne” – Turun vasemmistoliiton riidassa uusia käänteitä
Kuohunta Turun vasemmistoliiton ympärillä jatkuu. Uusimmasta käänteestä kertoi tänään
Turun vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Elina Sandelin tiedotteessaan.
Sen mukaan Turun kaupunginvaltuustoon on perustettu uusi valtuustoryhmä.
Ryhmän ovat perustaneet Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutetut Sandelin ja Johannes Yrttiaho. Heistä jälkimmäinen on myös vasemmistoliiton kansanedustaja.
Tiedotteen mukaan uusi ”Vasemmistoryhmä – Asukkaiden Turku” on sitoutunut asukaslähtöiseen vasemmistopolitiikkaan.
Keskeistä on myös se, että uusi ryhmä kertoo, ettei se hyväksy kokoomuksen johtaman Turun pormestaripolitiikkaa, ”jossa kuntalaisten ääni ja asukkaiden asiat on unohdettu”.
– Pormestarien Turussa kuntademokratia on kriisissä. Valtaa on keskitetty ja valtuuston valtaa vähennetty. Poliittinen keskustelu ja kansalaistoiminta pyritään vaientamaan, uuden ryhmän perustaneet valtuutetut sanovat tiedotteessa.
Sandelin ja Yrttiaho lausuvat niin ikään, että Turun valtuustoon tarvitaan vasemmistoryhmä, joka ”on aidosti sitoutunut vasemmistolaiseen kuntapolitiikkaan”.
TURUN vasemmiston riidat ovat pyörineet julkisuudessa pitkään. Vasemmistoliiton puoluelehti Kansan Uutiset julkaisi tänään jutun, jossa se pyrkii taustoittamaan, mistä on kyse.
Sandelin ja Yrttiaho erotettiin Vasemmistoliiton valtuustoryhmästä huhtikuussa 2022.
Heidät on jätetty pois vasemmistoliiton Turun ehdokaslistalta kevään kuntavaaleissa. Tätä asiaa puolestaan ollaan viemässä oikeuteen Turun vasemmistoliiton jäsenyhdistyksen toimesta.
Aivan hiljattain Yrttiaho on kuitenkin kelvannut Varsinais-Suomessa aluevaltuustoehdokkaaksi.
Varsinais-Suomen vasemmistoliiton puheenjohtaja Jari-Matti Välkkynen ei ylläty uuden ryhmän perustamisesta.
– Oli varmaan odotettavissa jokin tämmöinen tilanne, hän toteaa Demokraatille.
Hän pitää tapahtunutta harmillisena, mutta ei usko, että sillä on vaikutusta Yrttiahon aluevaaliehdokkuuteen, josta piiri on jo päättänyt. Välkkynen muistuttaa, että Yrttiaho ja Sandelin ovat olleet aiemminkin omina ryhminään Turun kaupunginvaltuustossa.
Ryhmien nimet ovat tähän saakka olleet Kaupunginvaltuutettu Elina Sandelin ja Kaupunginvaltuutettu Johannes Yrttiaho. Nyt siis ryhmät yhdistävät voimansa.
– Harmillista tietysti, että eivät saa yhteisymmärrystä kuntatasolla, piirin puheenjohtaja Välkkynen huokaa Turun vasemmistoliiton kokonaistilanteesta.
TURUN vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Sara Koiranen toteaa, että Sandelinin ja Yrttiahon oma ryhmä ei tarkoita vasemmistoliiton valtuustoryhmälle varsinaisesti mitään, sillä Sandelin ja Yrttiaho ovat muutoinkin olleet erotettuna ryhmästä keväästä 2022 lähtien.
– Me olemme sen jälkeen toimineet omana ryhmänämme ja he ovat tehneet omia valintojaan ja ratkaisujaan. Varsinaisesti meidän ryhmätoimintaamme se ei vaikuta, Koiranen toteaa Demokraatille.
Koiranen painottaa, että Yrttiaholla ja Sandelinilla on oikeus ratkaisuihinsa.
– Kun he puhuvat kuntademokratiasta ja pormestarien Turusta, muistuttaisin, että he ovat ihan kauden alkuun allekirjoittaneet sen pormestarisopimuksen myös itse. Olen käsittänyt Yrttiahon kommenteista, että hän haluaa tehdä hyvin toisella tavalla politiikkaa. Minä itse ainakin haluan pyrkiä neuvottelemaan ja saamaan tuloksia aikaan olemalla päättävissä pöydissä. Varmaan tämä on se keskeinen ero, Koiranen kommentoi.
Pormestarisopimuksen pohjalta Koirasen oma näkemys on se, että entistä useampi puolue pystyy osallistumaan neuvotteluihin ja päätöksentekoon kunnolla. Koiranen ei allekirjoita väitteitä kuntademokratian kriisistä, mutta lisää, että pormestarimalli on vasta ollut käytössä yhden kauden ja sen toimivuutta tulee tietysti tarkastella kriittisesti.
KYSYTTÄESSÄ Yrttiahon aluevaaliehdokkuudesta Koiranen sanoo pitävänsä surullisena, että edustaja Yrttiaho ”jatkuvasti kritisoi oman puolueen toimintaa paikallisesti”.
Ehdokasasettelukysymyksiin Koiranen ei kuitenkaan ota mitään kantaa, sillä se kuuluu piirihallitukselle, johon Koiranen ei kuulu.
Koiranen oli lukenut tänään Yrttiahon ja Sandelin uudesta ryhmästä lehdestä.
– Tavallaan ei yllätä.
VASEMMISTOLIITON entinen puheenjohtaja Li Andersson kertoi hiljattain vetäytyvänsä kuntavaaliehdokkuudesta Turussa.
– Syy on yksinkertaisesti se, että en yrityksistä huolimatta saa aikataulujani järjestettyä niin, että pystyisin olemaan riittävän usein Suomessa paikalla valtuuston kokouksissa. Olen pahoillani, että tuotan tällä joillekin pettymyksen, Andersson kirjoitti Instagramissa.
Koiranen ei usko, että vasemmistoliiton ristiriidat Turussa olisivat Anderssonin vetäytymisen takana.
– Kyllä ne ovat juuri ne syyt, jotka hän on itse sanonut julkisuuteen. Juurikin nämä ajankäytölliset syyt, jotka liittyvät hänen uuteen meppitehtäväänsä. Hän on kuitenkin siellä myös puheenjohtajatehtävissä. Ymmärrän hyvin, että hän tällaisen ratkaisun päätyi sitten tekemään, Koiranen sanoo.
Andersson on kertonut, että europarlamentissa työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnan puheenjohtajuus vaatii paljon läsnäoloa Brysselissä.
Et usko, että teidän (Turun vasemmistoliiton) sisäiset riidat ovat millään tavalla hänen päätöksensä taustalla?
– Eivät ole, Koiranen vastaa.
Kun piiripuheenjohtaja Välkkyseltä kysyy arviota Anderssonin vetäytymistä ja voisiko se liittyä jotenkin myös Turun vasemmistoliiton riitaisaan meininkiin, vastaus on pyörittelevä.
– No miten minä nyt sanoisin. Jos lukee hänen kommenttinsa, kyllä hänellä kiire on joo mutta. Kaikkea sitä voi ajatella, en minä sano juuta jaata. Ensimmäisenä tulee mieleen tietysti, että voi olla, että vaikuttanut on tämä tilanne, joka Varsinais-Suomessa nyt on, ehdokasasettelut.
Välkkynen kuitenkin painottaa, että kyseessä on pelkkä arvelu eikä hän ole Anderssonin kanssa tilanteesta keskustellut.
– Kunhan lukenut, silloin kun tuli ulos, että vetosi kiireisiin ja työtehtävien hoitoon, hän viittaa Anderssonin Instagramissa kertomaan.
LI Anderssonin mukaan Turun vasemmistoliiton vaikea ja riitaisa tilanne ei vaikuttanut hänen kuntavaaliehdokkuuteensa.
– Päinvastoin olisin mielelläni ollut mukana tuomassa jatkuvuutta nyt, kun on ollut myrskyisää. Minun syyni on puhtaasti aikataulullinen, valiokunta kokoustaa usein niin maanantai-iltana kuin tiistaiaamuna, ja puheenjohtajana on oltava niissä paikalla, Andersson kertoo tekstiviestitse.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen puolestaan toteaa tekstiviestivastauksessaan, ettei Turun valtuustossa syntynyt uusi vasemmistoryhmä liity lainkaan kansanedustaja Yrttiahon työhön eduskunnassa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.