Politiikka
1.2.2021 13:09 ・ Päivitetty: 1.2.2021 13:09
Omaishoitajalta evätään usein oikeus työttömyysturvaan – järjestöt vaativat aseman parantamista
– Omaishoitajuus työttömyyden aikana voi aiheuttaa vakavia toimeentulo-ongelmia. Tähän omaishoitajien tilanteeseen tarvitaan selkiyttämistä lainsäädännön keinoin, jotta tilanne olisi kaikilla tasavertainen.
Tätä vaativat Työttömien keskusjärjestö, Omaishoitajaliitto ja Suomen sosiaalioikeudellinen seura.
Ne pitävät työttömyysturvajärjestelmä hyvin mustavalkoisena. Turvan saannin ehtona työnhakijan pitää olla olla kokoaikaisesti työmarkkinoiden käytössä.
– Omaishoitajille kokoaikatyön hakeminen voi joskus olla hankalaa, koska osa-aikatyö ja omaishoito ovat paremmin soviteltavissa yhteen, Työttömien keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski huomauttaa tiedotteessa.
Hänen mukaansa kaikissa kunnissa ei ole riittävää tukea saatavana omaishoitoon eikä osa-aikatyön hakeminen oikeuta työttömyysturvan saantiin.
– Tilannetta voisi parantaa se, että työttömyysturvalain toisen luvun 1. pykälää täydennettäisiin omaishoitajuudella. Pykälässä on säädetty työkyvyttömyyseläkettä osaeläkkeenä saavan työnhakijan oikeudesta työttömyysetuuteen, vaikka hän ei hae kokoaikatyötä. Tätä voisi soveltaa myös omaishoitajuuteen.
”Tulkinnat TE-toimistojen välillä ovat kirjavia.”
Järjestöjen mielestä TE-toimistojen ja omaishoitajien välinen yhteistyö ei ole kitkatonta.
– TE-toimistot ovat usein evänneet omaishoitajilta oikeuden työttömyysturvaan. Heidän katsotaan työllistyvän päätoimisesti omassa ”omaishoitotyössään” jopa silloin, kun omaishoitaja on työttömyysturvaa hakiessaan selvittänyt mahdollisuutensa saada sijaishoitoa työpäivän ajalle.
Järjestöt kritisoivat, että TE-toimistot tulkitsevat työttömän omaishoitajan usein työlliseksi, jos omaishoitajuus vaatii ympärivuorokautista läsnäoloa. Ne vaativat, että ristiriitainen tulkinta, onko työtön omaishoitaja työllinen vai työtön työnhakija, pitää selkeyttää lainsäädännössä.
– Tulkinnat TE-toimistojen välillä ovat kirjavia, minkä vuoksi omaishoitajat ovat eriarvoisessa asemassa. Työ- ja elinkeinoministeriön tulisi lisätä ohjeistustaan TE-toimistoille. Omaishoitajien asemaa on parannettava myös työlainsäädännössä, Suomen sosiaalioikeudellisen seuran puheenjohtaja Yrjö Mattila vaatii.
Omaishoitajilla on vaikeuksia saada työttömyysturvaa myös sen vuoksi, että työssäoloehdon vaatimus ei toteudu omaishoidolla. Vaikka omaishoitajan oikeus työttömyysturvaan muutoin toteutuisikin, hän jää vaille turvaa, koska hän ei ole ollut kodin ulkopuolisessa työssä työssäoloehdon täyttymiseksi.
– Omaishoito kostautuu usein köyhyytenä. Omaishoidon tuet ovat pienet. Myös työssä käyvä henkilö voi omaishoitotilanteessa joutua jäämään pois työstä ja hoitamaan läheistään, mikä aiheuttaa tulottomuutta, järjestöt muistuttavat.
Työtön omaishoitaja joutuu usein turvautumaan toimeentulotukeen.
Omaishoitajat kuuluvat ylivelkaantumisen riskiryhmään. Työtön omaishoitaja joutuu usein turvautumaan toimeentulotukeen. Toimeentulotuessa omaishoidon tuki katsotaan tuloksi. Omaishoidon tuki pitäisi järjestöjen mielestä säätää etuoikeutetuksi tuloksi kuten työttömyysturva tai eläke. Myös hoitopalkkion verotusta pitäisi kohtuullistaa.
– Suuri osa työttömistä omaishoitajista toivoo, että voisi tehdä töitä omaishoitajuuden rinnalla ja oma kotikunta tukisi omaishoitajuutta järjestämällä hoidettavalle riittävät tukipalvelut. Paras tapa olisi, että valtio turvaisi omaishoitajien tuen ja korvaisi menetykset. Tulevan sote-uudistuksen on tuotava parannusta myös omaishoitajien asemaan, projektipäällikkö Miika Kataja Omaishoitajaliitosta painottaa.
Liitto korostaa, että omaishoitajat uhrautuvat omaistensa puolesta ja säästävät vapaaehtoistyöllään yhteiskunnalle vuosittain miljardeja euroja verrattuna tilanteeseen, että omaishoidettaville olisi löydettävä paikka hoivakodeista, palvelutaloista, tuetusta asumisesta, pitkäaikaissairaanhoidosta tai erikoissairaanhoidosta.
– Toimiin omaishoitajien aseman parantamiseksi pitää ryhtyä välittömästi, järjestöt vaativat.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.