Kolumni

Ulla Kaukola

kaupunginvaltuutettu, OAJ:n valtuutettu

Onko duunarilla enää oikeutta sivistykseen ja jatkokoulutukseen?

Suomen hallitus säästää ammatillisesta koulutuksesta tänä vuonna 190 miljoonaa. Leikkaukset vievät oppilaitosten budjetista noin 10–15 prosenttia. Ammatillisia opettajia irtisanotaan jopa 1 600. Opiskelijoille pyritään vaikeassa tilanteessa takaamaan se, että ammatin ydinosaaminen ei heikentyisi. Säästökohteeksi jäävät silloin yleissivistystä kehittävät aineet eli esimerkiksi äidinkieli, matematiikka, englanti ja ruotsi. Kampaaja oppii toivottavasti jatkossakin leikkaamaan asiakkaan hiukset ja tarjoilija tarjoilemaan, mutta onko kampaajalla ja tarjoilijalla riittävä ammattiosaaminen ilman viestinnällisiä ja matemaattisia taitoja? Kykeneekö hän jatko- tai täydennysopintoihin halutessaan tai työttömyyden uhatessa?

Ammattiopetuksen laadun eteen on Suomessa tehty todella paljon työtä ja ammattikoulu on noussut nuorille varteenotettavaksi vaihtoehdoksi lukiokoulutuksen rinnalle. Yleissivistävät aineet ovat mahdollistaneet sen, että toisen asteen ammatillisen tutkinnon suorittanut on voinut halutessaan jatkaa opintojaan korkeakoulussa. Hänellä on ollut jatko-opintokelpoisuus. Ennen näin ei ollut. Vielä 90-luvulla sillä, joka valitsi ”amiksen”, ei ollut mahdollisuuksia jatko-opintoihin. Nyt me olemme pahimmassa tapauksessa palaamassa takaisin tähän vanhaan.

Eduskunta saa keväällä käsiteltäväkseen ammatillisen koulutuksen lakipaketin. Teoriassa jatko-opintokelpoisuus säilynee, mutta todellisuudessa opiskelijalla ei ole kykyjä suoriutua jatko-opinnoista, sillä yleissivistävät aineet integroidaan ammattiaineiden opetukseen hyvin vähäisillä tuntimäärillä. Esimerkiksi kielen opetusta voi olla kolmen vuoden aikana 16 tuntia ja senkin voi opettaa joku muu kuin kieltenopettaja. Sama matematiikassa ja äidinkielessä. Sillä osaamisellako jatketaan opintoja korkeakoulussa? Opiskelija ei suoriudu edes pääsykokeista, saati vieraskielisen kirjallisuuden lukemisesta opinnoissa. Duunarilta viedään tässä uudistuksessa oikeus sivistykseen ja jatkokoulutukseen.

Ulla Kaukola

kaupunginvaltuutettu, OAJ:n valtuutettu

kuntavaaliehdokas , Vantaa (sd)

Ulla Kaukola

kaupunginvaltuutettu, OAJ:n valtuutettu

Kolumni

Tiina Arlin

Kuntavaaliehdokas, Vantaa

Haittavero hajusteille? — Tuoksuyliherkkyys kiusaa ihmistä ja aiheuttaa kustannuksia yhteiskunnalle

Kun puhutaan sisäilmaongelmista, tulisi kiinnittää myös huomiota siihen, että julkisten tilojen ja kulkuneuvojen tulisi olla hajusteettomia.

Vahvasti tuoksuvat pyykinpesuaineet, pyykinhuuhteluaineet, puhdistusaineet, parfyymit, partavedet, hiuskosmetiikka, tuoksukynttilät, ilmanraikastimet, suitsukkeet ja muut keinotekoiset tuoksut aiheuttavat 10-40 prosenttille väestöstä suuria terveyshaittoja.

Toisten ihmisten käyttämät hajusteet rajoittavat monien elämää, työntekoa, harrastamista ja liikkumista.

Tuoksuyliherkkyys on krooninen sairaus, jonka oireina ovat muun muassa äänen käheys, yskä, hengenahdistus, nuha, silmien ärsytys, päänsärky, pahoinvointi ja iho- ja limakalvo-oireet. Monet astmaatikot, allergiset ja migreenipotilaat myös oireilevat tuoksuista.

Tuoksut aiheuttavat selvästi kustannuksia yhteiskunnalle lääkärissä käynteinä, sairaspäivinä ja lääkekuluina.  Haittavero hajusteille toisi valtion kassaan tuloja näitä menoja kattamaan.

Ohjaisiko verotus myös kuluttajia vaihtamaan käyttämiään tuotteita hajusteettomiin versioihin? Niitä on olemassa.

Toki huoli verotuksen kiristymisestä on aiheellinen, mutta tämän veron maksamisen voisi välttää käyttämällä hajustamatonta tuotetta aiemmin käyttämänsä hajusteellisen sijaan!

Ympäristö ilman keinotekoisia hajusteita eli tuoksujen välttäminen on toistaiseksi ainoa tepsivä keino hajusteista kärsiville.

Emmehän halua turhaan rajoittaa sairaudesta kärsivien ihmisten liikkumista tässä vapaata liikkuvuutta ja esteetöntä kulkemista tukevassa maassa.

Tiina Arlin

Kuntavaaliehdokas, Vantaa

Kolumni

Anette Karlsson

Kirjoittaja on Uudenmaan Demarinaisten puheenjohtaja

Vaalipäivä ratkaisee – on aika huolehtia, etteivät sosialidemokraatteja eniten tarvitsevat jää kotisohville

Ennakkoäänestys alkoi vilkkaasti viime viikolla. Ennakkoäänestys on päättynyt, mutta puolueiden kampanja jatkuu vielä sunnuntaihin saakka. Tässä vaiheessa noin 26 prosenttia suomalaisista on antanut äänensä kuntavaaleissa. On selvää, että on tehtävä aktiivisesti vaalityötä ja kannustettava kuntalaisia äänestämään vielä vaalipäivänä. Osa äänestää tradition vuoksi sunnuntaina, toiset siksi, etteivät vielä tiedä ketä haluavat äänestää. Osa kansalaisista kokee äänestämisen turhaksi. Näitä asenteita meidän on pyrittävä muuttamaan. On hyvä muistaa, että hyvin koulutetut ja toimeentulevat ihmiset äänestävät aina. Ihmiset, jotka tarvitsevat politiikkaa ja sosialidemokraatteja eniten, saattavat jäädä kotisohville.

Kuntavaalikampanjan toinen vaihe, liikkuvien ja epävarmojen äänestäjien tavoittaminen on alkanut. Mennään porukalla koputtelemaan ovia, liikutaan toreilla ja turuilla ja ennen kaikkea kannustetaan kaikkia tuttuja ja tuntemattomia äänestämään. Edellisissä vaaleissa äänestysprosentti jäi Uudellamaalla alle 60 prosentin. Jos trendi jatkuu, on se katastrofi demokratialle. Demokratiaa kunnioittavana puolueena emme voi hyväksyä, että ihmiset heittävät äänensä roskakoppaan. Meidän on kerrottava ihmisille, miksi kannattaa äänestää. Alle viikon päästä päättyvät vaalit ovat todella tärkeät vaalit.

Kevään kuumimmat puheenaiheet ovat olleet sisäilmaongelmat kouluissa ja päiväkodeissa sekä sosiaali- ja terveysuudistus. Ihmiset ovat huolissaan lastensa terveydestä ja lähipalveluista. Miten käy terveyskeskuksen, ikäihmisten palveluiden ja neuvoloiden hallituksen suunnitteilla olevassa uudistuksessa? Miten koulut ja päiväkodit saadaan kuntoon ja kuinka kauan lapset joutuvat olemaan väistötiloissa homeongelmien takia?

Kuntaliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Sirpa Paatero kirjoittaa blogissaan, että hallitus ei tunnu pääsevän yhteisymmärrykseen keskenään, siitä mitä he ovat tekemässä. Palaute valinnanvapauden järjestämiseen on ollut murskaavaa. Hän kertoo, että eduskunnan alustavan aikataulun mukaan on jo luovuttu aikataulusta väliaikaisten hallinnon aloittamiseksi 1.7.2017. Kunnissa valmistaudutaan uudistuksiin, mutta epävarmuus tulevasta on suurta. Seuraava valtuustokausi alkaa kesäkuussa 2017, jonka jälkeen valitaan myös muut toimielimet mukaan lukien sairaanhoitopiirin ja maakuntaliiton valtuustot ja hallitukset. Paatero kannustaa kuntia ja tulevia päättäjiä etenemään maltilla. Jos maakunta- ja sote-uudistus tulee, tulevat sunnuntaina valitut päättäjät tekemään monia valmisteluun liittyviä päätöksiä. On pidettävä huolta työehdoista ja osaamisesta työnantajan vaihdoksissa, työntekijöiden mahdollisuudesta osallistua valmisteluun sekä jaksamisesta muutoksissa. Tulevien valtuustojen vastuu on suuri ja on tärkeää, että mahdollisimman paljon aktiivisia ja osaavia sosialidemokraatteja on mukana tekemässä näitä päätöksiä.

Anette Karlsson

Kirjoittaja on Uudenmaan Demarinaisten puheenjohtaja

Kolumni

Mika-Erik Walls

Kirjoittaja on kasvatustieteen lisensiaatti, lehtori ja SDP:n kuntavaaliehdokas Espoossa

Varainkeruulla paikataan perusopetuksen riittämättömiä resursseja

Vieraiden kielten työkirjoja, Hoplop- ja muita retkirahoja, nokkahuiluja… Tätä listaa voisi jatkaa pitkään. Puhun peruskoululaisten vanhempien kontolle tulevasta, yhä kasvavasta varainkeruusta, jolla paikataan perusopetuksen riittämättömiä resursseja eri puolilla maata. Kuntien ja kaupunkien kovien säästöjen ja leikkausten takia koulut ovat alkaneet pyytää vanhemmilta rahaa yhä moninaisempiin käyttötarkoituksiin. Ja mikäpäs siinä, jos vanhemmilla rahaa on. Kaikilla ei kuitenkaan sitä ole, eikä kaikilta sitä voi – eikä saa – edellyttää.

Vanhempainyhdistysaktiivina ja järjestötoimijana kuulen yhä useammin piinallisista ja noloista tilanteista. Vedotaan siihen, että vanhempainillassa tai vanhempaintoimikunnassa on päätetty, että varoja kerätään näin. Asia on kuitenkin monisäikeisempi ja ongelmallisempi: Miten näissä tilaisuuksissa esimerkiksi työtön, yksinhuoltaja, uusi maahanmuuttaja ja/tai muutoin vähävaraisempi ja vaikeassa elämäntilanteessa oleva käytännössä voi tai kehtaa kieltäytyä osallistumasta keräyksiin? Mielestäni ei tule luoda sellaista tilannetta, jossa vanhemmat eri syistä joutuvat pakotetusti ottamaan kantaa maksukykyynsä ja taloudelliseen tilanteeseensa. Suurin ongelma on, että osa vanhemmista päättää kaikkien puolesta.

Mielestäni kuntien ja kaupunkien pitäisi suunnitella ja mitoittaa opetustoimen budjettinsa siten, ettei tällaisia tilanteita tule. Lain mukaan perusopetus on maksutonta. Myös oppikirjat, -materiaalit ja työvälineet ovat oppilaille maksuttomia. Niin ikään opetussuunnitelman ja vuotuisen suunnitelman mukaisista retkistä ei tule syntyä kuluja oppilaalle. Opetushallituksen ohjeissa kerrataan, että opetuksen järjestäjä saa valtionosuutta opetustoimen kustannuksiin, ja sen päätösvallassa on osoittaa kouluille taloudellisten edellytystensä puitteissa resurssit retkiä, leirikouluja ja vierailuja varten.

Vanhemmat kyseenalaistavat nykytilannetta yllättävän vähän.  Esimerkiksi työ- ja muidenkin kirjojen sekä oppimateriaalien hankkiminen vanhempainyhdistyksen lisätuella on suhteellisen yleistä kaikissa kaupungeissa, myös Espoossa ja pk-seudulla. Näin ei tulisi olla, vaan materiaalihankintoihin tulisi olla perusopetuksessa riittävä budjetti. Nyt näin ei ole vauraassa Espoossakaan.

Peruskoulu luotiin takaamaan yhdenvertainen koulutus kaikille lapsille ja nuorille vanhempien varallisuudesta, työmarkkina-asemasta tai asuinkunnasta riippumatta. Merkkejä alkaa olla yhä enemmän siitä, että tämä upea periaate ja perusta on pikkuhiljaa murenemassa. Alueelliset erot ovat kasvamassa. Sama ilmiö on tapahtunut harrastusten osalta – isoissa kaupungeissa harrastusten hinta on karannut monien lapsiperheiden vanhempien käsistä.  Analogia varhaiskasvatuksessakin on samansuuntainen: riippuen asuinpaikasta vanhempien työmarkkinastatus ratkaisee, saako hänen lapsensa koko- vai osapäiväistä varhaiskasvatusta.

Lapsilla ja nuorilla tulee säilyä oikeus yhdenvertaisuuteen ja koulutukselliseen tasa-arvoon edes suomalaisen hyvinvointivaltion ja koulutusjärjestelmän kaikkein pyhimmässä, maailmanlaajuisesti kiitetyssä ja arvostetussa peruskoulussamme. Meidän päättäjien tulee pitää tästä tiukasti kiinni, sillä kylmät tuulet puhaltavat myös opetuksessa, kasvatuksessa ja koulutuksessa.

Kirjoittaja on myös Suomen Vanhempainliiton johtokunnan jäsen.

Mika-Erik Walls

Kirjoittaja on kasvatustieteen lisensiaatti, lehtori ja SDP:n kuntavaaliehdokas Espoossa

Kolumni

Pekka Tuuri

Kirjoittaja on SDP:n Uudenmaan piirin järjestötoimitsija

Suomalaisten pörssiyritysten tulokset ovat 25-50% liian korkeita – tarvitsemme vielä paljon lisää kilpailua

Tänä keväänä suomalaiset pörssiyritykset jakavat jättimäiset osingot viime vuoden huipputuloksistaan. Suurin kakku tulee tietenkin Helsingin pörssin suurimman omistajan valtion taskuun – meille kaikille, mutta onko se hyvä asia

Elisan toimitusjohtaja ja Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Veli-Matti Mattila suututti koko Suomen puheillaan 10-15 % liian korkeista palkoista. Työmarkkinoita pitäisi kuulemma uudistaa, koska emme pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Koska yhteisvaluuttamme ei jousta niin tuotantokustannusten on joustettava. Suomeksi siis palkkojen on joustettava.

Kun suomalainen tuote tai palvelu liikkuu maan rajan yli toiseen maahan, rajan yli Suomeen valuu tuotteen arvon verran rahaa, jota me voimme käyttää hyvinvointimme lisäämiseen ja velan maksuun. Päinvastaisessa tilanteessa kun ulkomaisia menoja on enemmän kuin tuloja, vaihtotase on alijäämäinen ja velka kasvaa.

Yhtä paljon kuin kyse on tuotteiden hinnoista, kyse on tuotteiden laadusta ja markkinoiden toimivuudesta. Paljon voittoa takovat firmat ovat huono asia. Se kertoo siitä, että osaaminen on keskittynyt ja kilpailu ei toimi.

Täydellisesti toimivilla markkinoilla yritykset eivät tee pitkällä aika välillä voittoa ollenkaan. Kilpailu on niin kovaa, että yrityksen tulee sijoittaa kaikki voittonsa jatkuvasti osaamiseen, tuotekehitykseen, markkinointiin ja henkilöstön hyvinvointiin. Yhtenä vuonna voi voittaa kilpailussa, mutta seuraavana voi jo hävitä, koska kilpailu on niin kovaa.

Varsinkin finanssikonsernimme tekevät kovaa tulosta. Pankkialalle tarvitaankin lisää kilpailu pikaisesti, jotta Nordean 4,6 miljardin tulos (2,6 miljardin osingot), Sammon 1,9 miljardin tulos (1,3 miljardin osingot) ja pörssin ulkopuolisen Osuuspankin 1,1 miljardin tulos saadaan siirretty kuluttajille halvempiin pankki- ja vakuutuspalveluihin.

Kilpailua voisi lisätä esimerkiksi helpottamalla pankin vaihtoa. Jos asiakkaalla olisi oikeus säilyttää tilinumeronsa pankista riippumatta kilpailu lisääntyisi.

Tällöin pankin vaihto olisi yhtä helppoa kuin kännykkäliittymän vaihto. Suomalaiset nauttivatkin maailman halvimmista ja parhaimmista mobiiliyhteyksistä. Kiitos kovan ja reilun kilpailun!

Pekka Tuuri

Kirjoittaja on SDP:n Uudenmaan piirin järjestötoimitsija

Kolumni

Tiina Arlin

Kuntavaaliehdokas, Vantaa

Asumistukikuviossa on jotain outoa – pitää olla hyvätuloinen sijoittaja hyötyäkseen asumistukijärjestelmästä

Monet päättäjät ovat ihmetelleet ja kauhistelleet tilapäiseksi tarkoitettujen tukimuotojen muuttumista pysyviksi ja nostavat esimerkiksi asumistuen. Totta, maailma on muuttunut, ennen tuet olivat tilapäisiä. Ennen myös työpaikat olivat palkallisia ja pysyviä.  Nykyään työt ovat tilapäisiä ja palkkaa ei työstä edes aina saa, joten tukia tarvitaan pidempään.
Asumistukikuviossa on erityisesti jotain outoa.

Havainnollistan asiaa muutamalla esimerkillä.
Sijoittaja ostaa velaksi asunnon, jonka laittaa vuokralle. Asunnon vuokraa pienituloinen, joka tarvitsee asumistukea. Pienituloinen saattaa myös tarvita toimeentulotukea. Molemmat tuet myönnetään pienituloiselle. Näin ollen sijoittajan asuntovelka rahoitetaan Kelan ja sosiaalitoimiston tuilla.

Työssäkäyvä ihminen on ostanut itselleen aikoinaan pienen kodin velaksi ja jääkin työttömäksi. Asuntolainaa ei, korkoja lukuun ottamatta, huomioida Kelassa eikä sosiaalitoimistossa menona. Omassa kodissa asumista ei siis tueta. Laina ja vastike voivat olla yhteensä pienempi meno kuin vastaavan asunnon vuokra olisi.

Miksi Suomessa pitää asua, rikkaan sijoittajan tai muun tahon vuokra-asunnossa, tukia saadakseen?

Miksi tavallisen työttömäksi jäävän duunarin pitää myydä velkainen kotinsa, joka ei ole sijoitus ja muuttaa? Muuttaa minne? Pääkaupunkiseudulla ei ole edes tarpeeksi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja tarjolla. Asuntopula on huutava. Kaikki eivät edes voi muuttaa pois pääkaupunkiseudulta. Osa pientuloisista ja työttömistä pitää huolta omista iäkkäistä lähellä asuvista vanhemmistaan.

Tiina Arlin

Kuntavaaliehdokas, Vantaa