Politiikka

”Opettajien ammattitaito ei jouda alennusmyyntiin” – Ammattikoulun opettajat marssivat ulos Hyvinkäällä ja Riihimäellä

Lehtikuva / Vesa Moilanen
Oppitunti liiketalouden koulutusalalla ammattikorkeakoulussa Malmilla.
Lehtikuva / Vesa Moilanen
Oppitunti liiketalouden koulutusalalla ammattikorkeakoulussa Malmilla.
Lehtikuva / Vesa Moilanen
Oppitunti liiketalouden koulutusalalla ammattikorkeakoulussa Malmilla.

Ammatillista koulutusta Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestävän Hyrian opettajat toteuttivat tänään ulosmarssiin työpaikoiltaan, opetusalan ammattijärjestö OAJ kertoo.

Ulosmarssi on opettajien oikeasuhtainen vastatoimi työnantajaa kohtaan, joka kiertää ammatillisen koulutuksen säädöksiä ja sopimuksia lopulta opiskelijoiden ja alueen elinkeinoelämän tappioksi.

OAJ kertoo Hyrian ryhtyneen korvaamaan ammatillisten opettajien työtä ja osaamista ohjaajien työllä taloudellisiin syihin vedoten. Hyrian opettajien mukaan heidän ammattitaitonsa sivuuttamisen seurauksena opiskelijat saavat aiempaa vähemmän opettajan antamaa opetusta, tukea ja ohjausta, ammatillisen koulutuksen tuottama osaamisen taso heikkenee ja ammatillisen reformin tavoitteet muun muassa yksilöllisistä opintopoluista vaarantuvat.

– Haluavatko Hyvinkään-Riihimäen talousalueen yritykset, että ne saavat vastakin ammattitaitoisia työntekijöitä, järjestö kysyy tiedotteessaan.

– Ammatillinen koulutus ja opettajien ammattitaito eivät jouda alennusmyyntiin.

OAJ:n Hyrian opettajat ry on reilun 200 jäsenen työnantajakohtainen paikallisyhdistys.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat