Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

25.10.2022 16:30 ・ Päivitetty: 25.10.2022 16:30

Opetusministerin terveiset varhaiskasvatuksen kriisikokouksesta: ”On selvää, että ilman lisärahoitusta tästä ei selvitä”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Opetusministeri Li Andersson (vas.) eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 6. lokakuuta 2022, taustalla tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.).

Opetusministeri Li Andersson (vas.) aikoo esittää ensi vuoden ensimmäiseen lisätalousarvioon lisärahoitusta varhaiskasvatuksen tasa-arvoa vahvistaviin toimiin. Andersson ja tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.) järjestivät keskiviikkona kriisikokouksen varhaiskasvatuksen osaajapulan vuoksi.

Demokraatti

Demokraatti

Varhaiskasvatuksen henkilöstöpula koskee lähes koko maata, mutta tilanne on vakavin pääkaupunkiseudulla. Kriisikokouksessa kuultiin opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tiedotteen mukaan näkökulmia niin työntekijöiden, työnantajien kuin koulutuspuolen edustajilta.

Andersson muistuttaa, että jo tehdyt toimet varhaiskasvatuksen osaajapulan ratkaisemiseksi eivät riitä, jos alan veto- ja pitovoimaa ei saada parannettua.

– Olemme muun muassa nostaneet koulutusmääriä ja panostaneet monimuotokoulutukseen, jolla esimerkiksi lastenhoitajat voivat pätevöityä varhaiskasvatuksen opettajiksi työn ohessa, hän kertaa jo tehtyjä toimia tviittiketjussaan.

– Varhaiskasvatuksen veto- ja pitovoiman kannalta työehdot ja palkkataso ovat keskiössä. Näihin panostamalla kunnilla olisi merkittävä mahdollisuus houkutella alalle lisää työvoimaa, Andersson sanoo.

Anderssonin mukaan kokouksessa nousi esille riittävien koulutusmäärien lisäksi se, että kaikkien varhaiskasvatuksen ammattilaisten osaaminen tarvitaan, ja että kaikilla pitää olla selkeä oma tehtävänkuvansa ja joustavat jatko-opintopolut.

– Aion opetusministerinä esittää ensi vuoden ensimmäiseen lisätalousarvioon varhaiskasvatuksen tasa-arvoa vahvistaviin toimiin merkittävää lisärahoitusta. On selvää, että ilman lisärahoitusta tästä ei selvitä, Andersson sanoo.

Lisää aiheesta

– Tällä rahalla kunnat voisivat palkata lisähenkilöstöä juuri niihin päiväkoteihin ja ryhmiin, joissa sille on erityinen tarve. Lisäaikuisia palkkaamalla työntekijöiden kuormitusta voidaan keventää muun muassa pienentämällä ryhmäkokoja tai panostamalla lasten tukeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU