Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Orpon taloustempaus: nyt kansa saa kertoa keinoja kasvuun verkkokyselyllä – “Hallitus on valmis toteuttamaan kaikki järkevät ehdotukset”

LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) käynnistämä Kasvuriihi-hanke avaa verkkokyselyn kasvun vauhdittamista koskevien ehdotusten kokoamiseksi.

Demokraatti

Demokraatti

Nyt avattavassa verkkokyselyssä vastaajia pyydetään ehdottamaan konkreettisia keinoja talouskasvun ja erityisesti yritystoiminnan vauhdittamiseksi Suomessa.

Kyselyyn voivat vastata sekä organisaatioiden edustajat että yksityishenkilöt.

– Hallitus on valmis toteuttamaan kaikki järkevät ehdotukset, tulevat ne sitten oikealta, vasemmalta tai politiikan ulkopuolelta. Ihmisten hyvinvointi ja hyvinvointiyhteiskunnan palvelut turvataan kasvulla, pääministeri Orpo sanoo tiedotteessa.

Kyselyn tuottamat ehdotukset toimitetaan Kasvuriihi-hankkeen valmisteluryhmän käyttöön.

Kasvuriihi-hankkeen toteuttamisesta ja politiikkasuositusten tuottamisesta vastaa asiantuntijoista koostuva valmisteluryhmä. Sen puheenjohtajana toimii Varman toimitusjohtajan Risto Murto.

Hallituksen on määrä päättää uusista kasvutoimista ensi kevään puoliväliriihessä.

Kaikille avoin kysely on avoinna 28.10.-24.11.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE