Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Pääministerin lupaus ei vielä riitä: “Nyt on käytävä sanoista tekoihin”

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen on ilahtunut pääministeri Juha Sipilän (kesk.) torstaina eduskunnan kyselytunnilla antamasta lupauksesta, että hän kutsuu puolueet koolle keskustelemaan julkisten rakennusten sisäilmaongelmien poistamisesta.

Sosialidemokraatit esittivät hallitukselle, että puolueet käynnistäisivät yhdessä hankkeen, jonka tavoitteena on etsiä konkreettisia keinoja sisäilmaongelmien poistamiseksi.

– Nyt on käytävä sanoista tekoihin. Julkisten rakennusten sisäilmaongelmat ovat suuri uhka terveydelle ja monet lapset sekä aikuiset altistuvat jopa elinikäisille sairauksille huonon sisäilman vuoksi, Mäkisalo-Ropponen korostaa.

Arviolta 600 000–800 000 suomalaista altistuu päivittäin homeesta johtuville sisäilman epäpuhtauksille. Ongelma ei koske vain kouluja vaan myös esimerkiksi ikäihmisten hoitopaikkoja, joissa hoitajat ja vanhukset oireilevat vakavasti.

Hyvinvointi-investoinnit maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin.

– On hienoa, että nyt on syntymässä puoluerajat ylittävää yhteisymmärrystä ongelman kitkemiseksi, Mäkisalo-Ropponen iloitsee.

Hänen mielestään puolueiden tulisi yhdessä määritellä tiekartta, jossa hahmoteltaisiin konkreettiset askeleet kohti sisäilmaongelmien poistamista Suomesta. Mäkisalo-Ropponen toivoo, että tavoite voisi ulottua yli vaalikausien, jolloin hanke jatkuisi riippumatta kulloisestakin hallituspohjasta.

Lisää aiheesta

Hän odottaa, että valtiot ja kunnat tekevät yhteistyötä sisäilmaongelmien torjumiseksi. Kuntien oman rahoituksen lisäksi valtio voisi osallistua ongelmien torjuntaan omalla rahoitusohjelmallaan.

Mäkisalo-Ropponen huomauttaa, että myös useat asiantuntijatahot ovat esittäneet kansallista korjausohjelmaa julkisten rakennusten korjaamiseksi.

– Hyvinvointi-investoinnit sisäilmaongelmien poistamiseksi ovat satsauksia, jotka maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin tulevaisuudessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE