Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Perussuomalaisten Mäkelä: Tämän vuoksi Satonen kävi ryhmähuoneessa

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä.

Tänään on kerrottu, että ministeri Arto Satonen kiersi hallituspuolueiden ryhmäkokouksissa selventämässä työmarkkinaturbulenssia.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Satonen vieraili ainakin perussuomalaisten ryhmässä. Kokoomusedustajien kertoman mukaan tapaaminen oli sovittu hyvissä ajoin aiemmin eikä mistään erityisestä ollut kyse.

Myös ay-liikkeestä todetaan Demokraatille usealla suulla, että mitään käännettä työmarkkinatilanteessa ei ole tapahtunut, vaan tällä hetkellä odotellaan pääministeri Petteri Orpon (kok.) työmarkkinaosapuolille järjestämää tapaamista huomenna Kesärannassa. Tapaamisessa on kyse ainakin siitä, että työmarkkinamallineuvottelut haluttaisiin saada uudelleen käyntiin.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä luonnehtii Satosen vierailua ryhmässä “normimeiningiksi” ja “rutiininomaiseksi ministeritapaamiseksi”.

– Käytiin läpi hallitusohjelman mukaisten lakihankkeiden valmistelun vaihetta ja niitä esityksiä, missä vaiheessa ne ovat menossa ja tulossa eduskuntaan. Ei mitään dramatiikkaa.

Kyse oli nimenomaan työministerin alan lakiesityksistä.

Hakiko hän mandaattia johonkin?

Lisää aiheesta

– Ei sen kummemmin. Tosiaan käytiin vain läpi tilannetta ja edustajat pystyivät esittämään kysymyksiä. Siellä ei oikeastaan ole sellaista neuvottelun alaista asiaa, kun ne ovat kaikki hallitusohjelman mukaisia juttuja, joita nyt edistetään. Se on vain, että missä aikataulussa tulee mitäkin ja mitä yksityiskohtia siellä on. Siinä on paljon asiaa, jota on järkevää keskustella ja käydä läpi.

Huominen Kesärannan keskustelu ei ollut Mäkelän mukaan mikään pääaihe vaan tuli ilmi pikemminkin yksittäisessä lauseessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE