Se on talous, typerys (It’s the economy, stupid), sanoi aikoinaan 1992 Bill Clintonin vaalistrategi. Tällä hän viittasi siihen, että talous oli lamasta kärsineelle äänestäjäkunnalle tärkein asia, vaikka istuva presidentti George Bush vanhempi halusi korostaa saavutuksinaan Persianlahden sodan voittoa ja Neuvostoliiton kaatumista.

Tämän painottaminen auttoi ja Clinton nousi presidentiksi.

Meillä Suomessa kehysriihen ratkaisujen perusteella Petteri Orpon (kok) hallituksen politiikkaa voi selittää samankaltaisella ilmaisulla:

Nyt vain ei puhuta äänestäjistä vaan hallituksen tärkeimmästä tukijakunnasta. Aivan sama mitä yhteiskunnassa päätetään, pääasia on edistää elinkeinoelämän ja työnantajajärjestöjen toiveita.

KAHDEN VUODEN ajan hallitus on korostanut huoltaan valtion velkaantumisesta, ja silti tällä viikolla julkistettiin lista valtavista veronalennuksista.

Unohtuiko haave julkisen talouden tasapainosta, ja miksi juuri nyt?

Hallituksen linja näyttää paljon johdonmukaisemmalta, jos sitä tarkastelee luokkapolitiikan linssien läpi.

Hallitus edustaa suurpääoman intressejä ja sen tavoitteena on heikentää työtätekevän
enemmistön asemaa työnantajiin verrattuna.

Kansantalouden kasvu, julkisen talouden kestävyys tai työllisyyskin ovat tarvittaessa toissijaisia tähän tavoitteeseen nähden.

NÄYTÖT tästä ovat selviä. Hallitus on jo aiemmin tehnyt useita työnantajajärjestöjen toivomia työmarkkinauudistuksia, joilla heikennetään työntekijöiden ja ammattiliittojen asemaa.

Ansiosidonnainen työttömyysturva porrastettiin niin, että sen taso laskee jo kahden kuukauden jälkeen jopa satoja euroja.

Poliittisten lakkojen kesto rajattiin 24 tuntiin, tukilakkoja rajoitettiin. Jopa yksittäinen työntekijä voi jatkossa saada laittomaksi tuomittuun lakkoon osallistumisesta 200 euron seuraamusmaksun.

Myös määräaikaisten työsopimusten solmimista ollaan helpottamassa.
Näiden toimien työllisyysvaikutukset ovat epävarmoja tai jopa olemattomia.

SEN SIJAAN luokkapolitiikkana ne ovat toimivia: palkansaajien neuvotteluasema suhteessa työnantajiin vaikeutuu.

Julkisen talouden tasapainottamisen nimissä tehdyt leikkaukset ovat nekin osuneet lähes kaikkiin muihin, paitsi rikkaisiin pääoman omistajiin.

Nyt hallitus alentaa esimerkiksi yhteisöveroa kahdella prosenttiyksiköllä. Kansantalouden kasvua se lisää tutkimusten mukaan korkeintaan vähän.

Sen sijaan yritysten tuloksesta jää enemmän omistajille käteen, kun siitä maksetaan vähemmän veroa. Hallitus sivuutti tutkimustiedon, koska elinkeinoelämän lobbarit runnoivat veroalennuksia voimallisesti läpi.

Hallitus poistaa myös työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennyskelpoisuuden.

Poisto on näennäisesti symmetrinen, kun se koskee sekä työntekijä- että työnantajajärjestöjen jäseniä. Tosiasiassa se on työntekijäpuolelle paljon
merkityksellisempi, ja yrityksillä on keinoja saada samat vähennykset muuta kautta verosuunnitteluunsa.

Tätäkin voi siis tulkita säästötoimen sijaan luokkapolitiikkana: todennäköinen pitkäaikainen seuraus on ammattiliittojen jäsenmäärien lasku. Tämä helpottaa aikanaan liittojen ohi sopimista ja työehtojen polkemista.

Vastakkainasettelun aika ei siis edelleenkään ole ohi.

*) Tymä = kömpelö nuorisolaisväännös ”tyhmästä”