– Nyt on uuden aika. Olen hyvin innoissani ja suhtaudun nöyrästi tulevaan tehtävääni, hän kertoo tunnelmistaan, kun h-hetki oli koittamassa. Työ Keski-Suomen ensi- ja turvakodin toiminnanjohtajana alkaa 1. elokuuta.

Yli 19 vuotta missä tahansa tehtävässä on pitkä aika. Syvemmälle asioihin menemisestä Huovinen sai erityisesti kahden ministeripostin – liikenne- ja viestintäministerin sekä peruspalveluministerin – kovassa pyörityksessä.

Kumpi oli mieluisampi ministerin pesti? Huovisesta on hieman vaikea ”rankata” toista toisen edelle, koska tehtävät olivat niin kovin erilaiset.

Kohokohtia oli iso kokous Lappeenrannassa, johon osallistuivat muun muassa EU:n liikennekomissaari ja Venäjän liikenneministeri. Kokoukseen kuului matka laivalla Saimaan kanavaa pitkin Viipuriin. EU:lla ja Venäjällä oli kiistaa Siperian ylimenevästä lentoliikenteestä.

– Sanoin miehille, että laivasta ei poistuta, ennen kuin tämä asia on selvitetty. Kävin aina välillä kysymässä hytin ovelta, että ”miten menee”, Huovinen muistelee nauraen.

Viidessä tunnissa miehet tulivat sovun kanssa ulos hytistä.

– Siinä hetkessä se oli suuri saavutus, Huovinen huomauttaa.

Siinä hetkessä se oli suuri saavutus, Huovinen huomauttaa.

Huovinen sai oman osansa sote-uudistuksen kiemuroista. Sitä ei saatu maaliin hänen kaudellaan, mutta että se on vieläkin levällään…

– Olin niin luottavainen, koska viime kaudella saavutettu kahdeksan puolueen yhteinen pohja oli hyvällä mallilla. Ajattelin, että tästä on hyvä jatkaa. Nyt on kuitenkin mennyt tätä vaalikautta yli kolme vuotta ja tässä ollaan, hän pyörittelee päätään ymmällään.

Huovista masentaa se, että nykyhallitus hakee ”päätä pahkaa ratkaisua, joka on yksinkertaisesti huono”. Hän painottaa, että Suomeen tarvitaan uusi rakenne sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmään, mutta ei näin.

– Pidän tätä ilmapiiriä – kiirettä ja painetta – hyvin vaarallisena kehityksenä.

Huovinen onkin miettinyt sitä, onko vaikeiden, monimutkaisten uudistusten tekemisestä tullut suorastaan mahdotonta. Sote on vain yksi esimerkki. Hän ihmettelee sitä, miten siihen kyettiin aiemmin, vaikka kansakunta oli paljon köyhempi ja kansa vähemmän koulutettu.

– Kyllä herää kysymys, mistä johtuu, että monet isot uudistukset tuntuvat meille päättäjille liian vaikeilta haasteilta. Kyse on mielestäni muustakin kuin asioiden monimutkaistumisesta.

Huovinen sanoo tulleensa aikoinaan toisenlaiseen eduskuntaan kuin se nyt on.

– Toisiltamme oppimisen kulttuuria on löytää liian harvoin nykyisestä eduskunnasta.Yhteistyötä yli puoluerajojen tarvittaisiin ehdottomasti lisää.

Tätä muutosta hän valotti huhtikuussa myös pitkässä blogissaan, kun päätös lähteä talosta oli kypsynyt.

– Asioita, hyvin monimutkaisia, tulee eteen yhä enemmän, joten meille jää aikaa yhä vähemmän yhteiselle porisemiselle, vapaammalle keskustelulle, jonka kautta pystyisimme ehkä edes ymmärtämään toistemme ajatuksia vähän paremmin.

Entinen kollega kuvaili, kuinka kansanedustajan työ on mennyt ”laput silmillä touhuamiseksi”: Omaa rataa loppuun asti. Huovisen mielestä se on ihan hyvä ohje pikajuoksijalle tai ravihevoselle.

– Mutta yhteistyöhön perustuvaan yhteisöön tuollainen ajattelutapa istuu huonosti.

Toinen muutos, joka osaltaan siivitti Huovisen päätöstä haistella muita tuulia, on suvaitsemattomuuden pesiytyminen myös eduskuntaan.

– Vuoden 2011 ”jytky” muutti politiikan puhetapaa. Tuli sallitummaksi puhua rumasti, jopa rasistisesti toisista ihmisistä.

Kun Huovinen aikoinaan sanoi tämän ääneen, jotkut hermostuivat, että ”ei varmasti olla täysistuntosalissa tuolla tavalla puhuttu”. Mutta kyse ei ole hänen mielestään vain siitä, miten salissa käyttäydytään.
– Me olemme 24/7 tässä tehtävässä. Tässä mielessä valokuvasessiot joissakin fasistien porukoissa ovat demokraattisen järjestelmän halveksuntaa.

Huovisen mielestä kansanvaltaisten liikkeiden pitäisikin miettiä yhdessä, miten demokratiaa pystytään suojaamaan paremmin populismin huolestuttavilta ilmiöiltä.

– Me jäämme siinä helposti heikoilla perustelujemme kanssa, kun helppojen vastausten populistit sanovat mustavalkoisesti ”näin tämä on”, hän perustelee.

Jokainen toivoo jättävänsä jonkinlaisen kädenjäljen, kun vaihtaa maisemaa. Niin Susanna Huovinenkin – paitsi päätöksentekijänä, myös persoonana.

– Toivon, että eduskuntaryhmässä minut muistetaan räväkkänä, suorasanaisena, mutta nauravaisena naisena – etten ole hissutellut. Erityisesti omien joukossa pitää pystyä sanomaan, mitä ajattelee: suoraan ja kiertelemättä.

Hän muistuttaa, että politiikka on viime kädessä taitoa vakuuttaa toiset, saada oma tärkeä asia ymmärretyksi.

– Olen kyllä sanonut suoraan, välillä vähän ärräpäiden ja välillä itkunkin kanssa. Olen siis ollut oma itseni.

Lue lisää Susanna Huovisen ajatuksista Demokraatin viikkolehdestä.