Politiikka
12.5.2016 18:10 ・ Päivitetty: 12.5.2016 18:22
”Pirullista peliä” – Lindströmin työnäyteidea kuumensi eduskunnan
Perussuomalainen oikeus- ja työministeri Jari Lindström sai vastattavakseen kysymyksiä kiistellystä työnäyte-ehdotuksestaan eduskunnan suullisella kyselytunnilla tänään.
SDP:n Ilmari Nurmisen mielestä hallituksen ideologia perustuu sellaiseen maailmankuvaan, jossa rikkaita on kannustettava uusilla verohelpotuksilla, kun taas työttömiä, köyhiä ja osattomia pitää pakottaa tulonleikkauksilla toimeliaisuuteen.
– Uusin hallituksen esitys koskee työnäytettä, eli neljän kuukauden ilmaistyötä. Käykö tässä niin, että kun kaupan kassalla on 30 kassatyötekijää, kymmenen on palkattomassa työssä, tai onko työn edellytyksenä jatkossa neljän kuukauden ilmainen työ?
Nurminen kysyi, miten käy työn arvostuksen, kun palkattoman työn määrä lisääntyy.
– Ja millä ihmiset ostavat ruokansa ja maksavat laskunsa ilmaistyön aikana? hän jatkoi.
Lindströmin mukaan idea on lähtenyt yhtenä osana hallituksen työllisyyspaketista ja ”aivan väärin ymmärrettynä”.
– Ei ole kysymys mistään neljän kuukauden ajasta. Minä olen puhunut itse mieluummin viikoista kuin kuukausista. Se on työn hakemisen uusi muoto, idea, jota yhdessä muun muassa työmarkkinaliittojen kanssa kehitetään.
– Kyseessä ei ole mikään pakkotyö, ilmaistyö. Se on vapaaehtoista, Lindström muotoili.
Nurminen kuittasi vastauspuheenvuorossaan:
– Työttömät eivät valitettavasti huokaisseet helpotuksesta vastauksesta. Käytännössä tässä voi käydä niin, että työnantaja ei palkkaa ilman tätä ilmaistyökokeilua, hän varoitti.
Nurminen muistutti perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin todenneen, että työmies on palkkansa ansainnut.
– Miksi juuri te, perussuomalaisten työministeri, haluatte opettaa nuorelle sukupolvelle ilmaistyön periaatteet? hän palautti pallon Lindströmin päätyyn.
Lindströmin mukaan hallitus tietää, ettei työnäyte sovellu ”ihan kaikille”, mutta joillekin se voi olla hyvä väylä työelämään.
– Me tiedämme se vasta sen jälkeen, kun me kokeilemme asiaa.

SDP:n Antti Lindtman siteerasi Timo Soinia: ”Täyden päivän teettäminen jo ammattitaitonsa todistaneella on pirullista peliä. Tällainen meno syö sekä ihmiset että heidän sielunsa.” (Lehtikuva/Markku Ulander)
SDP:n eduskuntaryhmän puheejohtaja Antti Lindtman penäsi Lindströmiltä perusteita kokeilulle, joka on saanut työntekijäliitoilta täystyrmäyksen ja uhkaa vaarantaa kilpailukykysopimuksen.
– Oli se neljä kuukautta, kolme kuukautta tai neljä viikkoa, niin kyllä tälle teidän hankkeellenne löytyy kriitikkoja, Lindtman sanoi.
– Eräskin totesi, että täyden päivän teettäminen jo ammattitaitonsa todistaneella on pirullista peliä. Tällainen meno syö sekä ihmiset että heidän sielunsa. Näin totesi nykyinen ulkoministeri Soini, perussuomalaisten puheenjohtaja, ollessaan vielä oppositiossa.
– Nyt te teette jotain, mikä oli täysin toista, mistä te puhuitte ennen vaaleja. Kun katsoo teidän saavutuksianne muuten työmarkkinoilla, niin tällä hetkellä Suomessa on vähemmän työllisiä kuin hallituksen aloittaessa.
Lindtman pyysi Lindströmiä kertomaan, mitä järkeä on vaarantaa laaja työmarkkinaratkaisu ja viedä eteenpäin sellaista hanketta, joka oli ”teidän periaatteenne vastaista vielä ennen vaaleja”.
Lindström puolusti ideaa toistamalla aiemmin kuullun viestin:
– Ei pakoteta ketään yhtään mihinkään. Tämä on vapaaehtoinen. Ihminen omasta suostumuksestaan menee antamaan sen näytteen potentiaaliselle työnantajalle.
Ilmari Nurminen muistutti, että Suomessa on työelämässä jo nyt olemassa koeaika, josta maksetaan palkka.
– Haluaisin kysyä ministeriltä: eikö teidän nyt olisi aika ja mahdollisuus perua tämä ilmaistyöesityksenne, vai haluatteko todella jäädä historiaan ministerinä, joka lanseerasi Suomeen ilmaistyön?
– Ei kannata pelotella ihmisiä ilmaistyöllä. Semmoista me emme ole tässä rakentamassa, Lindström päätti kysymyksen käsittelyn.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) eduskunnan suullisella kyselytunnilla torstaina. (Lehtikuva/Markku Ulander)
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.