Politiikka
1.6.2016 12:01 ・ Päivitetty: 1.6.2016 12:11
”Pohja tasa-arvolle ja demokratialle valettiin 1906” – Tuppurainen: Miina Sillanpään työ ei ole vielä päätöksessä
Naisten äänioikeuden 110-vuotisjuhlaistunto on parhaillaan käynnissä eduskunnassa.
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron käytti kansanedustaja Tytti Tuppurainen.
Demarinaisten puheenjohtaja Tuppurainen muistutti, että Miina Sillanpään, maamme ensimmäisen naisministerin ja ensi- ja turvakotien perustajan aloittama työ ei vielä ole päätöksessä.
– Esimerkiksi turvakotipaikkoja kaivataan kipeästi lisää. Suomi on ratifioinut perheväkivaltaa ehkäisevän Istanbulin sopimuksen, mutta sen vaatimat toimet ovat yhä puolitiessä. Sosialidemokraatit ovat vaatineet, että hallitus varaa riittävät rahat Istanbulin sopimuksen toimeenpanoon kokonaisuudessaan sekä lisää rahaa ensi- ja turvakotien riittävän toiminnan varmistamiseksi.
– ”Minä kumminkin käytän puheenvuoroa”, lausui maamme 19 ensimmäisen naisen joukossa eduskuntaan valittu Miina Sillanpää puolustaessaan oikeuttaan puhua aviottomien äitien ja lasten asemasta mieskollegan halutessa siirtyä ”muihin, ehkä tärkeämpiin asioihin”.
Tuppurainen toisti ”Miinan hengessä” sosialidemokraattien vaatimuksen ensi- ja turvakotien riittävään rahoitukseen naisten ja lasten terveyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi.
– Aikooko hallitus ryhtyä asiassa toimeen? hän kysyi.
Lisää aiheesta
Miina Sillanpään syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Mistä Miina nyt käyttäisi puheenvuoroa?
Vuosi 1906 oli kansanvallan käännekohta. Suomi laati ensimmäisenä maailmassa valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain, jossa säädettiin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja sen mukainen vaalikelpoisuus.
Yleinen äänioikeus tarkoitti sitä, että poliittiset oikeudet annettiin kaikille, niin naisille kuin säätyihin kuulumattomille miehillekin. Se tarkoitti sitä, että jokaisen ääni oli samanarvoinen.
– Äänioikeutettujen määrä kymmenkertaistui, kun myös köyhälistö sai äänen. Pohja maamme tasa-arvolle ja demokratialle valettiin.
110 vuotta yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta antaa Tuppuraisen mielestä aihetta juhlaan ja myös velvoittaa jatkamaan tasa-arvotyötä.
– Miina Sillanpään syntymästä tulee tänä vuonna 150 vuotta. Mistä Miina nyt käyttäisi puheenvuoroa? Meidän aikanamme heitä, jotka puhuvat maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden puolesta, koetetaan vihapuhein hiljentää. Emme kumminkaan saa vaieta, vaan monikulttuurisuuden ja täältä turvaa etsivien hädänalaisten auttamisen puolesta on puhuttava.
Vihapuheelle on oltava nollatoleranssi, Tuppurainen painotti.
– Ilman sananvapautta ei ole demokratiaa, eikä ilman demokratiaa ole tasa-arvoa.
Tuppurainen totesi, että tämän päivän tasa-arvopolitiikkaan kuuluu myös miesten aseman kohentaminen siellä missä se kohennusta kaipaa.
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä esittää, että naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanosta ja riittävien turvakotipaikkojen perustamisesta laaditaan selkeä toimeenpanosuunnitelma.
– Olemme sen velkaa 110 vuotta asiaa esillä pitäneille naisille ja etenkin tuleville sukupolville. Tulkoon se päivä, jolloin naisrauha on totta ja jokaisen arki turvallista, Tuppurainen lisäsi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.