Hän kuunteli huvittuneena sivusta, kun me pienellä demariporukalla tuskailimme lievää moraalis-eettis-viestinnällistä dilemmaa:

Voisiko edes vähän oikaista, ettei viesti puuroudu? Hänelle itselleen vastaus oli ilmeinen – ja me toverit säälittäviä vässyköitä.

JOSKUS SITÄ itsekin hämmästelee, kuinka me halvaannumme, jos pienikin virhe omassa toiminnassa havaitaan.

Samaan aikaan oikealla faktat tuntuvat usein olevan vain suosituksia. Jos ne tukevat omaa tarinaa, loistavaa. Jos eivät, ne ohitetaan, spinnataan tai käännetään ylösalaisin.

TRUMP ON tietysti oma lukunsa, mutta karmea on kontrasti myös Orpon hallituksen tulosten kohdalla.

Talous, työllisyys, kasvu ja kaikki muutkin numerot ovat Euroopan ja jopa maailman pohjasakkaa. Suomi on ollut oikeiston johdolla surkeimmista surkein alisuorittaja.

Silti syyllinen löytyy aina jostain muualta: suhdanne, Venäjän raja, tullit, oppositio, ay-liike – ja tietysti ennen kaikkea ja kaiken jälkeen Sanna Marin.

ONKO KAVEREILLA vain enemmän pokkaa? Ehkä osin.

Mutta törmäsin toiseen, moraalifilosofi Jonathan Haidtin tarjoamaan selitykseen: kyse on siitä, että vasemmisto ja oikeisto nojaavat erilaisiin moraaliperustoihin.

Vasemmalla tärkeintä on vahingon vähentäminen muille ihmisille ja oikeudenmukaisuus. Oikeistolle taas korostuvat lojaalisuus, auktoriteetti ja oman ryhmän puolustaminen – silloinkin, kun faktat ontuvat.

Haidt painottaa, ettei ole näyttöä, että oikeistolaiset valehtelisivat enemmän kuin muut: kaikilla ihmisillä on taipumus venyttää totuutta, kun oma joukkue siitä hyötyy.

Erona on, että vasemmalla tämä synnyttää häpeää – oikealla useammin olankohautuksen.

MORAALIPERUSTAN erossa lienee syy, että harvemmin kuulemme kokoomuslaisen kritisoivan omiaan julkisesti. Se ei ole heidän piireissään moraalisesti hyväksyttävää.

Mutta pitääkö meidän silti valita mieluummin puhdas kusinäyte, vaikka kaverit douppaisivat?

Rehellisyys, itsekritiikki ja jopa omien hallitustemme virheiden ääneen sanominen ovat kivuliaita ja poliittisesti typeriä tekoja. Ne tarjoavat vastustajille ammuksia ja syövät kannatusta.

Mutta jos alamme häpeilemättä spinnata, väistellä ja valehdella, niin mitä eroa enää on niihin, joita kritisoimme?

Ehkä voittava ja moraalisesti kestävä linja olisi pitää kiinni totuudesta, mutta olla hyökkäämättä joukkuetoverin kimppuun. Tai joskus olla vain hiljaa.