Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon sai norjalainen Sex

LEHTIKUVA / HANDOUT / MOTLYS
Sex-elokuvan pääosia näyttelevät Jan Gunnar Röise ja Thorbjörn Harr.

Pohjoismaiden neuvoston tämän vuoden elokuvapalkinnon sai norjalainen elokuva Sex, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Dag Johan Haugerud ja jonka ovat tuottaneet Yngve Saether ja Hege Hauff Hvattum tuotantoyhtiö Motlysille.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Elokuva seuraa kahta miestä, joiden kokemukset haastavat heidän käsityksensä seksuaalisuudesta, sukupuolesta ja identiteetistä.

Elokuvapalkinnon voittaja julkistettiin myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa Islannin yleisradioyhtiö RUV:n tv-ohjelmassa osana Pohjoismaiden neuvoston palkintoja.

Palkinto on 300  000 Tanskan kruunua eli noin 40  000 euroa, joka jaetaan ohjaajan, käsikirjoittajan ja tuottajien kesken.

Palkinnosta kilpaili kuusi pohjoismaalaista elokuvaa. Suomesta ehdolla oli Aki Kaurismäen elokuva Kuolleet lehdet.

POHJOISMAIDEN neuvoston tämän vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto myönnettiin tanskalaisen kuvittajan Jakob Martin Stridin kirjalle Den fantastiske bus (Ihmebussi).

Palkintoa tavoitteli 14 pohjoismaalaista kuvakirjaa, lastenkirjaa ja nuortenromaania. Suomesta ehdolla oli Laura Lähteenmäen lastenromaani Laske salaa kymmeneen sekä Malin Klingenbergin ja Maria Sannin kuvakirja Skelettet.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE